Wednesday, July 09, 2008

Olemisen sietämätön paino

Hetki sitten en tuntenut nälkää. Ruoka oli välttämätön pakko seisomiseen ja sitä valittiin ja harkittiin kunnioituksella ja pelolla. Jos epäilys heräsi niin en ottanut. Nyt tuntuu, että olen taas tyhjiössä, en osaa ajatella muuta kuin ruokaa ja syömistä. Sisältä puuttuu aina jotain vaikkei mitään ruokaa mieli tekisikään. Täytän itseäni turvaruoilla ja vihaan jokaista kaloria. Deletoin, antaudun ja syön, deletoin, mutustan varovasti ja deletoin vielä varmuuden vuoksi. Ananas, porkkana ja puuro. Kauhean tappavia aineita, eikö vain?

Olen koettanut järjestää itselleni tekemistä loppuviikolle. Vaikka huoneeni on turvani ja pesäni niin pakko päästä välillä ulos, pois, täyttää mieli muuallakin kuin aterioilla. Saada takaisin se kontrolli ja järjestys. Pelkään jatkuvasti tätä, kontrollin menettämistä. Etten saa pidettyä elämääni kasassa ja parhaiten se sujuu kaloreilla. Mutta kalorit supistuvat. Ennen useampi sata kaloria enemmän oli tosi jees, jaksoin liikkua ja tehdä asioita, mutta nyt jokainen suupala särkee sydämmeni vaikken liikuta jalkojani kuin jääkaapille ja takaisin. Pelkään muuttuvani yhdessä yössä ylipainoiseksi ja BED-potilaaksi. Näytänkin mielestäni jo ylipainoiselta, kamalalta.

Ahdistus siis iski tänään ja lujaa. Tyhjennys, ensimmäinen diapam, hetkeksi ulos, kotona toinen rauhoittava ja oloni ei ole muuttunut miksikään. Viilsin käsivarsiini vaikka ne ovat kirjavia aiemmista pikkuhaavoista. En ole radikaali ja avaa suoniani, haluan vain hetkeksi tunkea pahan oloni ulos päästäni. Kokeilin jopa jotain uutta tapaa satuttaa itseäni, nimittäin kemiallisen palovamman aiheuttamista. Pettymyksekseni yritys oli sotkuisempaa ja miedompaa kivultaan kuin toivoin. Nyt osa jalassani on keskisormen pituinen punainen ja tunnoton läntti, joka kihelmöi. Palovammoja tuli vain pari, pientä. En suosittele tätä, tahdo tätä kellekään. Tyhjensin itseäni pari kertaa lisää ja otin jossain välissä kolmannen rauhoittavan. Oloni on yhtä tyhjä, ahdistunut ja lihavuuttani tursuava kuin aiemmin. Entä nyt?

1 comment:

  1. kiitos.
    en nyt jaksa sanoa enempää.

    p.s mulla on aina maalarinteippiä, jos sunkin sydän halkee. laastarit loppuivat. (ne oli punaisia ja niissä oli iloisia kuvioita)

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥