Tuesday, June 10, 2008

Leave me here in my stark raving sick sad little world

Olo on yhä typötyhjä. Eilen piti tosissaan olla syömättä mahdollisimman onnistuneesti, mutta enpä missään onnistu. Haluan vain laihtua, laihduttaa, joten en käsitä miksi suorituskykyni on näin alhainen. Kaikkia muita asioita teen vain tekemisen takia, ja keskeytän kaiken aina miettiäkseni mitä vitun ideaa on ylipäätään tehdä mitään jos en voi olla paras tai edes järkyttävän upea.

Ostin Prismasta kilon nilkkapainot (en kyllä kävelläkseni, sillä se venyttää vaarallisesti niveliä!) ja kesäiset verkkari/ulkoiluhousut. Tuli hyvä mieli, sillä nyt mulla oikeasti on motivaatiota lenkkeillä. En todellakaan usko tuon säälittävän kipitykseni polttavan kaloreita, mutta jos se saa minut hetkeksi pois jääkaapin läheltä niin hyvä. Tänään piti nousta lenkille kelistä huolimatta, mutta inha sadesää tappoi kyllä kaikki mehut siitä ideasta.

Eilen illalla vain ahdisti ahdistamistaan. Mietin miten kertoisin siitä perjantaina lääkärille, sillä aina kun istuu vastaanotolla niin saa kuulla ne samat kysymykset: "Onko sun paino laskenut? Montako rauhoittavaa olet ottanut? Paljonko olet viillellyt tai oksentanut?".. Dammit! Ihan kuin krooniseen pahaan oloon tarvittaisi vielä jotain radikaalia päälle osoittamaan et oikeesti on paska fiilis. Koetin olla ajattelematta koko lekuria, mutta itseeni kohdistuva ahdistus vain kasvoi kasvamistaan. Istuin, tunsin läskini ympärilläni, kulautin unilääkkeiden kera rauhoittavan naamaani. Ei taaskaan tepsinyt tarpeeksi nopeasti, joten päätin takertua myös terään. Ihan sama, ei ollut menetettävää - halusin aistia mitä tahansa muuta kuin vain laardiperseeni. Viilto, kaksi, kolmannes ja jotain epämääräistä pientä naarmutusta käsivarsiin. En vieläkään tuntenut mitään, mutta viillot kompensoivat itsevihaani.

Heräsin taas rasittavan aikaisin, palellen ja päänsärkyyn. Vihdoin kuuden jälkeen annoin itselleni luvan nousta, käydä keittämässä teetä, vetää särkylääkettä naamaan ja syödä vähän mansikoita ja velliä sängyssäni. Lakanoilla on verta, joten ei ollut paljoa menetettävää jos olisin sotkenut. Tunnemaailmani on täyttynyt väsymyksellä, kivulla ja ahdistuksella omaa kehoa kohtaan. Tunnen itseni levenevän vain sekunti sekuntilta kun makaan selälläni ja en voi edes nukahtaa karistaakseni tuskaani.

No comments:

Post a Comment

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥