Wednesday, July 09, 2008

Terapia-tarinat alkavat !

Eilen oli se kauan odotettu ja unelmoitu terapiatutustuminen. Hain siis ensimmäistä kertaa KELA:n kuntoutusterapiaa joskus pari vuotta sitten ennen kuin syömishäiriötäni ja sen kavereita oltiin edes vielä diagnosoitu. Siitä huolimatta, hakemukseni hylättiin ja koko askartelurumbaan oli kulutettu jo yksi 1/2 vuotta. Kiitti letuista. Uusintayritys oli vielä ruusuisemmin kirjoitettu nuorisopsykiatriselta (jonne olin liian vanha), mutta eipä mennyt sekään läpi. Totta kai vituttaa että olen saanut olla kiikun kaakun ja tyhjän päällä lähes kaiken sairaana vietetyn aikani (ts. lähivuodet), mutta sinällään ymmärrän ettei tällaisiin pähkinäaivoihin kannata pistää yhteiskunnan varoja kun ei ole siinä vielä pisteessä että voisi, simsalabim!, kuntoutua ts. parantua.

Kiitos kuitenkin mummoseni, sillä hän lupasi maksaa minulle yksityisterapian! Taklaan nyt tähän alkuun kaikki "Taukki mikset oo menny aiemmin?"-lausahdukset, sillä tässä taloudessa on raaka fakta että pappa inte betalar. Joten mahis on älyttömän jees ja tuuletuksen arvoinen! Kannatti viettää lapsuus citymummolassa yh-äidin paiskiessa töitä, sillä vaikka luonnollisesti olen ihan vieraantunut ja eri planeetalta sukulaisteni kanssa niin minä ja mummo ymmärretään jokseenkin samaa kieltä. Eipä ihme, kuka ymmärtäisi masentunutta paremmin kuin masennuksen sairastanut? Tunnen toki itsetunnoni potkun kyljessä, sillä koen tosi nahkeaksi ihmisten uhrautumisen minun vuokseni tai taloudellisen tuen.

Mutta eiliseen. Seikkailin pitkin Helsingin keskustaa kunnes löysin itseni Täti Terapian vastaanotolle. Paikka oli yllättävän tilava ja valoisa, ei ollenkaan sellainen ahdistava "miltäsnyttuntuu"-counseling. Tunti hurahti aika hyvin siihen kun vain selittelin hoitomenneisyyttäni ja terapiaan hakeutumista, ei ehditty vielä pääsemään niihin pakollisuuksiin perhe/asumis/opiskelu-taustoihin. Saati syömisongelmiin, joissa muunmuassa Täti Terapia on aika kokenut. Käynnistä jäi aika neutraali olo, kiinnostaisi kyllä jatkaa hänen kanssaan, mutta olin itse niin flegmaattinen etten oikein osannut juuta tai jaata kummempaa vastata. Ainoastaan nakertamaan jäi nämä superpositiiviset tavoitteet mun "voimavarojen löytämisestä" ja "itseni rakastamisesta".... Aaarghnaa. Teki mieli huutaa etten halua kuulla mistään positiivisuudesta, mutta varattiinpa pari aikaa ens viikolle.

Kotona olo taas on ollut loputonta pään hakkausta seinään. Ei liikuntaa, mutta suunnitelmallista syöntiä, suunnitelman venyttelyä ja itkemistä omasta ulkonäöstä. Tekisi mieli heittää kaikkia "Sä oot laihtunut"-kommentoivia kavereitani kävyillä ja kivillä, sillä minä olen lihonut ja kuvotan itseäni! En pysty noudattamaan tiukkoja tavoitteitani, joten jokainen syöty kalori on liikaa. Sätin itseäni jatkuvasti eilisestäkin suorituksesta, sillä silloinkin on syöty liikaa liikaa liikaa. ARGH, vittu! Kesä on kohta ohi ja musta alkaa tulla vain pullataikinaa.. toivoisin että olisin utopistisen vahva, ruokaa taas inhoava.

2 comments:

  1. oh, tosi hyvä juttu, kun pääset nyt terapiaan. surettaa puolestasi tuo kelan antama päätös taannoin, huoh.

    ReplyDelete
  2. Kelassa vietetään jatkuvasti helvetin arpajaisia, joissa pääpalkinnon saavat vain hyvin harvat.
    Onneksi kuitenkin mummosi oli ihana ja suostuu kustantamaan terapiasi! Kuulostaa muutenkin mukavalta tapaukselta, onni että hän ymmärtää, kun vertaan omaani jonka mukaan masennus on vain laiskuutta ja mielentila eikä vakavakaan depressio ole mitään. Tai enpä tiedä laskisiko hän minut hulluksi jos tietäisi mielenmaailmani, luultavimmin kyllä, nyt hän vain ei muista edes nimeäni enää vaikka eipä siitä nyt niin pitkä aika ole kun viimeksi tavattiin.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥