Monday, February 13, 2017

Moikka kaikille! Mietin jo pitäisikö lopettaa blogaaminen, kun ei ole ollut erityisesti asiaa. Tai pikemminkin, minulla ei ole ollut asiaa jaettavaksi. Olen aika paljon sanonut täällä mitä haluan, ja vaihtanut elämässäni vähän toista levyä. Samalla olen ehkä vähän valikoinut mitä asioita haluan itsestäni kertoa.

Oikeastaan tauko blogaamiseen tuli yhden ihmissuhteen yllättäen päätyttyä. En halua antaa asialle ylimääräistä arvoa, mutta lyhyesti sanottuna petyttyäni mille tasolle ihmiset voivat selittämättä heittäytyä, olen paljon valikoivampi ihmissuhteissani. Punnitsin uudelleen ketä haluan oikeasti päästää lähelleni, tietäen että jotkut lukevat myös blogia. Olen todella tyytyväinen nykyisiin ihaniin ja luotettaviin ihmissuhteisiini, ja koen olevani asian kanssa hyvässä paikassa.

Viimeisen 1/2 vuoden aikana olen tehnyt muutoksia, esimerkiksi puhun nykyään avoimemmin että sairastan masennusta. Voin olla onnellinen ja iloinen persoonani, mutta silti masentunut. Aika moni suomalaisista sairastaa ko. tautia jossain kohtaa elämässään, joten hyvin todennäköistä että ihmiset ymmärtävät jollain asteella ennemmin kuin juoksevat karkuun. Samoin olen ruvennut puhumaan avoimemmin taustastani syömishäiriön kanssa, mutta pidän nykytilannetta vielä sen verran arkana ja henkilökohtaisena että valitsisin ympäri ämpäri puhua asiasta. Ellei joku erikseen kysy nykypäivän suhtautumista ruokaan.

Mutta mitä tulee asioihin joista haluan jakaa kirjoittamalla, en tiedä. Ehkä päivittelen tänne sen mukaan miltä tuntuu. Päässäni on aika paljon ajatuksia, mutta en koe olevani niiden kanssa yksin ja voin tarvittaessa kanavoida niitä luovaan työhön tai urheiluun. Olen ruvennut pitämään toista blogia ihan muusta aiheesta, yhä piirrän, valokuvaan ja käytän luovuuttani johonkin muuhun. Olen onnellinen löydettyäni vihdoin oman urheilulajin, mihin olen voinut mennä ja hurahtaa.

Näin tällä erää, palaillaan ja voikaa hyvin! :)

Monday, September 05, 2016

Opiskelu ressiä

Viime kuu oli todella rankka, aloitin yhden intensiivikurssin, ja vaikka aihe olikin rakas, opettaja ihana ja itse etulyöntiasemassa ryhmässä, jännitti ja nolotti. Pyytelin anteeksi virheitä, kävin vessassa vetämässä henkeä etten näyttäisi itkua pidättelevältä, juuri ja juuri jaksoin parin tunnin päivät. Selvisin paljon paremmin kotona tekemässä kasaa läksyjä ja painamassa uusia asioita mieleen, mutta lähtö kotoa tuntui välillä ylitse pääsemättömältä.

Herään todella aikaisin, ja kl. 8-9 mennessä olen jo ehtinyt vatvoa..

Siellä ollaan oppimassa.. Entä jos en osaa? Häpäisen itseni. 
Kaikki tekevät virheitä - ihmiset tuomitsevat jos minä teen?
Ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa mutta halveksivat jos läksyni on kesken
Opettaja on ihana ja kannustava petän hänet heikkouksillani
Kaikki katsovat kirjoja ja muistiinpanojaan mutta aistivat läskeyteni kun astun huoneeseen

Sen lisäksi, ahdistus ja masennus on iskenyt kovaa. Mikään ei motivoi, tunnu miltään, ja rintaan koskee ja painaa rauhottavista huolimatta. Saatan kotona riitaantua ja surkeana itkeä olemassaoloani.

Haluan olla positiivinen, mennä omassa rauhassa, antaa armoa ja aikaa itselleni. Hengittää syvää, yrittää uudelleen, pääasia että olen mukana ja teen oman panokseni ja jaksamiseni mukaan. Haluan nauttia, mistä teen. Kroppani on elinikäisesti kehityksessä, saan muokattua hiljaa ja terveellisesti siitä hoikemman, kiinteämmän ja kestävämmän. Minulla on kädet ja jalat ja ei pysyviä vammoja, joista olen kiitollinen. Pääsin opiskelupaikkaan kaikkien muiden hakijoiden joukosta, olen siis potenttiaalinen unelmieni ammattiin. Minulla on ihana kumppani, äiti, isovanhemmat ja ystävä, jolle voisin soittaa vaikka kolmelta yöllä.

Miksi silti aamuisin herään ja saatan vaan vajota maan uumeniin? Miksi jokin lyö pylvään rinnastani lävitse ja solmii makaamaan sohvalle viltin alle, ottamaan kissan lohduksi syliin. Haaveilen vanhoista itsetuhon keinoista, mutta taistelen niitä vastaan lääkkeillä ja vetämällä huomiota asioihin, joista ennen nautin. Tarvitsisin enemmän tukea, mutta olen umpikujassa, ulkopuolisille asiani on kunnossa.

Tuesday, August 02, 2016

Kesäkuulumisia

En kirjoittanut viime kuussa mitään, ei ollut oikeastaan päivitettävää. Olen ollut kesällä paljon kipeänä että väsynyt kesätöistä, ja kaikki vapaa-aika on oikeastaan mennyt omia projekteja tehden. Iltaisin olen niin väsynyt etten jaksa edes pelata tai istua koneella, vaan makaan sohvalla ja nollaan aivoja jonkun TV-sarjan parissa.

Päivät menee kamalaa vauhtia, oikeastaan vaan aamuisin saan hiljentyä ja viettää omaa aikaa: syödä rauhassa aamupalaa, juoda 2 kuppia kahvia, tarkistaa sähköpostin, meikata ja laittautua valmiiksi, tarkistaa kalenteri ja kirjoittaa päivistäni ylös.

Saan välillä hätähepuleita, jolloin olen ahdistunut, levoton tai aivan raivoissani itseinhosta, mutta muuten kuuluu hyvää. Painoa on aivan liikaa ja se ei millään halua laskea, joka soluni on muuttunut rasvaksi, mutta paljon väsyneenä ja sairastellessa on ollut hankala pitää yllä motivaatiota liikkua. Olen ollut 2 kertaa kovassa flunssassa ja poistattanut viisauden hampaitani, syki siinä sitten.

Olen viettänyt jonkin verran aikaa ystävieni seurassa, ja herännyt siihen miten ihania ihmisiä minulla on ympärilläni. Olen mm. tutustunut poikaystäväni kaveripiiriin, jota aluksi kovasti jännitin. Ulos lähteminen tuntuu yhä ajoittain hankalalta. Olen silti aina aika iloinen että olen mennyt ystävieni luo, vaikka aluksi olisi tuntunut miten pahalta. Minulta on monesti kyselty miksi olen niin hiljainen tai erilainen, mutta olen oikeasti ollut vain tosi väsynyt tämän kesän. Yhtenä kertana kirjaimellisesti nukahdin kahvin jälkeen sohvalle. Arvostan niitä kavereitani joiden seurassa saan silloin vain olla ilman että tarvitsee pelätä loukkaavansa toista.

Toivottavasti teillä on ollut hyvä kesä tähän asti.

Monday, June 27, 2016

Saatanan valittajat

Hyvää juhannusta!

Sitten pieni avautuminen:

Tänään ärsyttää kaikki painostaan valittajat, marisijat ja inisijät, jotka ei vaan viitsi tehdä asioille mitään. En nyt puhu syömishäiriöisistä, vaan ns. tavallisista, terveistä, menestyvistä ihmisistä, joilla joko on huono itsetunto ja/tai jumahtanut jutut kuudesluokkalaisten tasolle. Aina on läskiä, alleja, tissejä, pyllyä, hyllyä ja lyllyä, mitä korostetaan ja tökitään sosiaalisessa mediassa, hakien sääliä, huomiota ja pönkitystä. Väsyttää, tylsää, passé.

Eiköhän läskien julkinen ruotiminen ole jo vanhentunut trendi, jonka karppaus, avocadopasta ja paisuva fitnessblogien buumi olisi saanut viedä jo mennessään?

Väsyttävää olla toipuva syömishäiriöinen, joka on elinarvonaan pitänyt painoindeksin pieneneviä lukuja tai vältettyjä ahmimispäiviä, ja katsoa tuttujen marinaa kesälomakiloista. Väsyttävää taistella joka päivä sitä vastaan ettei ääneen tai mielessään ääneen sättisi ja halveksisi itseään (toistuvista) epäonnistumisista, ja altistua "normaalien ihmisten" jatkuvaan painon ruodintaan. Hienoa kun Facebookissa on nykyään emootioiden liittäminen tykkäyksiin. Missä vain on "no älä saatana"-hymiö ja "olen toista mieltä, mutta en suostu antamaan sinulle huomiota että luin tästä tästä"-emoji?

"Yhyy, olen läski etten kehtaa tulla minnekään."

NO ÄLÄ TULE. Viinilasi pois kädestä ja kävelylle.

Kun on elänyt ruumiinkuvahäiriön kanssa, on oikeasti jäänyt kotiin itkemään ettei mahdu ovesta ulos, pelännyt että vie bussin penkillä liikaa tilaa tai ei onnistu ohittamaan toisia tuuppimatta läskeillä. Että on maailman napa, kaikkia ihmisiä kiinnostaa analysoida ja tuomita katseillaan painon nousua, kiristävää saumaa tai istuessa muodostuvia makkaroita. Kuin peitevoiteen alla sykkivä finni tai helman yläpuolelle jäävä silmäpako sukkahousuissa, sinä tiedät, tunnistat ja jännität nahoissasi piilotettua virhettä; yhtä ylimääräistä välipalaa, missattua vessassa käyntiä, puolen kilon painonnousua. Kaikki näkee, kaikkia kuvottaa.

Taisteltua vuosia oman ruumiin ja mielen kanssa, harjoiteltua ulos lähtöä ja seurasta nauttimista, tuntuu murskaavalta lukea läski-ininää kavereittensa sivuilta. Vaihdetaanko kroppia? Mitä sinulla on varaa valittaa! Tee asialle jotain! Etkö ajattele lainkaan toisia, paksumpia tai syömishäiriöisiä, noilla väitteillä?

Positiivisempaa viikkoa kaikille. x

Tuesday, May 17, 2016

Läskitys

Katsoin yhden vähän voimauttavan videon Youtubesta, jossa aussilainen vegaanisankaritar avautui läskeistä ja läskeydestä. Ajattelin jakaa lauseen teille, jos se voimauttaisi tai vähentäisi ahdistusta painonsa/"läskiensä" kanssa kamppailijoille.

"I'm not fat, I have fat".

Eli et ole läski, sinulla on läskiä. Läskeys ei ole pysyvä tila, sinun persoonasi ja olemuksesi. Se ei määrittele sinua. Sinä et ole lihava. Älä anna lihavuuden määritellä sinua.

Sinä saatat kantaa läskiä, rasvaa kropassasi. Rasva on väliaikainen tila, jonka voi sulattaa pois. Se, mikä voi olla sinua osana ja haasteena, ei ole yhtäkuin koko olemuksesi. Fiksulla ruokavaliolla ja säännöllisellä liikkumisella sinusta tulee hoikka. Älä anna rasvan määritellä minäkuvaasi.

Tähän yhdistäisin positiivisen suggestion, jonka kanssa jonkun vuoden olen yrittänyt tehdä töitä. Ajattelemalla onnistumista ja positiivisia ajatuksia, tuloksiin pääsee. Surkuttelemalla ja inhoamalla kroppaansa varastoi liikoja kiloja ympärilleen. Ehkä niitä liikoja kiloja ei sinulla olekaan, kun hissukseen haastat ajatusmaailmaasi.

Usein positiiviset ajatukset ovat itseinhossa ja epätoivossa vain vaikeita, siksi minua lohdutti Youtube-staran sanat. En ole läski, vaikka minulla on läskiä. Tämä tulee muuttumaan.