Thursday, April 02, 2009

Mahallisen mahdotonta arkea part 2.



Repii. Olen syönyt tänään taas liikaa. Pullotan, pursuan ja turvotan. Olo on outo. Selkäni on monesta kohtaa arka, päivän syömiset ovat tonnipainona mahassani, reiteni voisivat haljeta ja loput jaloista valahtaa spagetiksi. Ilma polttaa. Sisäänhengitys on ahdistaa.

Toistan tätä samaa. Päivät mä täytän, iltaisin painan, yöt pelkään ja aamulla punnitsen virheeni. 100 gramman tarkkuudella. Arvotan itseni.
Milloin mä elän? (Kelpaanko ikinä?)
Nam nam.

10 comments:

  1. Mä palasin. Mä en pystyny poistumaan. Ihanaa taas lukea sun blogia ja kommentoida.

    Hei, pienin askelin. Kyllä sä vielä elät. Mä uskon siihen. ♥

    ReplyDelete
  2. Sano muuta. Se on ihan(an) kamalaa. Ehkä se on jotain johon on tottunut. Paino, ruoka, kalorit. Eikä siitä osaa päästä irti.

    ReplyDelete
  3. Heh. Kiitos. :) Ja pidän kyllä huolta itsestäni. Tänään ne vaikuttavat jo ihan normaaleilta. Että olen varmaan vain sekoittanut oman rytmini näillä vammailuilla. E-pillereitäkään en vielä käytä....

    Olisi kiva kun voisi vain olla ajttelematta ruokaa ja kaloreita. Yritin itse syödä koulussa tänään ilman että samaan aikaan summailen päässä kaloreita - laskisin ne myöhemmin. No ei oikein onnistunut. :D

    ReplyDelete
  4. Tuuppas takas päivittelemään!!!! :D Oon niin addicted tähän blogiin... Nytki jo viides kerta, ku käyn tsekkaamassa, et ootko päivittäny vai et...

    come back soon. <3

    ReplyDelete
  5. Ei kuulosta kivalta. :<
    Pystyttäisiinpä me hyväksymään itsemme semmoisena kuin olemme, eikä panikoida jonkun typerän sadan gramman painonnousun takia.

    ReplyDelete
  6. Mäkin oon lopen kyllästynyt mustiin angstiangsti-blogeihin ja halusin tähän uuteen bannerikuvaan just sitä elämäniloa mitä kevät aiheuttaa mussa. : D

    Meidän koulun ruokien kaloreita ei mun mielestä lue missään, oon nyt tsekannu koulun kotisivut ja seiniltä ei löydy mitään lappulippusia. Joten meen ihan arviolta, eihän mun kumminkaan tarvitse niitä rasvaisimpia nakkeja syödä. : D

    ReplyDelete
  7. helloo, taisin bongata sut lauantaina hulluilta päiviltä =) Varma en ole, mutta koin tehtäväkseni tulla ilmoittamaan ;) Oot supermegauber kaunis, mutta niin surullisen pieni... =(

    ReplyDelete
  8. Hei vaan,

    Halusin vain kirjoittaa sulle lukeneeni blogiasi, kun kerta sanot kommenttien piristävän päivääsi.

    Ja kerrottakoon vielä, että olin kokoisesi syksyllä, ahdistus oli suuri, mutta tervehtyminen sitäkin ahdistavampaa. En edes kokenut minulla olevan ongelmaa, olihan paljon "pahempiakin" tapauksia. Kitkutin hitaasti paranemisprosessissani painon noustessa tuskallisen hitaasti ja olon vain pahetessa, kunnes kyllästyin täysin ja päätin syödä kaikkea sitä mitä teki mieli niin paljon ja kauan kunnes olo olisi parempi. Ei ehkä poliklinikan asiantuntijoiden suosittama keino (vaikka eivät toki tästä valittaneetkaan, nousihan paino), mutta kas - kun paino nousi tietyn rajan yli, päähän tulvi ruoka-ajatusten tilalle kaikkea muuta ja olo oli suorastaan euforinen. Vapautunut ja helpottunut. Toivon kovasti että sulla riittää voimia ja rohkeutta, jotta pääsisit kokemaan tuon saman ja jatkamaan elämistä. Etkö sitä kuitenkin toivo? B&J:ä peliin ja ilman tunnontuskia! :) Takapakkia tulee varmasti jossain vaiheessa, mutta voin luvata että lopputulos on hyvä.

    Niin, ja tuo ahminta on tosiaan ihan normaalia, älä huolestu. Mullakin oli sitä ja vihasin heikkouttani, mutta on siihen syynsä miksi keho sitä ruokaa pyytää... Se vaimenee vähitellen.

    -anniila

    (ps. Toivottavasti ei ollut ärsyttävän neuvovaa, mutta pointtini siis on, että toivon sun löytävän itsellesi sopivan tavan parantua.)

    ReplyDelete
  9. anniila, ei todellakaan ärsyttänyt - päinvastoin! Sitä on niin mahdotonta tunkea omaan päähänsä että nälkäsyöminenruoka olisi koskaan hyvästä ja tervettä, ja että siihen pitäisi pyrkiä..

    Pikemminkin kommenttis oli lohduttava, kiitos. <3

    ReplyDelete
  10. Niin no, ne herkkumäärät mitä itse söin tervehtyäkseni eivät ehkä olleet terveitä, mutta niillä saavutin terveyden. :) Pystyi yhdistämään kaksi eniten toivomaani asiaa: ruoka-ajatuksista pääsemisen ja karkkiöverit ilman itsesyytöksiä. ^_^ It was fun while it lasted. Sellainen "sääntöjen mukainen, oikeanlainen parantuminen" oli vain ahdistavaa. Säännölliset ruokalistojen mukaiset ateriat, pfffft - jos ei ole koskaan aiemminkaan syönyt "normaalisti" niin sen opettelu sairaana tuntuu lähes mahdottomalta. Mutta nyt kun pää toimii taas niin se on huomattavasti helpompaa.

    Paljon voimia sulle, kaunis. <3 :)

    -anniila

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥