Tuesday, February 03, 2009

Tyttö sinä olet tuhti, ota dieetti burgeri



Hävettää. Omatunto taas kolisee kun kotosalla tuntuu vain sortuvansa syömään. En uskalla laskea kaloreita, puntaroida omenoita tai kirjata ylös suupalojani, sillä pelkään pääni hajoavan vapaasti mässäilemistä määristä. Vaikka osastolla ei puhuttukaan ikinä kaloreista niin sielläkin ateriat olivat kontrolloituja, mitattuja, punnittuja ja kellontarkasti sovittuja. Eka riemuitsin irtipääsyä noista raameista ja nyt itken struktuuripuutetta himassa, johon loputon välipalojen ja lautasten santsaamiseni ei kyllä auta. Ahdistus kasvaa kun syön, napsin ja haukkailen jatkuvasti turhan päiten, ylimääräistä ja sitten tämä suosikkisanani: liikaa. Koska pärjäisin ihan hyvin paljon vähemmälläkin...

Tuhoan loput 2. aamupalastani ja pikakahvikupillisesta, väsymys painaa silmiä vaan ei nukuta. Kohta mutsi kärryttää pihaan ja ajetaan pikavisiitille maalle mummolaan. Vaikka se ei olekaan enää suvulta sensuroitu salaisuus et tytär on "hiukan hullu" niin enpä yllättyisi jos tiedossa silti on ruoan ja päiväkahvien tyrkyttämistä. Nyt varmaan mutsikaan ei ole pelastamassa lusikkaleipäarmeijalta, sillä hiilareitten hehkutus on päivän sana since kehtasin hoitonikin keskeyttää.

Sorruin muuten taas tuijottamaan jotain ylipainoisten hoidosta kertovaa dokkaria. Tosi hassua ettei BED ikinä tule mainituksi, mutta showbisnestä kiinnostaa syömisen psykologiset taustat niin paljoa kuin groteski kuvamateriaali extrasuperplus++ burgereista ja hömppädieeteistä. En selvisi elämästä ilman itseironiaani, joten kanssa masokistisesti rakastan jenkkimäistä stereotypiatolloutta mm. tosi-TV sarjojen muodossa, mutta noi skandaalihakuiset dokkarit ylipainoisista tuntuu todella ahdistavilta. Joitakin ehkä worst case scenariot ällöttää, taudissa kuin taudissa, mutta itse koen samaistuvani liikaa ohjelmissa alleviivattuihin tunteisiin: kömpelyyteen, isouteen, ahneuteen ja tyhmyyteen kun syön. Vaikka eihän sairaus tai vaikeus muuttaa elintapojaan ole älystä kiinni.

Nyt joku taas salee pyöräyttelee silmiään lukiessaan tätä tekstiäni läskifiilistelystä, mutta tunteet on aina subjektiivisia, epärationaalisia, jne. Senkus, mutta mä todella samaistun enemmän ylensyömistunteisiin kuin kärsimyskuviin luisevista anorektikoista, vaikka tiedän etten BMI:n mukaan olisi ylipainoinen. Tuntuu tuhdilta kun peilistä tunkee eteen tämä sama naama, ja tottakai *mä* tiedän itse parhaiten mitä leveyttä laardini koskakin on. Kuten diet-burgerit ovat yhä burgereita vaikkei niitä voissa paistettaisikaan. Blärgh. Nyt ajatukseni sammuu ja kännykkä soi, eli pakko painua ulos kohti lusikkaleipälandiaa, moro! ->


6 comments:

  1. Katoin varmaa sitä samaa dokkarii ku mulle tuli huono ometunto ku olin syöny kokonaisen ison banaanin ja siin joku ravitsemustyyppi sano et banaanit on nykyään liian isoja ja puolikas kerrallaan on riittävä. Siis VITTU niinq! Sun lonkero on jo 20cm pitkä.

    ReplyDelete
  2. Nii nesteitähän se aina on vaikka silmät sanoo aivoille, että läskiä tursuaa.. Typerät silmät..
    Kiitos kommentista <3 Olen kerran lukenut kaikki tekstisi ensimmäisestä viimeiseen eli olen iso fani :) En vain ole uskaltanut kommentoida..
    Voimia myös sinulle!

    ReplyDelete
  3. http://icebleue.blogspot.com/2009/02/thank-you.html

    tuolla olisi jotain sinulle :)

    tämä saattaa olla noin miljoonas pysti, joka sinulle halutaan antaa, mutta sitten olen ilolla se miljoonas ensimmäinen joka heittää sua sellaisella!!!! :D

    ReplyDelete
  4. No kyllähän mä laitan sut listalle, jos kiinnostaa lukea. 8D

    Lähetä mulle sähköpostia --> scattered-(at)hotmail.com

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥