Kasvissyöjän hiilariöverit

Helvetin Ravioli, kuka teillä keksii safkat?? Laitoskeittiöt on laitoskeittiöitä, enkä odota mitään Tuomas Vimman Gourmet-tason safkoja, mutta joku raja! Kun sekasyöjillä on nakkikeittoa niin vegeille on samaa lientä ja porkkanasuikaletta - ilman sitä proteiinia. Miten mukavaa kauhoa naamaansa desikaupalla öljylauttojen seassa lilluvia ylikypsiä pakasterehuja! Ei lämmitä ajatus että kaloreita on ehkä vähemmän kuin nakeissa, vaan raivostuttaa niellä "ateriaa" jossa ei ole minkäänlaista, makua, täyttävyttä tai ravintoarvoa!

Päiväosaston ruokalistat ei mene 1:1 HUS:n yleisten ruokalistojen kanssa, ja ymmärrän kyllä miksi syömishäiriosastolla kiskotaan Riisifruttia tai Puffet-jäätelöitä, kun muiden jälkiruuaksi on merkattu "hedelmä". Jatkuva hiilarimättö ei silti voi olla terveellistä tai nautinnollista, ei jos se on tasapainotettu kuin eräänä päivänä:

Aamiainen: Puuroa ja vpl leipää
Lounas: Kasvislasagnea ja vpl leipää
Välipala: Riisifrutti
Päivällinen: Ohrapuuroa ja 2 vpl erikoisleipää, plus jälkkäri
(+ iltapala kotona)

Paria potilastyttöä harmitti kun kala oli kuivaa lohilasagnessa, mutta sentään oli edes lohta! Proteiinia, eikä pelkkää porkkanaa ja kovaa makaronisilppua. En varmana toivo läskijuustoja ruokiini (kyllä, olen läskeistä huolimatta yhä hyvin rasvakammoinen), mutta juustossakin olisi ollut muuta kuin hiilihydraatteja. Riisifrutti-purkin punaisena loistava GDA-merkintä olivat isku sydämmeen. Viitteellinen päivän saanti hahhah alias mentaalinen itsemurha..

Pahinta kaikista oli ohrapuuro marjakeittoineen. Normisti leipä-annos on valinnanvaraisesti 1 pala tummaa tai vaaleaa, mutta erikoisleipänä kokonainen sämpylä tai ruisleipä (2 slicea). Kuka syö pelkkää hiilaria päivän joka aterialla, saati kiskoo kaksin käsin leipää puuroa-aterialla!? Ohrapuuro oli pieniä nyppylöitä kuorellisessa valkeassa limassa, kuin mätiä hiirenmunia lehmänspermassa. Häpeän ja vältän kaikkea show:ta osastolla, erityisesti ruokailussa, mutta päivällinen vei niin tolaltaan että manguin lapsellisesti hoitajalle "Miksi minulla on enemmän kuin tolla?!" ja itkin ripsivärit poskilleni.

Hei pliis, pitäs tässä vaiheessa yks puuro saada alas ilman itkupotkuja ja bentsoja.

Laskiainen lasketaan

Viikonloppu on ollut taas yhtä paskaa, niin nöyryyttävää ja epätoivoista. Olen syönyt, oksentanut, ahminut ja oksentanut. Oi miten mukavaa! Over and over again. Parina päivänä triggerinä on ollut aikaisin aamulla herääminen - nousen ennen kuutta keittämään kahvia ja napsimaan aamupalaa, jossain vaiheessa torkahdan uudelleen ja virrotessa alan kaivata uudelleen aamupalaa. Kohtuutonta mulle (varsinkin kun ateriasuunnitelmassa ei lue aamupvä:n välipalaa). Istuin yhden illan äitini luona pullaa mutustaen ja morkkiksessa etukäteen päätin, että jos herään kukonaikaan nii laskeudun laskiaiseen kermapullamössöt oksentaen. Näin. Missä vaiheessa mä olen pullaa ruvennut syömään??

Olin niin poikki ja murtunut jatkuvasta sairaaloisesta käytöksestäni etten vain jaksa. Sanon usein etten enää jaksa, mutta tässä yhä ollaan. Masennukseni on vain syventynyt talven aikana, ja en osaa kuvitella jaksavani enää koulunkäyntiä. Sunnuntaina ulkona oli aurinkoinen talvisää, ja asuntoni kylpi valossa ja kirkkaudessa. Olin itse kuin toisesta maailmasta, jäänyt väliin tuosta valosta, täysin immuuni pystymään tai tuntemaan mitään paitsi syvälle vetävää epätoivoa ja haikeutta. Menin iltapäivällä takaisin sänkyyn, ja ilmeettömänä silmistäni alkoi valua kyyneliä. Peiton alle ja itkemään, olimpas konkreettinen.

Ajattelen laihduttamista kaiken aikaa. Yritän noudattaa ravitsemusterapeutin listaa, mutta onnistuin jotenkuten täsmäsyömisessä vain yhtenä päivänä, kun nipistin rasvat ja jälkiruuat, punnitsin grammalleen jokaisen paprikasiivunkin ja laskin kalorit. Hetken olen täynnä taistelutahtoa syömishäiriötä vastaan, mutta en kohtaa kuin takaiskuja.

Tärkeintä olisi yhä laihtua, edes siihen normaalipainoon näin aluksi. Kiroan miksi olen niin heikko ja en vain lopeta syömistä, painu lenkille, ole vahva ja leikkaa safkojani minimikaloreihin. Jos noin vain pystyisin niin tekisin sen hetkeäkään harkitsematta, ottaisin mielelläni entisen paikallaan pysyvän ja tyhjyyteen tuudittavan tautini, enkä tätä syömis+oksennus-helvettiä. Soimaan itseäni miksen pysty siihen, miksen voi vain ottaa ja lopettaa. Sitten muistan että sairaus ei katso mielihalua tai ole valinta, vaan vangitsee tanssimaan oman lumouksensa mukaan.. Suostuin sentään päivikselle, ei että lyhyt jakso kovasti tapojani muuttaisi.

Keho kelvoton

Herään yöllä pahoinvointiin ja kuinka sisälläni velloo. Kompuroin äkkiä ylös vessaan ja suustani tahattomasti pakenee oksennus. Joo, mahataudinhan mä tarvitsenkin - sillä ainakin voisi laihtuu! Pahoinvointi on kuitenkin ohi yhtä äkkiä kuin se tulikin, valun takaisin sänkyyn ja nukahdan. Aamulla torkutan kelloa, en halua mennä kouluun, en kestää enää yhtään päivää syömishelvettiä, en esiintyä maailmalle puristavissa vaatteissa, hyllyvissä käsissä, makkaraisessa mahassa ja järjettömissä reisissäni. Rintani ovat niin isot että kävisin jostain Seiskan bojoing-silikonitytöstä. Kampean viimeisillä minuuteilla itseni ylös ja raahaudun kurssille, olen muuten vain syvemmällä ja syvemmällä pulassa jos en mene. En osaa enää elää itseni kanssa jos lintsaan.

Suihkussa niskaani koski, sormilla siellä tuntuu pieni kipeä kuhmu. Ehkä finni? Kaulallani on toinen peukalonkynnen kokoinen muhkura, joka selvästi kohoaa ihosta kun taivutan niskaani. Syöpä? Varaan terveyskeskuksesta ajan lääkärille, joka toteaa palluroiden olevan turvonneita imusolmukkeita, vaikka ne eivät olekaan sylkirauhasten alla. Hän veikkaa flunssaa, minä bulimiaa, mutta en sano sitä ääneen.

Olen niin väsynyt vaivoihini, kertyviin kiloihin ja jatkuvaan b/p:n. Kun alan stressaamaan toisten ihmisten seurassa, hakeudun mahdollisimman pian kotiin että voisin täyttyä ja tyhjentyä lievittääkseni jatkuvaa ahdistusta ja itsevihaa.