Sunday, August 03, 2008

En ole vain huono vaan kateellinen huono!

Sepisepi. Oon kai sepitellyt tarpeeksi kaikista kiemuroisista syvistä tunteistani niin tässä tätä kääntöpuoltani arjesta. Että joo, olen tavallinen ja tylsä opiskelija, joka käyttää kotona villasukkia ja punnitsee marketissa omenoita halvemman hinnalla.

Päätin ettei tämä sunnuntai olisi katastrooffi, joten hääräilin kotona, kävin kaupassa, kutsuin entisen päiväossakaverini teelle ja rupesin säätämään lounastani kun kämppis vasta heräsi. Hän muuten sattumalta sai ison kunnianosoituksen eräältä valtavalta taidesivustolta, jossa itsekin vietän tuntikausia aikaani. Onnittelin häntä vilpittömästi, kämppikseni on nääs tosi lahjakas, suosittu ja paljon töitä saanut kuvittaja, mutta samalla kateus puukotti selkääni kovempaa kuin pitkiin aikoihin. Olenko itse saanut koskaan kehuja ja tunnustusta? Töitä, näkyvyyttä, mammonaa tai edes poliittisen korrektista paskanjauhasta poikkeavaa palautetta? Jotain ehkä, mutta eihän se riitä. Mitä vanhemmaksi tulee niin sen kovemmaksi käyvät panoksetkin.

Eihän tuo yksi kämppikselle osunut kunnia ollut mitään uutta auringon alla, mutta muistutti taas vain kylmästi miten saamaton ja arvoton itse olen. Kyllähän minäkin jotain osaan kun olen toukasta asti tuhertanut, mutta vaikka miten kynääni sauhuttaisin niin en koskaan nouse mudan keskeltä. Hammasta purren sain opiskelupaikan kämppikseni kaltaisten lahjakkaiden ihmisten seurasta, mutta olen puolet siitäkin mahdollisuudesta kuluttanut kotona peittoni alla. Hassua, valtaosa näistä taiteilijatutuistani ovat myös luonnostaan alipainoisia. Laihuus=menestys ei pädekään vain Holywoodissa.

Kuten laihdutuksenkin kanssa niin en osaa luovuttaa piirtelyn suhteen. Olen visualisti narkkari, jos en itse tee niin seuraan leffoja, kuvia, muotia, sarjiksia, valokuvia, ihmisiä kadulla. Saan kiksejä suorittamisesta, puren hammasta ja asetan rimani ammattitasoille. Mikään ei silti kelpaa, riitä, tyydytä tai ilahduta minua riittävästi. Ei kuvat paperilla, ei peilikuva tai va'an lukemat. Yäk yäk yäk. Painoni on ehkä tippunut, ehkä vähän, mutta mahani pömpöttää ja oloni on tukeva. Iltapaino ilkkuu va'assa naamalleni. Kulutukseni on varmaan kirvan luokkaa kun en liiku kuin huoneestani jääkaapille. Mihin helvettiin muka voisin tämän kokoisena poistua?

Mikä lääke riittää kun olemassaoloni oksettaa minua?

2 comments:

  1. Mä eniten pelkään noita perheterapiasessioita.. mä en just myöskään sais niistä luultavasti mitään irti, oon ollut äidin kanssa aikaisemmin mutta eri syistä.
    Mutta joo, kai mä käyn siellä lapparissa ainakin katsomassa että miltä asiat näyttää..

    Voikun mäkin olisin taiteellisesti lahjakas mutta mun piirrustukset näyttää kaikki lähinnä tikku-ukoilta..hehe. Valokuvaamista rakastan mutta kamera ei ole mikään kummoinen. Opiskeletko siis taidealaa tms?

    ReplyDelete
  2. En sinäänsä taidetta vaan tälleen tylsemmin "media-alaa", mutta sitä voi halutessaan painottaa tosi paljon tonne taidepuolellekin. Eli en todellakaan haaveile mistään satukirjan kuvittajan urasta vaikka piirtelenkin aika-ajoin.

    Itsekin rakastan valokuvausta! Oon hankkinut ihan laadukkaan kamerankin, mutta objektiivi on aika nakki ja taidot rajoittuu lähinnä zoomiin ja tarkennukseen :'-D

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥