Saturday, February 28, 2009

Welcome to PurgEtory

Ei helvetti mun sisuksiin sattuu. Vaikka maha ei murissut tai päässä heittänyt niin iltapala tuntui luontevalta idealta, mutta nyt suntuu kun suolistoni harjoittelisi jotain partiolaissolmuja. Note to self: Laksatiiveilla saat satutettua itseäsi, mutta et koskaan haluamallasi tavalla. Oon nykyään hyvin anti-mömmöt, sillä eihän toi paskan pikaisempi läpikuljettaminen ketään laihduta, mutta vohohohoi kyllä oikealla merkillä ja yliannostuksella saa kunnon krampit. En vain ikinä opi ettei ne vatsakivut tule koskaan haluttuna aikana, ja vaikka kipu ei näkyisi ulospäin arpina tms. niin sivuvaikutukset on kaikkea muuta kuin glamouria.

Bläh, ahdistaa kun kynnykseni kirjoitella koko blogiin on kasvanut hirveästi. Tunnen suorittavani kun naputtelen tänne lorujani vaikka alkuperäinen idikseni oli et kirjoittaminen purkais tai helpottais oloa. Lukioäidinkieli oli kamalinta ikinä, joten pitänee potkia viimeisimmät muistot siitä mäkeen ja antaa tarinan tulla jos ylipäätään kirjoittelu mua kiinnostaa. Olenkin eilen/tänään lähinnä miettinyt miten ja millon kehtaan tulla myöntämään likaisia yksityiskohtia ällöydestäni.Liian saastainen olo tulla edes sanomaan, hm?

Vikat arkipäivät tästä viikosta oli yhtä limboa. Ratkoiltuani hampaat irvessä hoito- ja finanssiasioitani niin painuin äitini luo kämppäilemään. Otin sen pelottavan askeleen että en jäänyt kärvistelemään yksin vaan hakeuduin lähipiirin tukeen ja lämpöön. Itselleen hyvän salliminen tuntui kaktuksen nielemiseltä, mutta päästyäni kynnyksen yli menetin kaiken ihmismäisen kohtuuden ja kontrollin suultani. Ensin pillitän etten saisi viettää vanhassa kodissani aikaa, sillä en ansaitse mitään hyvää keltään, ja nielen pakotuksen edessä puuroa ja appelsiinimehuani - ei saa! Nestemäisiä kaloreita!! Sitten halusinkin maistella kaikkea, mussuttaa, syödä, santsata, tuntea kotona leivotun pitsan lämmön ja karjalanpiirakoiden pehmeyden sormissani, rasvaisen juuston kielelläni, maidon kylmyyden, kermajäätelökupillisten sokerihumalan, lisää, lisää, makeaasuolaistakovaapehmeää. Kaloreita loputtomasti ja sen yli. Syödä mussutin kaksi päivää putkeen ja toisena kroppani vastareagoi ruokaan nostamalla kuumeen, migreenin ja tahtomasti tavaraa ruokatorvestani ylös.. jonka jälkeen söin vielä lisää. ^___^V

Whoraaay, glutton chick, c'est moi! Miss Overeater Anonymous eli turha tulla enää selittämään mulle jotain anoreksiashittii. Olen kehonkuvastani nyt varma läpikohtaisesti, jokaisesta laiskasta ja kohtuuttomasta solustani, jotka mieluummin potevat hiilarikrapulaa kuin käyvät lenkillä. Om nom nom, sekoitan kroppaani, sillä eihän mussa oikeasti ole fysiologisesti niin mitään vikaa - pelkästään ylimääräistä silavaa. Tahtoisin kovemmat rauhottavat. Diapimpampom sinne sun tänne. Miksi masennukseni vain palaa ja palaa kovempien lääkitysten jälkeen? Hyi kamala, en ole laskenut Läkeroleja päivän kalorisaldooni. Pakko päästä tästä painosta.


2 comments:

  1. tosta masennuksen palaamisesta lääkkeiden kans. kuulin jännän teorian tosiaa niistä ssri-lääkkeistä. sen mukaan niiden teho perustuis siihen, että ne lisää bdnf-neurotrofin määrää aivoissa ja tekee aivoista plastisemmat. käytännös ne tekis helpommaksi muuttaa paskoja aivojen hermoyhteyksiä ja ajatusmalleja paremmiksi, samaan tapaan ku joku anabolinen steroidi auttaa lihasten hankinnassa jos samalla treenaa. sen takia masennuslääkkeet ja terapia ois tehokas kombo.

    jos taas syö lääkkeitä mut ei pyri muuttamaan ajatteluaan tai ympäristö ei muutu, ei ne yhteydetkään muutu eikä olo parane.

    tää nyt on vaan tämmönen teoria. lähde on kuitenkin niinkö tuo:
    http://www.sciencemag.org/cgi/content/abstract/320/5874/385

    ReplyDelete
  2. Heip, on tosi surullista lukea sun blogia. Täytyy tunnustaa, että luen raapustuksiasi vain siitä syystä, että kirjoitat sh:n ongelmista todella hyvin ja niin riipaisevasti, että saan perspektiiviä omalle mitättömälle ruoan ja sosiaalisten pelkojen kanssa nyhväykselle. Toivon, että huomaat joku päivä haluavasi parantumista niin paljon, että olet valmis asettamaan itsesi, oman hyvinvointisi ulkoisten paineiden ja odotusten edelle. Kukaan muu ei voi haluta asioita sun puolestas, sen oon itse vuosikymmenen bulimiaa sairastaneena oppinut - kantapään kautta.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥