You gotta try a little harder, you're the comeback kid

Mietin pitäisikö perustaa kolmas toinen blogi, jonne saisin estoitta kipata ravitsemuseksperimenttejäni, kuvia, designjuttuja, vaihtopäiväkirjaa ja tipsejä aina naaman pesusta takaisin ruokahommiin. Saan joka päivä idean tai pari "josta voisi kirjoittaa". On kiva tehdä loputtomia listoja luetuista kirjoista ja hyviksi todetuista superfoodeista, mutta pelkkä Moleskinen raaputtelu käy liian yksinäiseksi. Liian epäluovaksi. Ala-asteella kärsin kun perheessäni ei ollut PC:tä, jäin paljosta paitsi kun ei ollut Pleikkaria omaavia kavereita. Nyt aikuisena pihtaan asiavirtaani, mikä aina myöhemmin kostautuu poikaystävälleni loputtomina monologeina.

Musta tuntuu että viimeisen vuoden (ainakin) aloitusteemani joka viestissä on yhyy en osaa kirjoittaa, en kehtaa postata mitään. En pystynyt lukemaan Tie luovuuteen-kirjaa paria ekaa lukua pidemmälle, koska kotiläksynä oli kirjoittaa joka aamu 3 sivua mindflow-tekstiä. Kiusallista. Miksi inspiroidun puhumaan tästä nyt, eilen junassa vastapäätä istuva neito sattui kaivamaan laukusta ko. pokkarin, ja juttelimme siitä mukavia pysäkin verran Pasilasta. Jos pystyin rikkomaan kaikkia suomalaisia sosiaalisia normeja avaamalla keskustelun ventovieraan kanssa julkisessa liikennevälineessä, ehkä pystyn kirjoittamaan blogiinkin siitä mistä tykkään. Eikö? Kukaan ei ole tullut näiden, öö, lemmecheck, viiden (5) vuoden aikana latomaan "Hei Kahvi ootko äidinkielessä vähän täysi paska". Hmh.

Jotta joku pääsee dissaamaan, laitan ylös muutamia niistä postausideoistani
(joista osa on tehty jonnekin jemmaan):

- seurustelu how-to, mitä tästä opin
- matkustamisesta ja vaihtojutuista jos sinne asti päästään
- Blogger for dummies
- Kafi kokeilee urheilulaji x sarja jatkuu
- motivaatiosta ja asennemuutoksesta ruokaan ja liikuntaan
- arvostelut muutamista terveyshippikirjasta
- ylipäätään mitä blogeja/lehtiä/kirjoja tykkään lukea
- pakollinen pinnallinen kosmetiikkapostaus
- tatskapostaus, avautuminen bodymod-asenteista
- jotain reseptejä mössöistäni
- safkailuni bulimiapäivä vs hyväpäivä
- maito- ja viljalobbaus, miksi niitä ei kannata syödä
- mitä ostaa luomuna, missä voi säästää
- emäksinen, puhdas ruokavalio, mitä välttää/suosia
- triljoona listaa ja muistiota ja kaikkea ortoreksiasta terveydestä
- enemmän päiväkirjamaisesti arjen tapahtumia

Tänään oli ihan hyvä päivä. ^_^ Miinus kaikki vaihtohakuun liittyvä byrokratiapaska ja epätoivo, jota kuntoutustukeni takia niellä. Minun pitäisi saada jo mitalli pelkästä sinnikkyydestä soitella Kelaan. Kaikki vaiva, raha ja aika on sen arvoista, vaikka hyvältä ei nyt näytä pääsyn suhteen. Muista ahdistuksen aiheista ja madaltuneesta mielialasta en edes aloita.. Niin, niitä hyviä asioita oli jumppatunti, vihersmuuti ja onnistuneet syömiset!!!!!, kesä tulee, onnistumisen tunne koulussa, opin tekemään sisällysluettelon ja kissani on söpö kevyen nukutuksen jälkeisessä lääkepöhnässä.

I spend these waking hours looking for his master plan

Täti Terapia motivoi etten anna painon enempää nousta, kuukauden sessiointikierros on jättänyt jälkiään ja mahallani voisi taas pelaa korista. Kaataa keiloja. Pomppia trampoliinia. Tunnen jumpassa itseni ihan superihmiseksi kun raajani nousee lattialla polskuteltavassa pilatesliikkeessä kattoon asti, kunnes tajuan ettei kyseessä ole treenatessa raudoittuneet selkälihakseni vaan liikettä jeesaa pelkkä jumppapallosta mallia ottanut mahani.

pirtelömamma: "On sun rasvaprosentti vähän koholla, haluatko jättää yhteystietosi niin varataan sulle aika ja saadaan se tippumaan?"
kafi: "... On se vähän vähemmän kuin viimeksi"
pirtelömamma: "No teet sä sitten jotain oikein, mutta on sun kehossa XXX kg rasvaa"

About tasan puoli vuotta sitten yhtä epäluotettavalla kuntokeskuksen myyntiedustajan rasvaprosentinmittauksessa vähän päälle 9 pinnaa enemmän. Mietin että tässä on joku virhe, vitsi. Jotkut piirteet erottuu paremmin, mutta peilistä katsoo sama paksu mammutti. Himassa pettymys ja inho taas itkettää.

Kevät on kuulemma vaikeaa aikaa sillä lisääntynyt valonmäärä aktivoi myös ahdistuksen ja masennuksen. Niin totta. Auringonvalo ja villatakista luopuminen lämmittää silti hirveästi mieltäni, ja vastoin kaikkea harkintakykyäni ostan ostan alle 2 eurolla vuoden ekat hyönteismyrkyillä kuorrutetut mansikat. Kotona odottaa laskuja, tekemättömiä koulutöitä, tiskiä, kissanpissalätäkkö ja läski-itkut, mutta iloitsen lisäpatterin päältäpois kytkemistä ja eteenpäin näkemistä puoli kasilta illalla. ♥♥

Nukuin viime yönä taas 4-5 tuntia, näin unta shoppailevani punajuuren naatteja. En keksi muuta hyvää sanottavaa. Paitsi Hurtsin uusi levy on helvetin hyvä ja haluan ihan himona katsomaan uuden Evil Deadin! Yeah! Pus teille ♥

Vanha entry: Hassuja fiiliksiäni '08

Aa, piti mennä nukkumaan ajoissa koska big day tomorrow, mutta ähä tässä taas ollaan hartiat jumissa koneella jännittämässä. Katsoin pari postausta vanhoja kommentteja (niitä aikoja kun kommentteja vielä tuli), jossa oli pyyntö teksti ongelmien alkamisesta ja mikä laukaisee ahmimisen. Tätä aiempaa varten tongin koneella olevia muistioitani, joista löytyi viime kesänä vanhoista blogeistani pelastamiani tekstejä. En tiedä olenko kamalasti kellekään kertonut syömishäiriö käyttäytymisen tulosta arkeeni, kun aloin Englannissa vääntämään iltaisin vatsalihasliikkeitä, mittaamaan vyötäröäni halusta mahtua Aasialaisten one size rätteihin, thinspopäiväkirjan askartelusta tai kilpaa tyttökaverini kanssa laihduttamisesta? (sairastui eka anoreksiaan, hävisin :--( ) 

En tiedä onko näillä luurangoilla kaapissa mitään väliä - toivottavasti edes viihdearvoa, mutta alan olla siinä kohtaa että pystyn kaivelemaan jotain haudattuja muistoja esille. Paitsi ei nyt, nyt menen oikeasti nukkumaan ja laitan yhden vanhoista merkinnöistäni, etunimet karsittuna. 

2008-04-28 15:11:00

Hassuja fiiliksiäni

Mä välillä mietin miten pystyisi pyytää anteeksi kaikkea tekemäänsä väärää tai ihan geneeristä olemustaan, elämää, ruumistaan, tilan viemistä, hengittämistä.. ilman ettei silläkin kun jatkuvasti pyytelee anteeks rasittais muita. Ettei sillä kun tuntee negatiivisuutta itseään kohtaan kanssa loukkaisi niitä, jotka välittää. Sillä, kai sekin että ajattelee jotain pahaa jostain mistä muut taas (jostain syystä) pitävät(?) on loukkaavaa. 

Jos joku joskus sanoillaan loukkaa tai pahoittaa mun mielen niin otan sen jostain syystä tosi kovaa itseeni. Jopa sillä lailla, että se että loukkaannun on väärin ja mun oma vika. Oon varmaan aika huono tappelupukari, jos kerta heittäydyn marttyyriksi jokaisessa sanaharkassa ja oikein imen solvauksia itseeni :--D Mut, joo, kärjistäen: mä en osaa olla "sillä lailla" itsekäs, että nousisin itseni puolesta. Jos joku astuu mun varpaille niin mä pyydän, taas, anteeks. 

Tunnen tosi kovaa syylisyyttä kanssa siitä et jos nautin tai tykkään jostain. Tuntuu et on frendiäni kohtaan tosi väärin että ne joutuu viettää aikaa mun kanssa. Tohon vois todeta ja oon todennu monesti "No oma vikansa jos mun seura kiinnostaa", mutta ei se ihan ole oikein. Olen mäkin tehnyt joskus vähän säälistä asioita, että toisille tulis parempi mieli vaikken ihan täysillä sydämmillä olis messissä. Mut ehkä ton takia en aina kehtaa lähteä mihinkään, ei se että seuras olis vikaa. Oon vain tosi party pooper, esim... aina. 

Imeskelen tässä porkkanoitani, sillä tykkään porkkanoista. Ne maistuu musta hyvälle, se et tuntuu hyvälle tuntuu rikolliselta. Pitäisköhän ruveta syömään vaan salmiakkia tai jotain muuta pahaa, että en kokis siitäkään huonoo omaatuntoo.... et on mukavaa. O_o 

Tää ehkä lähti siitä, että [Poikaystäväni] pyys mua ulos Vappuna. Ilomielinhän mä sanoin et lähden, mut nyt tulin jotenkin katumapäälle... saako mulla olla kivaa? Eikö [Poikaystäväni] pitäs tajuu löytää jostain parempaa seuraa? Toisaalta, mua pelottaa kauheasti se et joku päivä se näkee samalla lailla kuin mä näen itteni ja tää on sit täs. Pelkään et koko ihmiskunta avaa silmänsä ja näkee millainen mä oikeasti olen ja et jään yksin... viimein. Koska, öög, välitän [Poikaystävästäni] ehk vähän.. noh, nii, paljon, ja kaikkee ja silleen. Aika vitusti pidän. Ja välitän. En ala tarkentaa. 

Piti tänään mennä hakee pyörä ja vaik pyörälenkkeillä, koska kuntoni on -15 ja tuntuu et kävisin aika hyvin hyllyvästä superpallosta. Mut näinkin painajaisunta et jarrut ei skulannu (mun käsijarru, kello, vaihteet ja telaketjut kusee/puuttuu for reals, satulaski on reikä, en oo niin turvallinen kuski ;>) ei toiminu ja vedin turvat mukulakivikadulle. Jalat auki, viistoista haavaa, oon tehny ton oikeassakin elämässä viime kesänä. Ja myös sillon tuntu, että se oli oma vika ja ansaittua. Blööö. Ihan kuin joku divine angel of doom oikeesti kiinnostais penistäkään musta ja mun pyöräilyistä, mut joo, lopetin uutistenkin lukemisen jo lehdistä lukiossa kun tunsin liikaa syylisyyttä. Angstwangstangstwangst viil viil kyllä se siitä. No ei, mut, häpeäkös toi jos tältä oikeesti tuntuu :---D Ainakin myönnän. Jee?

Ekat blogini 13-14v. ikäisestä on jo bittiavaruudessa, mutta muutama sairastamisen alkuvuosilta löytyy lisää.. jos kukaan enää lukee. Öitä! ♥