Sunday, July 13, 2008

Jalka

Eilen illalla asetuin pitkästä aikaa jumpatakseni mikroskooppisia vatsamakkaroitani ja huomasin hassun tunteen jalassani. Päivällä ajattelin sen olleen puutunut, mutta eihän nyt enää voi kyse olla puutumisesta? Silti varpaita ja nilkkaa oli vaikea liikuttaa, kävelyni ontui ja tärähtäessä kipu säteili sääriluutani ylös. Ainiin se haava. O-ou.

Soitin sitten paniikissa terveysneuvontaan, jossa hoitajatäti käski heti lähteä päivystykseen näyttämään ketaraa, sillä kudosvaurion vaara olisi olemassa. Bussit kulkivat nihkeästi, kukaan lähellä asuva ystäväni tai kämppis ei ollut kotona ja totta vitussa en soittaisi yhdeksältä illalla äidilleni "Moro, teloin täs viikolla itseäni ja nyt pitäs päästä sairaalaan". Onneksi yksi frendini vastasi vihdoin luuriin ja sain autokyydin päivystykseen. Pokalla puhuin päivystävälle sairaanhoitajalle asian kiireellisyydestä, aiemmin koetusta tuntikausien jonottamisesta ja kuinka hullu btw olen.. en tiedä menikö hänelle läpi, mutta pääasia oli että hoitsu jaksoi heti katsoa ketaraani, putsata, rasvata ja heittää siteen. Ilmeisesti tulehdusarvojen ottaminen ei ollut niin tarpeellista (ei ollut kuumettakaan), joten klassinen "Kyllä se tosta paranee" ja kehoitus käydä maanantaina terveysasemalla riitti. Phewww. Onneksi.

Olin siis saanut aikaan toisen asteen palovamman ilman tulta - saati tuntematta lainkaan kipua. This is what I call an epic fale. Nolottaa kun toiset ihmiset joutuvat pakkohoitolähetteillä osastoille, paikkaamaan huumattua päätään, nääntynyttä ruumista tai verta vuotavaa kehoaan.. ja mulle nousee tästä numero. Kai saan hetken tyydytystä, että joku ottaa vakavasti ja auttaa konkreettisesti? Mä ja pieni reikä jalassani, voi hui iik. Tässä vaiheessa teidän kuuluu halutessanne mennä lukemaan jotain paljon dramaattisempaa ja traagisempaa tosielämäblogia.

Sellainen kommellus, over and out. Tänään olen nukkunut paljon ja makeasti, syönyt onneksi lähemmäs kestettävän ruokamäärän ja jopa vähän sosialisoinut. Jaksan heittää läppää vaivoistani ja hulluudestani, varsinkin kaikille nörteille puolitutuille, mutta syömishäiriö on aina tarkkaan vaiettu asia. Eräs hyvä tyttöystäväni taitaa olla aika varma jo ongelmastani, sillä hän hassujen katseidensa kanssa sanoi kutsuessaan kylään "No jos et juo niin sit syöt!" tai "Ethän sä ees syönyt mitään" lähtiessäni. Toisaalta, "Ai taasko sä haluat kauppaan?!" on ristiriidassa tuon kanssa ja uh, minua nöyryyttää. Eipä kuitenkaan ihme, sillä alipainoiseksi näytän rehellisesti sanottuna tanakalta, enemmänkin normaalipainon ylärajoilla olevalta. Ammuu.

2 comments:

  1. arvaa oliko unelmaduuni joskus "nuorempana" (kun nyt on jo niin vtun VANHA ja elämä ohi jne) kun sai olla mansikkapellolla. ei paljon haittanut se kaatosade, kun sai kurahousut jalassa kontata pellolla ja työntää puolet kerätyistä mansikoista omaan suuhun :> oli se kesä ja nuoruus. kumma kyllä ei niihin mansikoihin kuitenkaan kyllästynyt (vieläkin voisin vetää miljoonia välittämättä paskaakaan mistään kaloreista)

    onneks sait haaverin kuntoon.

    pöitä,
    siunaa meitä ettei paha mies meitä paista ja keitä :>

    ReplyDelete
  2. Rehellisesti sanottuna et näytä yhtään tanakalta. Tai sitten olet maailman ainoa ihminen, joka näyttää kuvissa itseään laihemmalta ja alipainoisena normaalihenkilöä lihavammalta, mikä kuulostaa huomattavasti epäuskottavammalta teorialta kuin syömishäiriöstä johtuva peilivääristymä. Että eipäs valehdella lukijoille! :)

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥