Sunday, October 05, 2008

Look Out Sunshine

But there's no use telling me to leave /
I've seen a half a dozen ghosts but I don't believe /
I'm a cynical cunt and I'm much to lazy to change

(The Fratellis)


Piti aloittaa tämä entry huutamalla kovaan ääneen "GOOD MORNING VIETNAM", mutta päätinkin rykäistä teille vähän brittirokki-jammailua tohon alkuun. Ei mulla sen erikoisempaa asiaa kuin huokailen jo nyt huojennuksesta kun edes puolet viikonlopusta on selvitty. Jos selittämätön maailmanloppu ei osu tavalliseen tapaan sunnuntaina niin lähihetkiin kuitenkin. Tänään olen päättänyt ettei ole tuhoon tuomittu sunnuntai. Ei ole! ei ole! Kävin jo suihkussa, pidän hammasta purren ruoka-ajoista kiinni, raahaudun ulos leffaan ja näkemään poikkistani. Paino oli noussut eilisestä puoli kiloa. En ajattele sitä! Puoli. Kiloa. Varmaan iltanakertelustani? Vesipainoa joohan? En ajattele sitä enajattelesitäenajattele en en EN!!

Perjantai leikkautin harakanpesää muistuttavan tukkani ja vaihtelu tuntui oikeasti virkistävän mieltäkin. Nyt kun olen astetta vähemmän petolinnunperse niin voin ehkä kantaa ruhoanikin astetta siedettävämmin. Tiesin ennestään ettei lyhyempi tukka tule antamaan samaa mahdollisuuutta piilottaa naamaa maailmalta ja leikkiä olematonta, mutta näyttäessäni uutta päätäni ihmiset kiinnittivätkin huomionsa kroppaani. Öö..? Whatthefuck? Onhan niitä kiloja tippunut, mutta ei se musta mitään laiheliinia tee. Tuntuu kiusalliselta vetää ihmisten huomiota, sillä olen kohta vuoden verran suhtautunut avoimemmin pahaan olooni, ja en nyt todellakaan kaipaisi rytäkällä mitään voivotuskuoroa. Vaikka aikoihin oikeasti uskallan mennä makkaroitteni kanssa ulos niin ei se poista häpeääni. Uskokaa, haluan yhä kadota.

Muistatteko kun puhuin kolistelupelostani keittiössä? Kämppis onneksi lähti eilen iltapäivällä porukoillensa ja sain hengitellä vapaani. Turhasti tuli ehkä mussuteltua, joo, mutta en edelleenkään ajattele sitä. Totta kai "illan olemis-ahdistus for no real reason" sitä kautta tulikin, mutta selvisin aika nätisti Diapamilla ja parilla pikkunaarmulla. Hyvä minä! Ahdistaahan tässä joka päivä ja selkäkipuni ovat murhaavat (jätän ne marinat toiseen kertaan), mutta mullapa on kulmikkaita askarteluvälineitä, monta levyä rauhottavia ja runsaasti pikakahvia. Ekstraboostina pari uutta albumillista brittien ihanaa indierockia iPodiin, ihanan Gordon Ramseyn ekat Hell's Kitchen UK-jaksot läppärillä ja mahdollisesti onnistuva luonnos pöydällä. <3

Näillä eväillä vielä viikonloppusotaan! Tsemppistä kaikille!

4 comments:

  1. Sehän siinä on, että välillä mun pitää oikein hokee ittelleen että mitkä kaikki asiat on hyvin. Pää rakoilee niin että rutina vaan käy ja silti joku pieni ääni jaksaa naputtaa siitä, että ei saa valittaa, hyihyi.

    Heti jos joku mainitseekin mulle mitä kaikkee hyvää mulla on, ni tulee superhäpeä ja pitää ruveta piilottelee ja huutaa kovaan ääneen että ihana elämä ja voijee ku on mukavaa! Ja oikeesti itken kotona ku sukka meni väärinpäin jalkaan ja siitä meni koko päivä pilalla ja yks paskanhailee koko avomies ja kouluun en mee. :D

    ReplyDelete
  2. olen niin huolissani.
    oot kovin tärkeä & rakas.

    ReplyDelete
  3. Noniiin kiitos kun kerroit tuskista silmisssäsi;( korjastin tilanteen toivottavasti hyvin:)

    huisia että luet mun blogia!:o

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥