Tuesday, July 15, 2008

Puhalla mun hiuksiin



Löhöän poikakaverin kanssa sohvan lämmössä ja annan rauhallisen illan rentouttaa soluni. Kissanpennut juoksee lattialla ja aurinko paistaa pihalla viimeisiään, whoa, miten eskapistista. Kerrankin hyvä olo, tai vastahan se seuraavan päivän aamu lyö leiman edellisen onnistumiselle. Vaaka ja aamupunnitus on mun mittari itseisarvossa, hyvässä ja pahassa. Mutta lähipäivinä ruokailu on sujunut jotakuinkin kipurajojeni sisällä (vaikka edelleen noudatan ajatusta vähempi parempi ts. aina on liikaa) ja vaakakin tuntuu vihdoin olevan asettunut uuteen lukuunsa. Tästä se saa luvan jatkua alas, alas alas.

Toinen käynti terapiassa ja puhun jo ihan asiaa. Tai siis lähinnä vatvon ja valoitan hänelle miksi olen maailman Suuri Paha, ansainnut vihan ja (realistisen) murskakritiikin itseäni kohtaan. En ole vieläkään kerennyt käymään läpi sitä yleistä kehyskertomusmussutusta perheestäni, kodistani ja taustoistani, mutta eipä haittaakaan. Täti Terapialle on helppo puhua ja aiheeni eivät ole hänelle vieraita: vuodattaessani mm. taiteilijantuskaa niin hän ymmärtää. En vain vieläkään osaa olla satavarma onko tämä kuitenkaan se oikea tyyppi juuri mulle tai kliksahtaako ajatukset 'just oikein'. Miten mä voisinkaan tietää?! En ole koskaan ollut terapiassa, joten muuttuuko ajatukseni kokeilisinko yhtä vai tuhatta.

Ainoa asia mikä ei loksahda tädissä juuri kohdalleen on tämän positiivisuus, puheet itsensä rakastamisesta, omista voimavaroista, jne jne. tuntuvat edelleen rasittavilta. "Älä puhu mulle mistään positiivisuudesta!" huutaa sisälläni, sillä ajatus itseni hyväksymisestä on absurdia ja yököttää. Eikö terapeutin pitäis aina tulla potilasta vastaan... joo, tyttö, oot ihan paska. Hm, sitäkö mä odotan? Eli ehkä toi positiivisuuden jankkaaminen on mulle hyväksi. En ehkä pidä siitä, mutta voisiko mulle jälkikäteen, ehkä joku päivä, tulla vähän parempi olo...? ;>

1 comment:

  1. Tossa sun yhtälössä ei muuten ole ratkaisua.
    Miten olet valinnut (tai sulle on valikoitunut) turvaruuat? Ovatko ne makunsa suhteen neutraaleja; ei herkullisia, mutta ei myöskään liian pahoja syötäviksi, plus hyödyllisiä keholle?

    Tosta terapeutista, että varmasti prosessiin kuuluu se että joutuu kohtaamaan juuri niitä epämiellyttäviä ja pelottavia asioita, kuten sulla tuo itsesi hyväksyminen. Olen päätellyt, että terapiassa käynnin ei oikeastaan kuulu sillä hetkellä tuntua edes hyvältä, vaan on hyvä että tunteet nousee tuollalailla pintaan. Joten uskoisin, että toi positiivisuuden jankkaaminen on sulle ihan oikein (vaikka varmasti tuppaa ärsyttämään)!

    Voimia <3

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥