Thursday, October 23, 2008

Kasvis

Huono olo jatkuu päivättä äks, pakko kai se on myöntää etten enää jaksa elää. Huom. nyt en viittaa mihinkään itsetuhoisiin ajatuksiin vaan ihan konkreettista en jaksa "elää" vaikka "olenkin elossa" ilman mutkan mutkaa. Aamu käynnistyy siitä kun tunnustelen ja nostelen raajojani jos ne sattuvat olemaan vielä paikallaan, raahaudun yliuupuneena tekemään arkiaskareita, väsyn ja jumitan minkä kerkeän vaikka kiinnostusta olisikin sosiaalisointiin ja suoritteluun.

Nälkiintyminen tekee sinusta hitaan ja tyhmän. Miksei kukaan kertonut tätä aiemmin? Kuvittelin että voisin vetää samalla rytinällä tätä nälkätappelua aina loppuun saakka. Vihata voimalla koko olemistani. Repiä itseäni hajalle sodassa ruoan ja ruumiin välillä, olla vahvoilla kieltäytymällä ja säännöstelemällä, sekä saada selkäänpuukotusta sortumalla tai kyvyttömyydelläni sallia. Naiivit fantasiat huippumallien laihojen vartaloiden glamourista ja elämänlaadun paranemisesta laihtumalla ovat valovuosien päässä kun käyn kontrollilla kohti kuolemaa!

Mutta nyt en käykään enää täysillä. Mieli ja maha lojuvat kumpikin pakotetussa aselevossa kun tyhmä luuserikehoni alkaa prakailemaan vastaan. Poskia ja kämmenselkiä polttaa, kroonisesti tekee pikkuisen pahaa, mutta vaikka kuinka koetan levätä niin uni ei auta. Ainoana poikkeuksena on ne lyhyet hetket Täti Terapialla tai jossain, jolloin hetken voin painaa reipaskivanana ja juosta bussiin ilman muistoakaan murheesta tai sairaudesta. Muuten makaan, olen väsynyt jos en syö ja väsytän itseni loppuun syömällä. Nolointa on kun ajatukseni alkaa katkeilla, simppelitkin kalorilaskut alkavat puuroutua päässäni. Ei tän näin pitänyt mennä! Mun piti saada joko purkaa kärsimystä täysillä tai hetkittäin ottaa viimeiset mehut irti tästäkin elämästä ennen suurta putoamista ja katoamista, mutta jäänkin vain lillumaan zombiena. Ei sairaaloita, pyörtymisiä, kyyneleitä tai edes ilmaan haihtumista. Vaan kasvis.

En halua syödä elääkseni ja kuluttaa sitä elämää vain syödäkseni. Siis, pakko kai yhä tapella sitä entistä itkupotkuraivareiden saattelemaa liikasyömistäni - paria vitun ekstravälipalaa naamaan nyt "luvan ja Diapamin kanssa". Anoreksiat on kyllä nyt jotain historiaa, sillä mitä helvetin menoa tämä tällainen on että pistää jotain suuhunsa jos voisi olla ilman?! Olen 99% varma että nyt on käynyt virhe ja mulla kyllä on joku retardien epämääräinen ahmintahäiriö. Sain rääkyä aiheesta tänään Täti Terapialle, mutta en todellakaan tarpeeksi. Viikonloppuna pitäisi taas pärjätä poikkiksella ilman vaakojen ja terien turvaa. Taivaan kiitos painoni ei ollut eilisistä ahtaamisista noussut ja paras on ettei nousekaan jos ei energiat riitä vetämään edes omaa töpseliä seinästä. :-----X

5 comments:

  1. Voi kulta. Se on umpikuja, tiedän sen, olen ollut siellä selkä seinää vasten. Jos tämä antaisi vähän motivaatiota muutokseen? Vaikka osasto ajatuksena olisikin tyhmä, niin siellä saisi luvan kanssa muutosta tähän eikä itse tarvitsisi ottaa siitä edes vastuuta ellei halua.
    Toivon kovasti lämpöä raajoillesi, valoa silmillesi ja kirkkautta mielellesi <3

    ReplyDelete
  2. Samaa mieltä havannan kanssa, ja mikä parasta, kun alkaa syömään enemmän, tajuaa kuinka yksinkertaisen typerä on ollut ollessaan syömättä. Näkee, kuinka naurettava ajatus itsensä hengiltä näännyttäminen on. Elämä palaa takaisin kertaheitolla kun antaa ruumiilleen ravintoa - sen huomaa siinä, ettei ajattele ruokaa enää muulloin kuin ruoka-aikoina, ja myös entinen luonne/järki/nokkeluus/huumorintaju tulevat takaisin, entinen jaksaminen, halu tehdä asioita ja olla sosiaalinen.
    Lisäksi voin taata, kuten kaikki ravitsemusterapeutit ja lääkärit ja psykiatrit, että se paino ei tosiaan nouse nopeasti (paitsi se yksi aloituskilo joku on vettä). Oot lukenut kirjan "Lupa syödä", ja siinä on tosi hyviä juttuja, mut mun mielestä se kirja on väärässä siinä suhteessa, että pitäisi antaa hampaiden ja kylläisyyden määrätä ruoan määrä. Anorektikoilla on kaikilla häiriintyneet kylläisyyssignaalit, kuka hitto niihin luottaa? Eli aluksi kannattaa syödä vaikka tasan oman peruskulutuksensa verran ja huomata, että kappas, ei se paino tästä miljoonaa kiloa nousekaan. Aluksi mua ainakin pelotti että nyt kun aloitan syömisen, niin se vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, mut niin ei tosiaan käynyt (lukuunottamatta muutamaa itseällötystä herättävää ahtamiskohtausta). Nyt mussutan listaa ja paino pysyy samassa vaikka tuntuu välillä että syön oikeasti kohtuuttoman paljon.
    Tsemppiä sulle! Se, että uskaltaa alkaa syömään enemmän vaatii rohkeutta, mut pidä mielessä se upea elämä joka odottaa sen jälkeen. Ja anteeksi että tästä viestistä tuli näin vitun pitkä.

    ReplyDelete
  3. Olen seuraillut sun blogia, ja mitä enemmän luen sun kirjoituksiasi, samaistun sun tunteisiisi yhä enemmän. Olen ehkä löytänyt sut galleriasta, ja jos olet se, joka luulet sinun olevan niin en usko että elät tuolla menolla kovin pitkään. Näet itsesi täysin epärealistisena, olet niin nääntyneen näköinen että ihmettelen suuresti miten olet vielä hengissä. En ole mikään paras puhuja, mutta toivotan sulle kaikkea hyvää. Sussa ois niin paljon lahjakkuutta ja taiteellisuutta, ei sun kannattaisi tuhlata sitä kaikkea tähän. Voimia.

    ReplyDelete
  4. joo en minäkään tajua mun tekstistä mitään, en tajua enää itteeni. oon ihan tyhjä.
    (vaikken syö lääkkeitä;D).
    siis mulla oli hoitokokous tiistaina josta mut pakkolähetteellä pistettiin tarkkailuun jatkotoimenpiteitä varten osastolle. kolmeks päiväks.
    ja pääsin tänään pois.
    jne...

    ReplyDelete
  5. Kirjoitat aivan ihanasti, pakko tulla kertomaan tämä.
    Rakastan sun sanojen käyttöä, oot hiton lahjakas tuossa hommassa.

    Mutta itse samansuuntaisen elämän kokeneena (määrittelemätön, mutta joka tapauksessa syömishäiriö, mukaanlukien kaikenmaailman lääkärissäjuoksut yms.) olen pahoillani puolestasi.
    Se on totta, että itsensä näännyttäminen ja joka kalorin tarkkaaminen tekee ihmisestä vihanneksen ja aivan helvetin vihaisen vihanneksen. Siinäpä sitten suhtaudut asioihin kypsästi ja mietit MIKSI halusitkaan laihtua.
    Joka tapauksessa toivon, että joskus voisit vielä suhtautua asioihin, joista kirjoitat valoisammin.
    Rutkasti voimaa!

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥