Friday, June 06, 2008

Saisko olla vähän kakkua?

Yäk yäk Y Ä K sarjassamme allekirjoittanut vihaa itseään ja ruumistaan osa no. 934721. En ole muuta koko päivänä tainnut tehdä kuin syödä, suunnitella syömistä, ostaa ruokaa, syödä, näykkiä ja santsata jäätelöä. Haluaisin työntää sormet syvälle kurkkuuni ja istuttaa terän ranteeseeni, mutta istun sohvalla karamellia nakertavan poikaystävän vieressä ja bloggaan.



Kävin tänään Lapinlahdessa, uusin reseptini ja sovin B-lausuntokeskustelun 13. pvä perjantaille klo 13. Lääkärillä riitti huumorintajua ja ehdotti pistettäisiinkö kellonajaksi 13.13. Näin osastokunnossa olevia ystäviäni ja kiitin onneani ettei minun tarvitse istua väsyneessä ja kulahtaneessa osastossa vaan saan olla kotona. Menen kauppaan, poimin asioita, kiertelen, palautan hyllyyn asioita, menen kassalle, ostan vielä 4 litraa mansikoita ja menen kotiin.

Viikonloppu kahdestaan kissojen ja poikkiksen kanssa kotosalla kuulostaa ihanalta. Olen suunnitellut kokkailevani pitsaa ja pastaa kermakastikkeessa, mutten tietenkään itselleni. Olin jopa antanut luvan ihanaan Häagen-Dazin jäätelöön, mutta vasenmielisenä ahmattina menin mussuttamaan sitä jo tänä iltana - ja huomennako piti muka uskaltautua va'alle! Sitten tippuu kutsu hyvän ystävän tupareihin: ruokaa ja juomaa luvassa ja poikkis on ihan messissä. Yleensä en tällaisesta jaksaisi hermoilla, mutta yllätyskutsut, yllätystarjoilut, ylipäätään isommat sosiaaliset kekkerit ilman sotasuunnitelmaa ovat perseestä.

Äitikin piipahti käymään ja toi kaupasta vielä joitain pyytämiäni asioita: sekä suklaakeksejä. Äitini on ihanan huomaavainen, hauska ja kavereittenikin kesken tykätty, mutta en ymmärrä tätä jatkuvaa keksien, muffinien ja muitten makeiden lahjaksi tuomista. Ele on liikuttava, mutta luuleeko hän minun oikeasti syöväni niitä? En ole saanut kurkusta alas kotitekoisia pinaattilettuja tai kallista fetasalaattiakaan. En tiedä leikimmikö taas normaalia vai onko kyse pelkästä huomaavaisuudesta tai salaisesta toiveesta, että tytär söisi. Mutta kyllähän minä syön, eipä siitä pelkoa ole ikinä ollutkaan. "Syöthän sä jäätelöäkin kaiken aikaa!"

Oudosti äiti on myös sukukekkereiden kohdalla huomaavainen, mutta täysin päinvastaisella tavalla: kuinka tytär saa skipattua juhlatarjoilun. Tästä ei tarvitse edes kysyä, sillä äiti toimii (ihanan<3) oma-aloitteisesti. Äitienpäivänä mutsi teki mummolaan mukaan omat salaatit ja tofut (pariloitu ilman muuta rasvaa) ja nyt serkun rippijuhlien lähestyessä saan kirkon jälkeen kyydin junalle heti kun olen käynyt sanomassa "Päivää, kiitos, näkemiin". En tiedä onko se tervettä, mutta en valita! Rippijuhlissa kyllä lyödään useampi kärpänen kerralla, sillä äidin pitkäaikainen miesystävä ei myöskään syö voileipä- tai täytekakkuja. Ei kohteliaisuudesta, ei juhlapyhinä, ei mitään roskaruokaa, rasvadipattuja, makeita asioita, perunaa, kahvia tai teetä. Eli äiti saa jäädä nauttimaan tarjoilusta kun (tiukkaa ruokavaliota ja treenausta noudattava) "orttorektikko-miesystävä" pääsee kyyditsemään "anorektikko-tytärtä" junalle.

PS: En voi olla hajoamatta naurusta kun käytän tuota a:lla alkavaa tautia itsestäni. Asia on niin absurdi, sillä minultahan tätä massaa vielä löytyy!

No comments:

Post a Comment

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥