Tuesday, December 23, 2008

*Snort*

Yh-yh, ossalla leviää flunssa. Leikitään et se on nyt hyvä tekosyy etten oo kirjoitellut aktiivisesti miesmuistiin vaikka asiaa tai aihetta kyl löytyis. Osa asioista on kyllä jo niin "vanhentuneita" ettei niitä kannata juuri kaivella esim. psykiatrisessa hoidossa olevien nuorten neitien cat fightit jne kärpäsestä härkäset-aiheet, mutta muuten olen ollut Fiksu Tyttö ja pitänyt TextEditillä (en Notepadilla, meitsi on mac-elitisti!) jotain muistiota kirjoitusaiheista.

Just nyt pääni on täys räkää ja väsyttää. Muut ajatukset on krooninen ja kasvava läskiahdistus, sillä kiloja on oikeesti tullu pelottavan paljon lyhyessä ajassa. Puhumattakaan että siitä huolimatta mun ateriamäärääni just nostettiin toiseen stratosfääriin, ja olen vittuuntunut kun jokaikinen pieni muutos tai kämmi esim. ruokalistassa pitäisi aina selvittää maalaisjärjen sijasta erikseen ravitsemusterapeutin kanssa blablabla. Kysyt, teet, anot tai sanot viattomasti mitä tahansa niin siitä saa aina väännettyä sairaita kuvitelmia. Jos ei ole ennen tiennyt mitään ruoan kanssa kikkailusta niin no worries, hoitajat kyllä tekevät selväksi miten kanelin pyytäminen puuroonkin on syntiä. Kattokaa ku meissä syömishäiriöisissä on pahuuden parasiitteja niin ei meillä ole mielessä kuin vilpit ja pahuus. ;---)

Oikeesti. Ajaudun hulluakin hullummaksi byrokratiashitin kanssa, mutta samoin kun asioita vaan kompensoidaan henkilöltä ja ajalta toiselle. Ja kun oma pahoinvointi ei riitä niin tunnen itseni epäreilusti kohdelluksi, sekä joittenkin potilaitten seurassa ulkopuoliseksi ja kyylätyksi. Hymyillään ja katotaan Frendejä ringissä, ollaan kärsitty niin kamalia ja uuh aah nyt pää täynnä *~paranemismyönteisiä~* sateenkaariajatuksia. Ja sit sukkapuikol silmään. Blää. Haluaisin niin levätä ja olla vain omassa turvapiilossani ja levätä, mutta kerran silmätikuksi (omaa ansiotani?) päästyäni on kaikki yhtä adfadgd ja lautanen vois lentää seinään.

Mut positiivista! Pääsen ekalle lomalleni jouluaatoksi! 25 tuntia ja 15 minuuttia POISSA TÄÄLTÄ. Joulusta ei väliä, tässä on mennyt ja menee ohi kaikki muutkin vuosipäivät, juhlaset ja matkailut, että ainoat kiksit saan siitä jos pystyn henkeen ja vereen välttelemään joulutorttusia. C'mooon luumuhilloa sellasessa voilehtihöttötaikinassa ja tomusokeria = yök, yök yök. Mä mieluummin preferoisin varapoikaystäviäni Bennyä ja Jerryä.

Ainiin. Lappari on nyt tultu, koettu ja jätetty. Nykyään koko mesta sijaitsee jossain kohtaa Hesperian sairaalaa, ja ykkönen kantaa uutta nimeä osasto neljä. Tiedä sit mikä jää vakkarinimitykseksi millekin, mutta itselleni tämä paikanvaihdos paikkana on ollut pelkkää iloa. Siitä sitten myöhemmin taas joskus! Joulutorttuvihasta huolimatta hyviä juhlapyhähässäköitä kaikille lukioille. <3

Tuesday, December 16, 2008

Praise the porridge!

Oon just nyt niin onnellinen aamuvirkkaudestani. Siinä missä muut pyyhkii unihiekkaa silmistä niin meitsi on ehtinyt hoitaa pois alta monta pakollista rituaalia, sekä kuuden aikana ei suihkussa ainakaan ole ryysistä. 16 muun asukkaan, hoitsun ja henkilökunnan hääräillessä oma tila tai aika ei nääs oo mikään itsestäänselvyys vaikka kuinka voisi piiloutua sänkyyn peittonsa alle. Ekstrabonus: tulee mentyä nukkumaan aikaisin, sillä ilta-ahdistuksen iskiessä yövahdeista ei ole just yhtään jutteluapua. Paras keino siis on vetäistä napit naamaan ja karata itsensä kohtaamista.



Aamu on suosikki vuorokaudenaikani, sillä se merkkaa lähes poikkeuksetta omaa rauhaa ja tilaa. Hyvänä päivänä rentoutumisen sijoittaminen aamuun auttaa jo loppupäiväksi, sekä suihku ja tälläytyminen saa olon tuntemaan oman ruumiinkuvan edes vähän kestettävämmäksi. Näin siis silloin jos ei ole niin masis ettei viitsi nousta sängystä.

Naamaani tungettiin koko lapsuus sitä samaa tyhmää 4-viljan puuroa, mutta olen löytänyt siitä taas uuden ystävän. Kotona pikapuurovesilesemössöt kävivät ateriasta ja osastolla ainainen leivän kittaaminen maistuu paremmalta... puurona. Mausteita ei saa (enää) vain käyttää, ainoastaan kanelia jouluisin. Perusteluiksi kuulin jotain puhetta kanelin ylikäytöstä(???), mutta patempi on ettette edes kysy kukammiyämiksi. :--D Yleensä pidän naamani tasan omassa lautasessani, korkeintaan vilkaisen kelloa ja toisten tahtia, mutta tänään katselin kuinka ihmiset närpsivät puuroa. Hoitaja(t) tuntuvat aina hotkivan, yksi tyttö näykkii lusikan kärjellä rutikuivaa puuroaan, toinen on ja'annut oman lautasensa puuro-luumuvelliksi ja kuivempaan kasaan. Minä jälleen kerran kokeilen osaston avulla jotain uutta: maustan oman mössöni revityllä luumusella ja kaadan mukaan maitoa kivaksi velliksi. Voi syödä luumuvelliä, dipata lusikalle pelkkää maitoa tai syödä sekoittamatonta puuroa. Mikähän näistä nyt oli tervettä ja normaalia ja kaikkea? Äh, ihan sama miten luon jännitystä aamuuni, olen tavalla tai toisella kuitenkin aina silmätikkuna. >___> Kun en vaan osaa.

Totta tosiaankin, se joskus mainitsemani 3-viikkoinen Malesia-reissu jäi lopulta allekirjoittaneelta väliin. Bai-bai Aurinko, uimarannat, mangot ja eskapismi - tervetuloa pimeys, sairaalaseinät, laitosruoka ja kaamosmasennus. Koetan kuitenkin ajatella positiivisesti säästäväni nyt rahaa, jolla on hyvä lievittää suomiahdistusta Internetin ikkunashoppailulla ja mahdollisilla tulevilla (mini)reissuilla. Meinasin käyttää reissua tekosyynä säästyäkseni kaikealta karsealta juhlasirkukselta ja pakosta paketoiduilta Pandan suklaalevyiltä, mutta eipä täältä ossaltakaan lähdetä paljoa rompetta ostelemaan. ;> Jes.

Sunday, December 14, 2008

Beated by brownie

Olen/olin siis viikkokaupalla ts. tähän asti koettanut osastolla herätä horroksesta, oppia rutiineja, riehua kun en osannut kanavoida ahdistustani ja nyt, nyt viimein kun oloni on helpottuneempi: saan eristäytyä jaettuun huoneeseeni, annan itselleni luvan hengähtää, heitän hyvän sarjan päälle, tartun kynään ja aloitan jonkun luonnostelun. Muhun ei tehoa tämä hoitajien loputon bullshitti "Mene kattoo telkkaria tai lepäilemään huoneeseesi", sillä ettekö ny jumalaut tajua että sekin vaatii vitusti duunia että antaa itselleen luvan rentoutua. Plus, rentoutumistapani on pikkiriikkisen suorittamista piirtämisen osalta ja haluan tehdä sitä rauhassa, tietäen ettei pariin tuntiin tarttisi tulla keskeytetyksi.

Mutta sitten otin päiväunet ja havahduin karseaan lehmänkelloon, joka kutsui välipalalle. Kiisseliä muille, itse olin anonut sen pois ruokavaliostani. Torjuin samoin ällöttävän kiisselikorvaavan ts. mehutonkan, joka on käytännössä kiisseliä pillillä. :---D Siis riisifruttia, voi jes, hilloasokerianopeitahiilareita. Inho ja turvotus kävi lävitseni, mutten kuitenkaan oksentanut, en kuitenaan enää sitä osaa. Hyvä? Huono? 15 rajoitettu lampsiminen ulkona hoitsun kera vähän lievensi oloani ja ajattelin jatkaa iltaa alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta eeee-hei. Mokkapalaa päivällisen päätteeksi.

Mokkapalaa, ei mitään kevyttä kakkua vaan rasvaa ja tummaa suklaakuorrutetta. Suddenly, kalorisaldo miljoona ja "Oho" olin jo muka tarpeeksi kuluttanut kiertävän vuorohoitajani aikaa päivässä, että en päässyt edes juttelemalla purkamaan ahdistustani. Öö? Öööö? Koska byrokratia on kivaa, koska mieluummin seurataan ohjeita ja tungetaan potilaan naamaan Diapamia kuin tarjotaan jutteluapua kun siihen olisi mahdollisuus. Mutta ku kerta oltiin jo kerran juteltu niin hoitsu istuu konttorituolillaan.

Oujeah. Viemäriin taas kaikki tsemppaus ja hyvä mieli, meitsiläski tunkee mokkapalan alas kurkustaan, saa triplana takaisin saman turvotusläskiahdistuksen, ja jutteluavun vetää bentsopilvet illan päätteeksi. :---) Näin meillä, nam nam.

Lalalalaaaapiiiin lalalalahteen

Oon oikeesti vaan niin hajalla, väsynyt, ylikierroksilla, täynnä tai nälissäni, ahdistunut ja dfasdfadga kaikkea etten oo saanut pidettyä kiinni lupauksestani kirjoittaa useammin. :< Pelleilin photarilla jo jotain kuviakin valmiiksi ettei kirjoittaminen kävisi "suuritöisemmäksi" tms., mutta silti aikani menee läskiangstissa, bentsopilvessä tai johonkin naurettavaan ahdistuksen purkukeinoon: kun ei kerta voi viiltää, paastota tai oksentaa (hoksasin etten enää edes osaa) niin esim. olen ravannut rauhattomana ympäri käytäviä fataalisti kahvikuppini kanssa.



Mutta nöy hätä, meitsi on sen verran tajunnut mädillä aivosoluillaan et oon kirjoittanut pienen muistilistan itselleni eri aihepiireistä, mistä riittäisi avautumista. Meinasin laittaa "BLOGGAA" post-it lapun seinälleni, mutta se saanee nyt venata vielä vähän aikaa. Hyvä ihme, jotain kolme viikkoa täällä takana ja silti en osaa hengittää rauhassa ilmaa, tajua aina kirjoittamatonta käytösetikettiä ja selviä mestan ymmärrettävien että paskojen byrokratiasääntöjen päälle. Niin siis en lähtenyt obviously Malesiaan vaan jäin kahden tulen väliin _lihomaan_ kovaa tahtia tänne (ja kun sanon ton niin oikeasti tarkoitan muutakin kuin paria turvotusgrammasta). Whoray. Ens viikolla tämä sairaalahökkeli muuttaakin Hesperiaan, katsotaan mikä meno siellä sitten ja kauanko kestän.

Mmm ja sori etten ole jaksanut lukea ja kommentoida kamalasti toisten blogeja. >_< En vain ylipäätään osaa rauhoittua täällä, ei ole samaistuttavia juttukavereita potilaista, kaikkien hoitajien kanssa kemiat ei natsaa ja jos natsaa niin aika on rajallinen.. eli ei tule kysymykseenkään että voisin lukea toisten dieettitekstejä jne. kun joudun täällä kiskomaan kaloreita pelkällä iltapalallani kuin normaalisti olisin kotona. Eli ahdistaa, m-mm, ja en jaksa keskittyä kun olen mestan ainoa norsu, jonka pitäisi varoa liikkumistaan käytävillä etten murskaisi seiniä tai toisia potilaita ihroillani. Eli lisätään vähän lääkitystä, joo! Mutta, ei missään nimessä saa unohtaa ettei paljon hyvääkin laitoksesta on ollut, uskokaa pois. Mutta se toiseen kertaan.

Sunday, December 07, 2008

Galluppia galluppia!

Adasfdf tuntuu että päivät on yhtä repeattia, mutta ajatuksissa silti lentää miljoona juttua ja tapausta josta ehkä saisi muodostettua kirjoittamista. Ja kaipa se tekis meitsillekin hyvää, jättää talteen vähän sen sekunnin muistoja, sillä olen ihan lobotomiapotilas mitä tulee päivämäärä ja nimimuistiin. Tooooisin sanottuna, kysyn vähän mielipidettä:

01. Tykkäisittekö lukea harvoin vähän pidempiä ja oikoluetumpia fiiliksiä ja mietteitä tästä elämättömyydestäni?
02. Itselleni monen blogin seuraaminen on haasteellista jos en ns. tiedä "missä mennään" niin riittääkö kuriositeetti lukemaan esim. millaista on käytännönelämä osastolla jne? (tätä kysyn lähellä koska niissä voi tulla sitä texxxtiä more or less)
03. A Mitä ajatuksesta lukea sen hetken tunnepurkauksista tai mielessä käyneistä ajatuksista, vaikka niissä ei olisi aina jotain gourmet kuvia/pointtia/oivaltavaa?
03. B Yllä olevaa sivuten kiinnostaako vähän henk.koht "päiväkirjamaisemmat" entryt?
04. Älkää ny suathana törsätkö aikaanne stalkkeroimalla mua jostain muualta, sillä oon oikeesti tosi tylsä tavis ja inhoon tehdä numeroo itsestäni. D--: Toisin sanottuna, olkaapa hyvät ja nyt vapaat kädet: kysykää/ehdottakaa multa tai blogiin mitä vaan? Kalori- ja painovastaukseni voitte edelleen unohtaa jne, mutta muuten tarjoilen santsi-slicen valhekakkua


Kiitos jee ruusui sydämmii konvehtei kaikille vastaaville! ^^;

Monday, December 01, 2008

They only want you when you're seventeen

@___@ Bleääärgh!

Siis munhan *piti* kirjoittaa kaikkea tosi superhyper mielenkiintoista tästä eksoottisesta lomatripistäni osastolla, mutta kuten näkyy: en ole. En fiiliksistäni, en käytännön elosta (joka ainakin omaa uteliaisuuttani kutkutti).

En myöskään ole lukenut yhtään tänne ostamaani lehteä, kirjoja, katsonut lataamaani elokuvaa, seurannut lainkaan suosikkisarjojani, lukenut toisten blogeja, plärännyt ylipäätään konettani, hengaillut yleisissä tiloissa toisten potilaitten kanssa ja saanut paljon uusia kavereita. Tämän viikon harjoitukseni on (taas) et jos esim oppisin vaik... lepään? Tai jotain. Sillä kehitin tosi hyvän motivaatiolauseen itselleni eilen illalla olisin antanut mitä vain tuhotakseni jokaisen soluni maailmankaikkeudesta: "Ainakin täällä on turvallista sairastaa." Hmmmm.

Sykkösosasto kuhisee juttuja mistä voisin kirjoitella, mutta pääasiassa olen vain: 1) syönyt 2) nukkunut 3) ollut täysin tahtomattani se huomiota herättävä läskipaska, joka kikkailullaan tekee muiden olosta ikävemmän 4) syönyt lisää 5) ollut yleiseksi vaivaksi kanssaihmisille kaikella turhalla häirintäpaskallani. Eiku! Oon mä kahdesti lakannut kynteni, vaihtanut päälysrotsia x100/pvä ja ottanut pari kuvaa. Ja itkenyt! Ooh! Amazing! Vakkarilukijathan tietää ettei meikäläinen itke esim. ikinä, paitti hautajaisissa, joten tällainen käytös on ollut tosi eksoottista.

Mutta siis main points... olen vain syönyt syönyt ja lihonut (siis oikeasti LIHONUT. Vaikka olen pitänyt blogini nin mitta/kilo/kalori -vapaana kuin olen voinut niin nyt saatan aavistuksen lipsahdella tästä periaatteesta. Ihan siitä syystä että ossalla 24/7 viha-rakkaussuhteessa ruokaan ja sääntöihin nostavat millien, kilojen, grammojen ja juustoviivapaleiden paksuuden painoarvoa potenssiin sata. Rakkaan vaakani poissaolo ja syömätrrömyyskontrollini poisvienti ajaa minut hulluksi. Ja huom! Nyt kun kitisen lihomisesta niin en meinaa sitä "iik lihoin eilisest 200g vähäx oon läski viil", vaan siis olen lihonut for reals, jossa lohduttelut nestetasapainon pomppimisista tai "normaalista" painonvaihtoehdoista tai eri va'oista _ei päde_. Läski, läskimpi, minä. Kotiolosuhteissa olisin tehnyt jo mutsilla vedetyistä viikonlopputurvotuksista jo itseni naruun, mutta täälläpä se homma on jatkunut samaan tahtiin. Kamoon RAJANSA NYT KAIKELLA. Varsinkin jos olen toistaiseksi ollut täysin ulkoilukiellossa, ns. laihisruokavaliolla ja siitäkin vielä skippaillut joitain omavastuulle jääviä välipaloja (hedelmiä jne).



Olen kermavaahdolla siis kuorrutettu ja sitten vielä sain kirsikka kaiken päälle: Syntymäpäivät ja punnitus samalle päivälle!! ^___________^ Jeeee! Ja siihen siis vielä ne päälle stratosfäärinen painoni ja ne kilokertomat, jotka ironisesti vielä kaikki olivat satagrammalleen jaollisia ikäni kanssa. Voi vittu jee. Olisin ansainnut fanfaarit ja kunniamitallit etten olisi sillä sekuntilla kaivanut tappanut itseäni tai muuten vaan kuollut itsevihasta. Päivän hoitokokouksessa halusinkin jonkun heittävän aika helvetin joku helvetin hyvä syy etten painuisi kotiin juuri sillä sekuntilla, mutta ilmeisesti ainoa alternative nykypaikalle olisi mulle ihkupihkupeijaksen suljettu tms. ossa niin... okei. Annetaan vielä yksi mahis. Annetaan typykälle ne 2x15min kävelyt ulkona hoitajan kanssa, rav.terapeuttiaika tiistaille ja helvetisti lisää lääkkeitä. Kehittelin motivoivan lauseenkin: "Ainakin täällä on turvallista sairastaa."

Mutta jos painoni menee tätä samaa valonnopeaa rataa stratosfääreihin tai joku tunkee yhtään ylimääräistä paskaa sisääni niin se on kyllä adieu - henkinen tasapainoni ajaisi silloin samaan lopputulokseen olisinko sitten hissukseen kotona vai hirttäytyisinkö ossalla wc-paperirullasta kattolamppuun. Tai sitten joku muu paikka. Tänään pistän seinään post-it lapun ja koetan ruveta jaksaa kirjoitella useammin, sillä tahdon talletella itsellenikin ajatuksiani.. täällä kun päivät on muutenkin niin sillisalaattia ja sekaisin. @______@