Tuesday, May 27, 2008

Läskittää



Jäin tänään flunssan takia pois päiväsairaalasta ja raahasin itseni poikkiksen luo, lämpimään kainaloon. Nyt se TV tuossa on ja herrajumala se on leuattiputtavan iso ja magee (ts. nyt kyllä ymmärrän miksi miehet hermostuvat jos eivät saa lelujaan hetipaikalla). :--O Kun päiväsairaala tämän viikon jälkeen loppuu niin taidan tosissani ottaa riemun irti herran tekniikkavempeleistä, poikkis katsokaas on arjet töissä.

Voisin taas marista loputtomasti ruokailuistani. Teen aina kaiken väärin: jos syön vähän ja tosi usein leimaan itseni jatkuvasti ahneeksi siaksi, ja taas jos harvemmin syön isomman annoksen niin olen yhä ahne sika. Kahden jugurttipurkin syöminen peräkkäin kaikilla lisukkeilla tuntui pyhäinhäväistykseltä, sillä olen viimeaikoina kehittänyt kovia sääntöjä "annosten" suhteen. Annokset eivät riipu juuri kaloreista vaan konkreettisesta ruoan määrästä. Päiväsairaalassahan tämä on jatkuva ällötys, sillä sillä fyysiset määrät kasvissyöjällä luonnollisesti ovat isommat kuin sekaruokailijalla, että sama kalorimäärä tulisi täyteen. Mutta toisaalta, söisinkö sitten mieluummin pienen määrän jotain runsas-energisempää? No en vitussa.

Tuntuu siltä että käsitteeni "kielletyistä ruuista" vain laajenee ja laajenee, mitä enemmän istun Lapparissa ja vietän aikaani sen clickeissä. Ennen suosikki turvaruokani, omenat, ovat alkaneet epäilyttää suuren sokerimäärän takija. Eihän kasvikset lihotta, mutta kyllähän niissäkin kaloreita on?!!1 Valitse sitten mitä tahansa kiinteää kotosalla niin olen aina ahne lutka, syöppö nauta, ylitse tursuava laardiperse. Pääni esittää epärealistisia vaatimuksia, että jokainen ei-osastolla vietetty sekuntti pitäisi elää vain ilmaa haukkomalla. Olen siis iloinen kun pääsen tämän viikon jälkeen kotiin, sillä en kestä helvetinmoista stressiä pakollisista osastoaterioista ja niitten suhtauttamista kotisyömiseen.

Huomenna odottaa punnitus ja nyt uskon oikeasti olevani lihonut. En kestä jos painokäyräni lähtee viimeisellä viikolla nousuun: se olisi kuin "ei hätää"-leima otsaani, sinetti jatkohoidon vähäpätöisyydelle. C'moon, serious mental issues, mutta kuka tällaisen silavaperseen perään kuuluttaisi? Kukaan.

Ahdistaa. Voinkohan ottaa lisää Diapamia? Ei kiinnosta, otan. Käperryn poikkiksen kainaloon ja hiljaa sisälläni pyydän taas anteeksi kuvottavaa olemassaoloani. Angst angst, viil viil. Miksei marina polta kaloreita?

8 comments:

  1. ei pahalla, mutta kannattaisiko ehkä oikeasti kokeilla sitä hikiliikuntaa. vaikka tiedän, että siitä jankutetaan vaikka kuinka, se on silti ihmelääke. itse olen sentään sairastanut vaikka mitä (mukaanlukien masennus) ja olen yhä sitä mieltä.

    ReplyDelete
  2. Jooh, olet aivan oikeassa. Pakko ottaa tästä nyt tavoite, sillä harrastin kyllä vuosi sitten erittäin aktiivista (vähän turhankin pakkomielteistä) hikiliikuntaa. Lenkkipolku vain herättää pelkkää ällötystä ja lähistöllä ei ole edes uimahallia. :p Mut tavoite!

    ReplyDelete
  3. Tarvitsisit selvästi jotain liikuntaa, jossa et pääsisi rääkkäämään itseäsi liikaa, mutta josta tulisi säännöllinen osa elämääsi. Tuo ruokaan kohdistuva kauhusi on ihan naurettavissa mittasuhteissa ja tiedät sen varmaan itsekin.

    ReplyDelete
  4. Ymmärrän tuota kalori-kauhuasi, nimittäin itseäni pelottaa kanssa tällä hetkellä kaikki vihannesten ja hedelmien kalorit! Tuntuu, että ainut missä ei ole kaloreita on light-limu ja mehu sekä vesi! :D..Turhaa pelkoa tai ei..Ei voi mitään! :P

    ReplyDelete
  5. Tuo on todella hullua tuo kaloreiden laskeminen. Siis aivan järjetöntä ajanhukkaa. Miten te viitsittekin tuhlata aikaanne johonkin noin turhaan ja naurettavaan puuhaan. Vihannesten ja hedelmien kalorit pelottaa... voi kissan viiksi teidän hukassa olevan järkenne kanssa.

    ReplyDelete
  6. Ongelmansa kullakin, ei kai kukaan tule itkemään sinullekaan että miksi viitsit tehdä tuota tai tuota. Ole ennemmin hiljaa ja lähde muualle jos nämä jutut häiritsevät.

    ReplyDelete
  7. Haista toinen anonyymi paska, kun vaadit suun kiinni pitämistä silloin kun näkee toisen ihmisen valuvan mielisairauden viemäriin. Tosi sarasta katsella hiljaa toisen ihmisen kuolemista tai vieläpä jopa kannustaa siinä.

    ReplyDelete
  8. Hei anonyymit, tuskin te (/sinä) voitte nimettömillä kommenteillanne neiti kofeiinia estää valumasta "mielisairauden viemäriin". Kyllä teksteistä tulee vahvasti esiin se, että hän tiedostaa olevansa sairas, ja syömishäiriöön aika usein liittyy kaloreiden laskua. Sairautta, nähkääs, ei kai kukaan terve tällaista harrastakaan.
    -anonyymi nro 51

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥