Tuesday, June 24, 2008

Mitä pienemmät ilot sen sallitummat ovat kemut

Ulkona sataa, Internet nukkuu ja minä tapan aikaani satunnaisten TV-sarjojen värittämänä. Päivällä katson jotain warettamistani sarjoista ja iltaisin kyylään MTV:ltä illan jenkkishittiputken (Made, True Life, Dismissed ja Parental Control). Kyllä, masokismini yltää myös tv-ohjelmien pariin, sillä rakastan sosiaalipornoa ja mauttoman stereotyyppisiä jenkki-ihmisiä. Taannoin tsekkasin Youtubesta myös Hollyoaksin anoreksia-jakson ja sanon kyllä tykkääväni Skinsistä enemmän. Samaan aikaan tuherran luonnoskirjaani ja toivon, että syystuotantokausien alettua olisin astetta parempi taiteilija.

Muuten ajattelen lähinnä ruokaa ja painoani (jota en kylläkään tiedä), sääntöjä, suunnitelmia ja miten saada ravitsemuksellisesti mahd paljon. Syön mielestäni aika kontrolloidusti, mutta kaikki on silti liikaa ja riittämätöntä suoritusta. Varsinkin iltaisin tulee otettua se joku ekstrapala, josta seuraavana päivänä sitten vihata itseään. En kelpaa itselleni ennen kuin vedän 10km lenkkejä ja teen tuhat kyykkyhyppyä päivässä 200 kalorin voimin. Tai alle 40 kiloinen ja letkuihin sidottu. Jos silloinkaan, ikinä.

Pitäisi varmaan siivoilla jotenkin tuota päivikseni ruoka-kategoriaa, sillä ainahan on puhe ruoasta. Pitäisi ehkä jotenkin jakaa ravitsemukseen, (yhteis) syömiseen, ruoan ostamiseen jne.. Huomasin tänään itseltäni vekkulin kaupparituaalin, jota en ole ennen tullut ajatelleeksi. Yleensä tiedän suht tarkkaan mitä kaupasta kaipaan, joten en loputtomasti ota hyllyistä kamaa ja palauttele niitä paikoilleen. Mutta kun päästään kassan liukuhihnalle niin sisälläni iskee paniikki, liekö piheydestä vai taka-ajatuksista, mutta jätän osan kasaamistani asioista ostoskoriin (seuraavien asiakkaiden tielle, valitan). Päässäni vaan napsahtaa pum! En tarvitsekaan tätä, enkä tätä, tämänkin ostaminen nyt on ihan turhaa jos se ei ole elintärkeän välttämätöntä. Silti pistän karseasti rahaa kaikkeen niinsanotusti turhaan, kuten mausteisiin, light limsoihin, pastilleihin ja muuhun periaatteessa turhaan. Taas tarkastellessani kauppakassin kuittia niin (alle) puolet oli syötävää.

Minulla on sääntö ettei pahaa ruokaa saa syödä koska on kardinaalirikos ottaa ruumiiseensa jotain energiaa jos se maistuu kuvottavalle. Mutta! Ruoasta ei myöskään pidä nauttia, sillä en ansaitse mitään hyvää, ts. ykskaks kauppakassi kevenee: "En tarvitse kahden euron vesimelonia salaattiini, ei kiitos, liian hyvää minulle kun kotona on ketsuppia." Perjantaina menen ravitsemusterapeutille, enkä ole noudattanut juuri mitään tehtyjä tavoitteitamme.. Koetin kaupassa siis rikkoa rajojani ja ostin tuorejuustoa (vain 2% rasvaa!) kaapissa pölyyntyvälle näkkileivälleni. Hyvää. Liiankin hyvää, sillä tulin katumapäälle ja nyt hukun häpeääni.

2 comments:

  1. Uskoisitpa omia sanojasi, tyttö! Olet kyllä oikeassa, kumpa vaan tajuaisit sen itsekin.

    En muuten osannutkaan lopettaa blogisi seuraamista kun rakastan tätä niin kovin. Ja nyt olen vetämässä taas alemmuuskomplekseja. Syön normaalirasvaista juustoa. 29 % ja sinä et voi syödä edes 2%. Vittu ja itkuitkuitku. *cutcut*

    ReplyDelete
  2. Uusi lukija ilmoittautuu! Tykkään tosi paljon, ymmärrät ongelmasi etkä ihannoi syömishäiriötäsi samanlain kuin jotkin bloggaajat.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥