Sunday, June 08, 2008

Käteni jumittui hillopurkkiin


Tänään tulee täyteen kaksi viikkoa oksentamatta! Ehdinkin riemuita jo liian varhain. Olin jälleen kerran suunnitellut itselleni tiukat säännöt päivän syömingeille, jotka venyivät joustetuiksi - suorastaan reiluiksi, kun lisäilin sääntöihini omenan ja kasviksia.. Nälkä oli yhä, joten jos pari rkl rahkaa, pari vain lisää ja ahdistus hiipi varpaistani aina ylös rintaan saakka. Tässä mä taas olen, ahne, nälkää tunteva luuseri. Ei ihme kun en laihdu kun en muuta teekään kuin syö. Virhe tuli tehtyä ja huomenna vähän tiukemmin-sääntö ei kuitenkaan jaksanut kun mielessäni kävi parin viikon meriitti. Oli liian helppo vain kävellä kylppäriin, työntää sormet syvälle kurkkuun ja kakoa ne muutama ruokalusikallinen rahkaa ja jotain porkkanaa pihalle.

En tuntenut mitään. Päätin testata tyhjyyttä vähän pidemmälle ja kokeilla mihin kykenisin mieleni lujuudella. Päätin mennä lenkille. En ole koskaan kokenut mitään muuta yhtä turhantylsäksi kuin lenkkeilyä, mutta menin silti. Olin koskenut lenkkareihini ehkä viime lokakuussa ja suorastaan yllätyin, että jalkani jaksoivat kannatella minua vain eteenpäin ja eteenpäin lähitalojen pihojen lomassa. Vatsalihaksiin sattui, hapenotto kusi, mutta jalat liikkuivat sen vajaa parikymmentä minuuttia ja oloni oli voittajalla. Säälittävä suoritus heti alkuunsa, mutta minulle yhtäjaksoinen etanahölkkä oli jotain ihmeellistä. Kylmä suihku päälle ja olin uudelleen syntynyt. Poltetut kalorit olivat varmasi ihan olemattomia kun uskalsin vielä päärynää tunkea illalla naamaani, mutta nautin sisälläni käyneesä kivusta kun liikuin. Tosi motivoivaa kun mielessä on aina kipu eikä kalorit?

IRC:ssä tuli pohdittua mitä sitten kun joskus harmaassa tulevaisuudessa olisin laihtunut? Kuolema. Ei mikään angstikuningattaren draamakermakakku vaan ihan biologinen fakta, joka on luonnollista ja tulee kaikille vastaan. Haluan laihtua kunnes tie päättyy, ihan sama kadunko ja itkenkö vai kaivanko nenääni jos kortit on jo pelattu. Juna lähtenyt laiturilta. Slut, end of story, ja sen sellaista. Kutistun ja katoan, tahra pyyhkiytyy pois lavuaarin reunalta. Ei tanssimista hankien päällä. Tai sitten jotain, mutta tuskin mitään niin ekstraspesiaalia. Juuri nytten ylipäätään asioiden tekeminen tuntuu turhalta jollei ole potenttiaalia olla paras. Mutta jokainen kuolee joku päivä.

Ehkä pääasiallinen pointti siinäkin keskustelussa oli miksi kirjoittelen näitä tekstejäni ns. niin tiedostavana ja silti teen päinvastoin. Ärsyttävää, eikös? Mielestäni asioiden selittely lääketieteellisten termien ja kylmien faktojen kautta on vain helpompaa, jonkinlaista itsesuojelua, "tiedostettua itsepetosta". Mitä oikeasti minua hyödyttää jos tiedän ja kuulen lääkärien sanovan ruuminkuvaani vääristyneeksi jos peilistä katsoo takaisin se sama amatsoni? Katsokaas! Voin läskiangstini tai paniikkini jälkeen sanoa poikakaverilleni "No tämä nyt on yleinen oire", jotta rasittavuuspisteeni olisivat vähän alhaisemmat. ;---)

Todellisuudessa minun planeettani on pannukakku, vaikka tiedemiehet kuinka sanoisivat sitä palloksi. Minä katsokaas kun en avaruudesta tätä planettaa näe (haha, vanhassa B-lausunnossani lukee "kärsii näköalattomuudesta"). Vaikka "tiedän" asioiden X ja Y olevan sairautta niin arjessa en "tiedosta" niitten olevan. Minä olen suuri, lihava, liiallinen, väärä, huono, paha ja sitä ei tule kukaan muuttamaan. Ei auta vaikka toivoisin jonkun muun tulevan aukaisemaan silmäni, kertomaan "totuuden", sillä minä olen oikeassa. Minä en kuvittele suuria suupalojani vaan ne ovat suuria. Minulla ei ole vääristynyttä ruumiinkuvaa vaan minä olen oikeasti lihava.

1 comment:

  1. Ahhhh, kuinka mä rakastan sitä, että sä et ole "draamakuningatar", vaan jaksat olla ihan normaali näiden juttujen kanssa, ei mitään yliromantisoitua syömishäiriökehystä...

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥