Monday, January 05, 2009

Bravo, etenen. Mutta mihin suuntaan?

Ensiksi se olennaisin asia: Eli hyi helvetin helvetti vihaan osaston välipaloja! Aina jotain "herkkua" ts. laitosmaista sokerirasvapaskaa, jota näin korkeintaan exäni Perus Lapsiperheen™ nurkissa: suklaavanukkaita, maustekakunpalasia, sokerirasvajugurtteja, välipalajuomia tai kiisseliä. Mahdollisimman paljon kaloreita ja mahdollisimman vähän ravintoaineita pienessä paketissa, joka kiljuu mun päähäni "Moi, olen eines ja esitän jotain hyvää!" Jakkikidiuspowercow-vanukkaista ei tietenkään saa marista, sillä muuten en ole Normaali. Epätoivoisen jemmailun sijasta hakeuduin omahoitajani viereen turvaan ja kaavin vanukkaan kurkkuuni. Yök. 10mg Diapamia, 15min ulkona kävely ja jokunen aikaa helpotti vihdoin.

..Mutta ei siinä vielä kaikki! Ikuisuustaisteluni margariinia vastaan sai jatkoa, kun jouduin randomin hoitsun puhutteluun päivällisen jälkeen. Olen edelleen räkätaudissa ja nenäliinat pursuavat taskuistani, pidän päällä valtavia rotseja piilottaakseni läskejäni, mutta eikäkös tän mun "ongelmani takia" oli hyvä syynätä taskut ja takit, sillä ruokaa on ollut housuissani(?), mun piilottelemia ruokia löytyy kaikkialta(??) ja olen heitellyt kakkua lattialle(???)... :---D Öö, okei. Siis, joo, ammattimainen tiukkuus jees ja ei kukaan syömävammainen voi olla puhtainen pulmunen, mutta päälle piilovittuilut saivat jälleen allekirjoittaneen vetämään bentsoja ja itkemään peiton alle tunniksi. Niin ja jemmaamatonta leipää ei löytynyt. Mutta vähän hilloa suupielestä, aw dammit. <3___<3



En siis nyt jaksa riemuita että ihana ihana ihana poikaystäväni palaa huomenna Suomeen siltä yhteiseltä Malesia-reissulta, plus! sain hoitokokouksessa kaksi päivälomaa kun olen niin kivan stabiili mieleltäni ja paino noussut tavoitteiden mukaisesti. Jo'o, painoni oli noussut yhä vaikka viimeksi olin niin ummetusjumissa etten voinut hyväksyä tulosta todeksi. Väittäkää ja valehdelkaa mitä tahansa, mutta nyt Kaffe-neiti on jumbojetti. Koetan saada nieltyä vielä edes tämän viikon läpi kun on lomia ja yleisiä käytäntöjuttuja vielä edessä (sossuun ja Kelaan papereita jne), mutta yksikin lisägramma tähän ruumiiseen ei saa mua pysymään näitten seinien sisällä. Koti-ikäväkin on valtava, kaipaan kissojani päivä päivältä yhä enemmän. ..ja ennen kaikkea haluan vielä päästä liikkumaan ilman kuorma-autokuljetusta. x____x

3 comments:

  1. Hoho toi välipalajuttu kyl niin totta saakeli.

    No, eipä ainakaa tuu ikävä takasin ku on lähteny virn!

    Aattelen ite niin, et kunhan pysyis semmoses kunnos et mahdollises "hoidos" tms. keskityttäs muihin asioihin ku mun painoon ja syömisiin. tai vaik hoidot jäis ja oisin toivoton tapaus pääni kanssa, mut kunhan oppis elää sen olon kanssa........tai jotain..........ääh.

    ReplyDelete
  2. Sun pitää tajuta että toi hoito on sun omaksi parhaaksi! Ja hyväähän noi hoitajat tuolla tarkottaa (vaikka ei siltä aina tunnukkaan) Sun painon täytyy nousta, sä kuihdut muuten pois. Et varmasti paina vieläkään lähellekkään tarpeeksi, mut koita jaksaa vaikka tuolla on varmasti rankkaa. Voimia!

    ReplyDelete
  3. joo, kiisseli ei kieltämättä ole se normaalein välipala :D lapparin ruokavalio on normaalin nuoren ihmisen näkökulmasta kaukana normaalista: kiisseliä vetävät IRL vain päiväkotimuksut ja nekin pakosta :D mutta ymmärtäähän sen, ettei kaikille voi tollasessa paikassa järjestää herkkuja henk.koht.maun mukaan. Ja pakko myöntää että itse tykkään naminami-vanukkaista... ihana kun kirjottelet! Onhan sulla hyvä omahoitaja/lääkäri? Jaksamisia :)

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥