Friday, September 05, 2008

Ei vain se ulkokuori

Sarjassamme allekirjoittaneen päänsärynsekaiset avautumiset osa. 49354. Tällä kertaa päärooleissa huolissaan olevat läheiset ja omasta conditionista puhuminen - tai pikemmin puhumisen vaikeus. Kertokaa mulle vaikeampi sosiaalinen tilanne kuin pahasta olosta kertominen jollekin ihmiselle josta välität ja tämä sinusta. Ensimmäinen kynnys voittaa ajatukset on ettei kehtaa vaivata, tahdo huolestuttaa tai niin sanotusti puolitietoisesti "satuttaa" läheistään välittämäänsä ihmistä. Mulla ainakin ajatukset valtaa miljoonat ennakkoluulot toisen reaktiosta, sillä tunnen itseni valheelliseksi petturiksi ja pelkään ihmisten vihdoin näkevän "totuuden" ts. minut samana kuin näen itseni. Lihavana, liiallisena, pahana, itsekkäänä, jne jne. On siis paljon helpompi vähätellä omaa tilannettaan kuin niellä omien vaikeuksien tuoma häpeä, sillä aina Seiskan sivuilta löytyy joku nk. "sairaampi" extreme tapaus johon verrata itseään.

Mikä myös risoo ja ahdistaa ja hankaloittaa kaapista tulon jälkeen on selittely. Miksi sitätätätota-tappelu uudelleen ja uudelleen. Periaatteessa siitähän ei saisi loukkaantua koska läheinen osoittaa vain huolestumistaan kyseenalaistamalla toisen käytöstä, sekä purkaa omaa turhautumistaan kun ei sivullinen voi taikoa masista tai syömishäiriötä pois. Mutta voi kun en ole immuuni toisten tunteenpurkauksille. Siis tahtoisin jättää nämä kyseenalaistukset terapiatapaamisiini, sillä tietäisin pääseväni kasvokkain keskustelusta aina karkuun 45min oltua ohi. En osaa muotoilla vastauksia miksi miksi MIKSI voin just nyt just näin, miksi en voi vain "ottaa itseäni niskasta kiinni", miksi en voi syödä jäätelöä jos olen joskus ennenkin voinut, miksi en usko olevani laiha vaikka joku sanoisi, miksi ahdistaa, miksi olen vasenkätinen, miksi olen kipeä vaikka olen lukenut Wikipediasta tautieni hienot diagnoosit ja psykologiset nimitykset..!!

Koska en ole kone, koska en aina tiedä? Koska vaihtelevat elämäntilanteet, aivokemiat, ajatukset ja kaikki vaikuttavat elämääni? Koska aina kaikelle ei ole mitään *naps* rationaalista syytä tai triggeriä vaan ongelmat voivat olla monen vanhan asian summa? Selittely kuvottaa kun ei itse hahmota asioita yhtään ulkopuolisten tavoin. Pelottaa että tulen hylätyksi, vähätellyksi tai huolestuttavani liikaa läheisiäni - samalla kun joudun perustelemaan ja puolustelemaan itselleni näkymättömiä tahroja. Varsinkin kun lähiaikoina päälle on ykskaks hyökännyt hirveä huomioaalto vaikken koe oman tilanteeni juuri radikaalisti muuttuneen: samat läskit ja itseinhoiset ajatukset ovat olleet mielessä jo vuosia. Normaalipainoisena en vain uskaltanut puhua ongelmistani: ei ollut lääkäripapereita todisteena, pahaolo ei paistanut tekohymyn alta, kukaan ei puuttunut, laattailu ei käynyt ylevästä puheenaiheesta ja en uskonut että kukaan ottaisi minua todesta - ei sen kokoisena.

Koetin kuumeisesti etsiä netistä jotain järkevää saittia syömisvamojen psyykkisistä oireista, joihin voisi edes jotenkin samaistua ja käyttää viitteenä jos itseilmaisu lähimmäisille kusee. Siinä pelkkä "masennus" ja "huono itsetunto" jää aika laihoiksi (lolz tajusittekste? laihaksi!!**) avuiksi. Kaikkialta löytyy vain tylsät oppikirjamääritelmät eri diagnooseille, muttei esim. mainintaa että omg! valtaosa anorektikoistakin joskus ahmii ja oksentaa. Toi tuli joskus mulle ainakin yllärinä, sillä käsitykseni kaikista taudeista oli tosi karikatyyrinen, mikä ehkä tuki pitkäaikaista virheajatustani ettei oma sekamuotoinen sekoiluni olisi mitään "oikeasti vakavaa". Nojoo, saiteista lähimmäksi hakemaani löytyi Something Fishyn minäkuva ja anoreksia-jutut. Korostaen siis pointtia että pahaa oloa ja ahdistusta löytyy sisältä monissa muodoissa ja kerroksissa, joita ei voi vain mustavalkoisesti mitata kiloissa ja kaloreissa.

**paskat vitsini nro. 3540 :---D

3 comments:

  1. Tsih, luulin sitä sienilaatikoksi, tai joksikin yhtä epämääräiseksi. :D

    ReplyDelete
  2. on kuitenkin heinoa että pystyt puhumaan ongelmastasi muille! mulle se on niin vaikeeta etten mä vaan voi kertoa kenellekkään. yks ja ainoo kaveri tietää, joka on ite kärsiny syömishäiriöstä.

    se on oikeestikki niin, ettei "terve" ihminen tajuu, että miks mä teen niin ja näin.
    ne tuntee syömishäiriöit sellaisina kuin ne on esitetty jossain koulukirjassa ja nehän on aika kärjistettyjä.

    ReplyDelete
  3. pahinta on ehkä, jos kehotetaan opiskelemaan tai lenkille, koska se piristää. masennusta se ei piristä silloin, kun on työn takana sekin, että pääsee sängystä ylös vessakäynnin ajaksi. huoh.

    mutta näistä asioista mitään tietemättömien on ehkä hankala sanoa mitään, vaikka haluaisivat. on vain se huoli. (jota ainakin itse jo inhoan!)

    mutta tosiaan hyvä joka tapauksessa, jos pystyy puhumaan läheisilleen.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥