Monday, September 05, 2016

Opiskelu ressiä

Viime kuu oli todella rankka, aloitin yhden intensiivikurssin, ja vaikka aihe olikin rakas, opettaja ihana ja itse etulyöntiasemassa ryhmässä, jännitti ja nolotti. Pyytelin anteeksi virheitä, kävin vessassa vetämässä henkeä etten näyttäisi itkua pidättelevältä, juuri ja juuri jaksoin parin tunnin päivät. Selvisin paljon paremmin kotona tekemässä kasaa läksyjä ja painamassa uusia asioita mieleen, mutta lähtö kotoa tuntui välillä ylitse pääsemättömältä.

Herään todella aikaisin, ja kl. 8-9 mennessä olen jo ehtinyt vatvoa..

Siellä ollaan oppimassa.. Entä jos en osaa? Häpäisen itseni. 
Kaikki tekevät virheitä - ihmiset tuomitsevat jos minä teen?
Ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa mutta halveksivat jos läksyni on kesken
Opettaja on ihana ja kannustava petän hänet heikkouksillani
Kaikki katsovat kirjoja ja muistiinpanojaan mutta aistivat läskeyteni kun astun huoneeseen

Sen lisäksi, ahdistus ja masennus on iskenyt kovaa. Mikään ei motivoi, tunnu miltään, ja rintaan koskee ja painaa rauhottavista huolimatta. Saatan kotona riitaantua ja surkeana itkeä olemassaoloani.

Haluan olla positiivinen, mennä omassa rauhassa, antaa armoa ja aikaa itselleni. Hengittää syvää, yrittää uudelleen, pääasia että olen mukana ja teen oman panokseni ja jaksamiseni mukaan. Haluan nauttia, mistä teen. Kroppani on elinikäisesti kehityksessä, saan muokattua hiljaa ja terveellisesti siitä hoikemman, kiinteämmän ja kestävämmän. Minulla on kädet ja jalat ja ei pysyviä vammoja, joista olen kiitollinen. Pääsin opiskelupaikkaan kaikkien muiden hakijoiden joukosta, olen siis potenttiaalinen unelmieni ammattiin. Minulla on ihana kumppani, äiti, isovanhemmat ja ystävä, jolle voisin soittaa vaikka kolmelta yöllä.

Miksi silti aamuisin herään ja saatan vaan vajota maan uumeniin? Miksi jokin lyö pylvään rinnastani lävitse ja solmii makaamaan sohvalle viltin alle, ottamaan kissan lohduksi syliin. Haaveilen vanhoista itsetuhon keinoista, mutta taistelen niitä vastaan lääkkeillä ja vetämällä huomiota asioihin, joista ennen nautin. Tarvitsisin enemmän tukea, mutta olen umpikujassa, ulkopuolisille asiani on kunnossa.

Tuesday, August 02, 2016

Kesäkuulumisia

En kirjoittanut viime kuussa mitään, ei ollut oikeastaan päivitettävää. Olen ollut kesällä paljon kipeänä että väsynyt kesätöistä, ja kaikki vapaa-aika on oikeastaan mennyt omia projekteja tehden. Iltaisin olen niin väsynyt etten jaksa edes pelata tai istua koneella, vaan makaan sohvalla ja nollaan aivoja jonkun TV-sarjan parissa.

Päivät menee kamalaa vauhtia, oikeastaan vaan aamuisin saan hiljentyä ja viettää omaa aikaa: syödä rauhassa aamupalaa, juoda 2 kuppia kahvia, tarkistaa sähköpostin, meikata ja laittautua valmiiksi, tarkistaa kalenteri ja kirjoittaa päivistäni ylös.

Saan välillä hätähepuleita, jolloin olen ahdistunut, levoton tai aivan raivoissani itseinhosta, mutta muuten kuuluu hyvää. Painoa on aivan liikaa ja se ei millään halua laskea, joka soluni on muuttunut rasvaksi, mutta paljon väsyneenä ja sairastellessa on ollut hankala pitää yllä motivaatiota liikkua. Olen ollut 2 kertaa kovassa flunssassa ja poistattanut viisauden hampaitani, syki siinä sitten.

Olen viettänyt jonkin verran aikaa ystävieni seurassa, ja herännyt siihen miten ihania ihmisiä minulla on ympärilläni. Olen mm. tutustunut poikaystäväni kaveripiiriin, jota aluksi kovasti jännitin. Ulos lähteminen tuntuu yhä ajoittain hankalalta. Olen silti aina aika iloinen että olen mennyt ystävieni luo, vaikka aluksi olisi tuntunut miten pahalta. Minulta on monesti kyselty miksi olen niin hiljainen tai erilainen, mutta olen oikeasti ollut vain tosi väsynyt tämän kesän. Yhtenä kertana kirjaimellisesti nukahdin kahvin jälkeen sohvalle. Arvostan niitä kavereitani joiden seurassa saan silloin vain olla ilman että tarvitsee pelätä loukkaavansa toista.

Toivottavasti teillä on ollut hyvä kesä tähän asti.

Monday, June 27, 2016

Saatanan valittajat

Hyvää juhannusta!

Sitten pieni avautuminen:

Tänään ärsyttää kaikki painostaan valittajat, marisijat ja inisijät, jotka ei vaan viitsi tehdä asioille mitään. En nyt puhu syömishäiriöisistä, vaan ns. tavallisista, terveistä, menestyvistä ihmisistä, joilla joko on huono itsetunto ja/tai jumahtanut jutut kuudesluokkalaisten tasolle. Aina on läskiä, alleja, tissejä, pyllyä, hyllyä ja lyllyä, mitä korostetaan ja tökitään sosiaalisessa mediassa, hakien sääliä, huomiota ja pönkitystä. Väsyttää, tylsää, passé.

Eiköhän läskien julkinen ruotiminen ole jo vanhentunut trendi, jonka karppaus, avocadopasta ja paisuva fitnessblogien buumi olisi saanut viedä jo mennessään?

Väsyttävää olla toipuva syömishäiriöinen, joka on elinarvonaan pitänyt painoindeksin pieneneviä lukuja tai vältettyjä ahmimispäiviä, ja katsoa tuttujen marinaa kesälomakiloista. Väsyttävää taistella joka päivä sitä vastaan ettei ääneen tai mielessään ääneen sättisi ja halveksisi itseään (toistuvista) epäonnistumisista, ja altistua "normaalien ihmisten" jatkuvaan painon ruodintaan. Hienoa kun Facebookissa on nykyään emootioiden liittäminen tykkäyksiin. Missä vain on "no älä saatana"-hymiö ja "olen toista mieltä, mutta en suostu antamaan sinulle huomiota että luin tästä tästä"-emoji?

"Yhyy, olen läski etten kehtaa tulla minnekään."

NO ÄLÄ TULE. Viinilasi pois kädestä ja kävelylle.

Kun on elänyt ruumiinkuvahäiriön kanssa, on oikeasti jäänyt kotiin itkemään ettei mahdu ovesta ulos, pelännyt että vie bussin penkillä liikaa tilaa tai ei onnistu ohittamaan toisia tuuppimatta läskeillä. Että on maailman napa, kaikkia ihmisiä kiinnostaa analysoida ja tuomita katseillaan painon nousua, kiristävää saumaa tai istuessa muodostuvia makkaroita. Kuin peitevoiteen alla sykkivä finni tai helman yläpuolelle jäävä silmäpako sukkahousuissa, sinä tiedät, tunnistat ja jännität nahoissasi piilotettua virhettä; yhtä ylimääräistä välipalaa, missattua vessassa käyntiä, puolen kilon painonnousua. Kaikki näkee, kaikkia kuvottaa.

Taisteltua vuosia oman ruumiin ja mielen kanssa, harjoiteltua ulos lähtöä ja seurasta nauttimista, tuntuu murskaavalta lukea läski-ininää kavereittensa sivuilta. Vaihdetaanko kroppia? Mitä sinulla on varaa valittaa! Tee asialle jotain! Etkö ajattele lainkaan toisia, paksumpia tai syömishäiriöisiä, noilla väitteillä?

Positiivisempaa viikkoa kaikille. x

Tuesday, May 17, 2016

Läskitys

Katsoin yhden vähän voimauttavan videon Youtubesta, jossa aussilainen vegaanisankaritar avautui läskeistä ja läskeydestä. Ajattelin jakaa lauseen teille, jos se voimauttaisi tai vähentäisi ahdistusta painonsa/"läskiensä" kanssa kamppailijoille.

"I'm not fat, I have fat".

Eli et ole läski, sinulla on läskiä. Läskeys ei ole pysyvä tila, sinun persoonasi ja olemuksesi. Se ei määrittele sinua. Sinä et ole lihava. Älä anna lihavuuden määritellä sinua.

Sinä saatat kantaa läskiä, rasvaa kropassasi. Rasva on väliaikainen tila, jonka voi sulattaa pois. Se, mikä voi olla sinua osana ja haasteena, ei ole yhtäkuin koko olemuksesi. Fiksulla ruokavaliolla ja säännöllisellä liikkumisella sinusta tulee hoikka. Älä anna rasvan määritellä minäkuvaasi.

Tähän yhdistäisin positiivisen suggestion, jonka kanssa jonkun vuoden olen yrittänyt tehdä töitä. Ajattelemalla onnistumista ja positiivisia ajatuksia, tuloksiin pääsee. Surkuttelemalla ja inhoamalla kroppaansa varastoi liikoja kiloja ympärilleen. Ehkä niitä liikoja kiloja ei sinulla olekaan, kun hissukseen haastat ajatusmaailmaasi.

Usein positiiviset ajatukset ovat itseinhossa ja epätoivossa vain vaikeita, siksi minua lohdutti Youtube-staran sanat. En ole läski, vaikka minulla on läskiä. Tämä tulee muuttumaan.

Thursday, April 07, 2016

Mennyt kk ja hangry angry?

Moi!

Oon yhä hengissä :D

Viime kuussa pääsin pitkästä aikaa käymään Japanissa, joten sinne meni se. Otin vaa törkeesti koulusta ja töistä aikaa itselleni, jotta pääsin tapaamaan kavereita ja hengaamaan kultani kanssa. Mikään ex-tempore lähtö ei ollut kyseessä ja juuri sopivasti on taas Hullut päivät ja liput Fukuokaan kuumottaisi.

Sääli, ei ole rahaa taas hetkeen. Hain kuntoutusrahaa Kelan kautta, kun kuulin ystävältäni että sillä voi saada opiskeluun tai -matkoihin lisärahaa. Paperit on olleet viritteillä nyt kuukauden, ja kiinnostaisi tietää missä mennään. Perus kuntoutustukeni loppuu ensi kuussa, ja on taas lievä paniikki minne asti sitä voidaan hakea ja myönnetäänkö edes. Lääkärini on puhunut että voisin olla loppu opiskelujeni ajan kuntoutustuella, mikä on myös omasta ja perheeni mielestä hyvä idea. Mutta onko Kelalla jotain rajoitteita ihan laillisesti, tai edes mututuntumalta toi likka kun on niin kauan lööbannut, eiköhän laiteta hanat kiinni.

Olen omasta mielestäni pärjännyt tosi hienosti, en ole kuukauteen ahminut ja oksentanut kuin ehkä kerran (reissussa). Olen pystynyt jatkamaan sivutyötäni, stressaan sitä kerta kerralta vähemmän intensiivisesti, ja olen jaksanut pari ekstravuoroa kuolematta asiakaspalvelutyön aiheuttamaan ihmiskrapulaan. Koulua ei ole paljoa ollut, vain 1 tunti viikossa ja se on tuntunut hyvälle. Jos saan tämän koko kevään kurssin läpi ja yhden toisen, josta minulla on jäänyt vain lopputyö roikkumaan, olisin tosi ylpeä itsestäni. Kesällä ajattelin saada itseni opiskelemaan japania.

Mielialanikin on ollut kohtuullisen korkeana. Riita- tai konfliktitilanteissa olen päässyt esittämään tunteitani, itkemään ja huutamaan ja olemaan suht "normaalisti" patoamatta ekstra itseinhoa itseeni. Olen laihtunut lomakilot ja yhden päälle, mistä olen enemmän kuin onnellinen. Eniten arkeani haittaa jatkuva ahdistus, stressi ja unettomuus, joka on taas mallia etten pysty nukkumaan putkeen vaan aloitan heräilyn kl. 1-2 aamuyöstä ja nousen 3-4 välillä koomaamaan. Jos herään viideltä, se on OK ja nousen, olen aamuihminen, mutta sitä aiemmin ylös noustessa alkaa energiatasoni laskemaan alkuiltapäivästä hyvin voimakkaasti, saadan voida pahoin ja ajatus katkeilla.

Masennusta on, mutta ehkä kiitos reissun ei niin kovaa kuin vaikka reilu kk sitten. Nykyinen parisuhteeni saa hymyn kasvoilleni joka päivä, ja kiitos sen, koen että asiani on tosi hyvin tällä hetkellä. Olen ihan ihminen kun masennukseni tai ahdistukseni on lievempi, erityisesti näinä aamutunteina kun nytkin tätä kirjoittelen.

Hei vanhemmat ja uudemmatkin lukijat, kertokaa miten teillä on mennyt alkanut kevät? Mitä toiveita ja haaveita teillä on kesän suhteen? Olen ollut aika inaktiivinen mielenterveysblogien kanssa, osaltaan ihan syystä että haluan aktiivisesti pitää intressini jossain kevyessä ja energiaa tuottavassa, mutta tahtoisin kovasti kuulla mitä Teille Kuuluu. Kommenttiboksi on vapaa! ;> xx