Wednesday, June 11, 2008

Unettomuus tapahtuu taas

Eilinen ei kovasti parantunut. Joka kerta kun söin niin tunsin ihmisarvoni laskevan ja en edes uskalla ajatella va'alle hyppäämistä, sillä olen aivan varma (taas) lihomisestani. Olen ihan järkyttävä amatsoni jo ruumiinrakenteeltani, puhumattakaan ihan tolkuttomista lyllyvistä reisistä ja pohkeistani, airbageiksi kelpaavista rinnoistani ja vyötäröllä roikkuvasta Titanicin pelastusrenkaata, joka oikein triplatursuaa alavatsani kohtalla. Osa tästä gorilla-luustosta (iso yläkroppa, pitkät reidet, lyhyet sääret, riippurinnat) tulee toki geeneistä, mutta voisin silti antaa varpaani a) kokovartalorasvaimusta b) jostain kohdunpoistosta tai suoliston supistuksesta, että alavatsani ei olisi aina kuin sisältäni olisi valmis poksahtamaan alienisikiö ulos. Kerroinko allieni olevan niin löysät, että ne kävisivät varmaan siivistä? Tai laskuvarjosta jos muut ihrat lasketaan mukaan.

Poikaystävän näkeminen ja keikalla käynti vähän piristivät, mutta mieleni silti aina harhaili ahdistuksen ja tyhjyyden välillä aina kun sai. Olin ottanut pari rauhoittavaa ja silti rintaa puristi ja olisi tehnyt mieli itkeä.

Sentään nyt olen jälleen poikaystävän luona lämmössä, istun koneella hänen t-paidassaan, joka tuoksuu hyvälle. On merkkipäivä tänään ja puolisen vuotta suhdettamme tulee täyteen. Aika tuntuu vain vilahtaneen ilman sen suurempia suunnittelematta ja joo, oon tosi rakastunut. Niin ihmelältä kuin suomenkielessä tuo r-sanan käyttö kuulostaakin. ♥

Kardinaalimoka toistuu ja toistuu: muistin ottaa mukaan kaikki muut lääkkeeni paitsi Seroquelit/ketipinorit. Ajattelin että ehkä saan nukuttua poikkiksen kainalossa, pimennysverhojen katveessa, sisäisessä ja ulkoisessa lämmössä paremmin, mutta eee-hei. Hiljalleen nukahdettuani herään, taas, keskellä yötä räkimään kattoon ja uni ei vain tule. Korkeintaan viiltäväksi hetkeksi, että voin uudelleen vain pyöriä sängyssä ja tarkistaa jos digitaalikellon minuutit olisivat kulkeneet eteenpäin. Olen siis jostain kahden jälkeen pomppinut pystyssä, istunut koneella, kiittänyt mielessäni näppäimistön hiljaisuutta ja mässyttänyt granny smith-omenan palasia jo ennen kuin kello lyö kuusi. Iljettää iljettää, ruokaa kehossa ja mahassa jo näin aikaisin päivästä vaikka uneni ovat olleet muutamassa tunnissa. Rukoilen että nukun päiväunet, mieluummin vaikka koko iltapäivän jos pystyn.

Ei ainakaan tarvitsisi olla yksin, ei ainakaan tarvitsisi syödä.

3 comments:

  1. Minullakin on vaikeuksia nukkumisen kanssa. Se on välillä yhtä helvettiä...

    ReplyDelete
  2. unettomuus on kamalaa, kun tuntee olevansa ihan yksin muiden nukkuessa. yöllä on toki mielenkiintoista ja välillä mukavaakin hillua ylhäällä / käydä lenkillä tms, mutta se ettei saa nukuttua on pirun ahdistavaa.

    ReplyDelete
  3. ja sitten kun sinä olet kaikkea tuota mitä kirjoitat blogissasi (lihava lihava lihava) niin minä puhun sujuvasti japania. (öö. en keksinyt mitään iskevempää. mutta hei, kello on 3:04 enkä minä saanut tänään sitä kirottua opamoxia - syytän niitä)

    kun jotenkin en usko sanaakaan.

    mutta miten sinut saisi uskomaan?

    ehkä suunnitelen sinulle sellaisen peilin joululahjaksi,
    joka näyttää sen ihka oikean tavoitellun pelottavan T O T U U D E N.

    ja ehkä sinä sitten näet.

    ja ymmärrät.

    muuta kun en toivoisi (+parempia yöunia. unettomuus on helvettiä)

    mutta öitä pöitä. koita olla itsellesi kiltimpi huomenna.

    ja minä painun pois tenoxin ja seroquelin harhaisine mielineni.

    <3

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥