Saturday, September 27, 2008

Merkkipäivä

Ei, tänään ei oikeasti ole mikään merkkipäiväni. Juteltuani taas isä-olioni kanssa n. puoli vuotta kestäneen "en vastaa soittoihin tai aukaise emaileja"-jakson jälkeen olen miettinyt syntymäpäiviä. Tällaiset mykkäkoulut eivät ole harvinaisia ottaen huomioon millainen dominointihaluinen huutaja hän osaa olla, joten eipä edes notiseerattu koko asiaa siinä rupatellessa. Ei hän paha ole vaikka välillä (lue: yleensä) luurissa kuulostaakin väkivaltaiselta hullulta, joten kaikkea hyvää terveisiä hänelle, vaimolle ja kk sisällä tippuvalle mukulalle sinne metsien saartamaan peltoon (ai mitä, pitäisikö sen jotenkin minua koskettaa?). En vain tykkää pitää hirveästi yhteyttä lähes vieraan ja elämääni vähäosallistuvan ihmisen, sukulaisen tai ei, kanssa. Varsinkaan jos ihminen ei ymmärrä omia rajojaan vaan tunkeutuu liian lähelle toisten henkilökohtaista reviiriä ja tyrkyttää laput visusti silmillä omia ajatuksiansa ja uskontoaan. Mutta syntymäpäivät pitää muistaa. Jos joskus vuodessa kaupunkilaistytölle pitää jotain lahjoittaa niin joulu ja syntymäpäivät ovat tärkeitä.

Ei pahemmin itketä että vika teinivuoteni on tässä vaikkei se ihan vastaisikaan jotain MTV:n sokerikuorrutettua super sweet sixteeniä. Sana "kaksikymppinen" ei mun kirjoissani todellakaan ole synonyymi vanhalle, sillä ei täysi-ikäisyyskään tee ihmisestä millään lailla itsenäistä aikuista simsalabim. Kaksikybäsenäkin saa etsiä itseään ja toheloida kännissä, mutta nyt sitä ei tee enää teinileiman alla vaan omana yksilönä, omana persoonana. Toisaalta ajatus vastuun jatkuvasta kasvamisesta ja omilla jaloilla seisomisesta on pelottavaa, sillä pelkään joku päivä irtautuvani kokonaan tästä so-called elämästä. Ystävistä, tulevaisuuden suunnitelmista, toivosta, koulusta ja minimalistisesta terveydenhuollosta. Kukaan ei ole patistamassa tai pakottamassa, eikä ole olemassa mitään vakuutusta siltä varalta jos elää asiansa vituilleen. Hyrrr.

Tähän asti jonkinmoinen kakun ja kavereitten yhdistäminen on ollut lemppari traditioitani, mutta tänä vuonna en taida haluta heittää juhlia. Yleensä tykkään järkätä ja viettää kaikenlaisia lämpimiä illanistujaisia, mutta tilaisuudesta vetäytymis-vaihtoehto on tullut yhtä välttämättömäksi mulle kuin Diapam. En myöskään näe syytä tehdä sen isompaa numeroa ikäluvuistani, sillä biletän henkisesti joka kerta kun vaakani näyttää vähemmän. Ei minkään tavoitepainon tai tasaluvun kohdalla vaan joka helkkarin liiallisen lähteneen gramman kohdalla. Lämpimän syntistä hykertelyä. Vaikka paino on nyt jummannut niin tänään on ollut erityinen hykertelyn aihe, sillä huomasin "saavuttaaneeni" jotain pientä mistä ennen ollaan vähätelty ja lipsauteltu "Etpäs pystykään". Sepäs nähdään. Hah, eipä kannattaisi provosoida mielenvikaista!

No comments:

Post a Comment

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥