Thursday, May 28, 2009

Ensivaikutelmia päiviksestä

Olin univelkainen ja paskajäykkänä saapuessani maanantaina ekaa kertaa psykapäivikselle, mutta jään rikkoutuessa suosikkiaiheellani, blineillä (lue:ruoalla) ja kissoilla, olin taas oma nolo itseni. Inhottaa kun rupean kamalaksi pälpättäjäksi aina kun jännitän uudessa seurassa, sillä jään toistamaan samoja asioita väärinymmärryksen pelossa eli oikeasti nolaan itseni. Suurinosa potilaista on vieläpä reilusti vanhempia tätejä (tai mummoja), joten aaltopituudet on mitä on ja enpä ole uskaltautunut harkitakaan mitään vertaistuellisia small-talkkeja. Aluksi en edes erottanut hoitajia potilaista, sillä paikan meno oli niin lunki ettei hoitsuilla ollut mitään virka-asuja tai edes nimilappuja! Joo, taitaa nimien opettelu jäädä taas vähemmälle..

Meno päiviksellä kuitenkin on aika rauhallista, joustavaa ja ylipäätään hyvä mieli on jäänyt mestasta. Plus mulla on päiväjärjestys! Tiloja on riittämiin että voin lööbailla kaikessa rauhassa, käydä vaikka asioilla ja tappaa aikaa omalla tavallani. Kaikkiin ryhmiin en vielä pääse osallistumaan, mutta ne jo-kokeilemani ovat osoittautuneet positiivisiksi: esim. yksi päivä pääsin uimaan! :--O Jeah, ja mähän siis en harrasta liikuntaa, mutta oli rentouttavaa uskaltautua vähän kastautumaan kloorivedessä. Ainoa iso miinus on hoitoon kuuluva ruokailu, sillä se järkätään jossain vanhusten palvelutalossa ja paikka aiheuttaa luonnottoman paljon ahdistusta. Mitään kasvismenua ei ole vaan "tarjotaan mitä kaapista löytyy" ts. jotain ylikypsiä pakastevihanneksia tai yläaste-tasoisia vihertäviä jauhomössöpihvejä. Salaatti on jotain kiinankaaliraastetta ja muut ruoat ovat mm. sianliha/nakkikastiketta, mureketta, kesäkeittoa.. urgh, ei kiitos eieiei!

Onneksi hoito ei keskity ruokavammailuun, joten lounas ei ole millään lailla valvottu ja minua ei tai mittailla tökitä kuin jotain labramarsua. Vaikka lounas "kuuluu hoitoon" (ja automaattisesti maksuun) niin puolet kerroista olen suosiolla kipittänyt kauppaan hakemaan evästä ja piiloutunut lusikoimaan jugurttiani. Mieluummin näin kuin tunnin kestävä kiinankaalitökintä mummojen ja pappojen mulkosilmien alla. x__x Alkuviikon ruokatoilailuiden jälkeen olo on ollut valmiiksi yliherkkä, ahdistunut ja itkuinen niin en todellakaan halua altistua lisästressin tekijöille. Lääkitystä nostettiin, toivottavasti jotain pos. vaikutusta ilmenee pian.. Toivottavasti ensi viikko on jo helpompi ja saisin oikeasti nollattua ladattua akkujani..

Monday, May 25, 2009

Inhimillinen nöyryytys

Välttelen "oikein" menneiden päivien hehkuttelua. Pelkään sanoa olla vähemmän ahdistuneempi va'alla tai syöneeni suunnitelmieni mukaan, sillä uskon käteni karkaavan sillä sekuntilla jääkaapin syvyyteen ja halveksuttaa taas itseni maailman silmissä. Koska eihän mulla voi mennä hyvin. Ei onnistumiset kuulu mun kaltaiselleni! Kuitenkin: pari päivää eivät ole olleet niin pahoja. Pahoja joo kun vertaan niitä aina viime syksyyn, mutta ei niin pahoja kuin yleisesti kahden viimeisen kk aikana. Olen syönyt säännöllisesti, sopivasti, tarpeitani tutkiskellen ja poistunut vähän kämpästäkin ulos jne.. Mutta.

Mutta iltaisin monesti iskee nälkä. Vähän ennen nukkumaan menoa maha alkaa kurnia sellaisella oktaavilla etten voi taikoa sitä pois Läkerolien yliannostuksella. Plus silloin ei saa unta, herää yöllä tai viimeistään aamulla menee vetämään kaapin naamaansa. Illalla mokailu on inhimillisempää ja "anteeksi annettavampaa" kuin aamuisin, siispä tankataan!!1 Eilen siis jees päivän jälkeen olin iltapäivällä jo kuolemanväsynyt, mutta sinnittelin tunteja eteenpäin etten heräisi taas ennen kuutta venailemaan Studio55 ja Aamutv:tä. Noh, heräsin kuitenkin yliaikaisin vaikken päässyt nukkumaan kuin vasta puolen yön jälkeen, ja silloinkin kierin vielä sängyssäni tuskaisen levottomana. Koska olin mennyt syömään vähän enemmän, vähän lisää, pikkaisen lisää, noh, palan nyt vielä! Apua.

Vaikka syytän ja inhoan itseni eilisen tuplaantuneesta energiamäärästä niin oli tyydyttävää tuntea sen olevan hallinnassani. Vinoutuneesti sallia itselleni kielletysti syödä lisää, laskea tarkkaan kaikki kalorit ja niellä leipästen mukana ruoka ruumiini tarpeena - ei ahnepaskaläskin himona. Makes sense? Eli ei ahmintoja, mielitekoja, himoja tai repsahduksia etc. vaan tälle illalle vähän enemmän ruokaa. Olo ei ehkä tuntuisikaan nyt niin pahalle ellen olisi kuolemanväsynyt, vetänyt aamupalaa naamaani, jännittäisi päiväosastoa lounaineen, Kummitädin tapailua kahvisafkaillen ja yöpymistä Äidilläni jäätelön ja murojen ympäröimänä. Hirveästi arkaa tulta, valmiina käymään taas inhottavaksi ylensyöjämättäjäksi.

Ehkä ammennan eilisestä illasta kieroutuneesti voimaa, sillä ei joka päivä voi olla tuskaisaa kalorihelvettiä. Jos itse päätän olla antautumatta ja hyppäämättä liekkien nuolemaksi. Toivotaan parasta, nyt ylös tuolista ja kohti päivistä, sukulointeja ja kilokaloreita.. Ahdistaa..

Saturday, May 23, 2009

Vielä päivä

Kaadoin juuri jäähtyneen pikakahvijämäni kolmannen kerroksen ikkunasta. Toivottavasti ei kukaan kastunut. Saako näin edes tehdä? Olenpas kriminaali.



Jännittää. Päiväjärjestykseni on vähän sekaisin, sillä viikonloppu on tuntunut ylipitkältä ja jännitän semi-kovasti maanantaita. Maanantaina alkaa se depistapausten päiväosasto, josta puhuin ikuisuus sitten ja vain pikkaisen, sillä alunperinhän lähetteet tulivat bumerangina takaisin. En ole ylipäätään jaksanut vatvoa Vantaan olemattomasta hoitopuolestani mitään, sillä kaikki on ollut vanhaa ja turhauttavaa odottelua ja tönintää paikasta toiseen kun en sovi mihinkään. Tai - olisinhan päässyt yhdeksi turhaksi viikoksi vapaaehtoisesti suljetulle, mutta enpä kadu lainkaan paikan skippaamista: Varsinkin luettuani tämän viikon Metrosta jonkun potilaan sytyttäneen huoneensa palamaan ko. suljetulla. ^___^ Näin!

Joku lähete kuitenkin meni (vihdoin) läpi, taas yksi ylipitkä haastis ja oh wow nyt olen menossa kahden viikon arviointijaksolle! Jaksolle jossa keskitytään masikseen eikä kuulemma aiota vatvoa syömisiäni! Superb. Vaikka kuuluuhan lounas pakollisena osana hoitoa, mutta enköhän selviä jos selviän toiselle puolelle kuntaa joka arkiaamu.. Jaksaminen luonnollisesti pelottaa. Samoin yleisesti koko paikan olemus kun en ole ikinä ollut masispainotteisella ossalla, mutta valoisasti toivon siitä olevan apua. Jos ei muuten niin ainakin tulee päiväjärjestystä, ohjelmaa ja poistuttua kotoa..

Päivishaastiksen jälkeen en ole ottanut sh-polin "taideterapia"-Tätiin yhteyttä, sillä sain kuulla mojovat haukut ja nuhteet kun en ollut mennyt tappamaan aikaani suljettujen seuraan. Loukkaannuin kovasti kun sain kuulla päin naamaani kaikkea "Ei tollainen käytös sovi"-tyylistä suitsutusta, joka tuntui kuin päälle oltaisiin taas polttomerkitty tyhmän&pahan nulikan leimaa. Tulipahan viimeinen niitti etten enää taida raahautua tunnin edes-takaisin matkoja ajatuksia työstämättömälle 'mitä kuuluu'-rustailuhetkille. Kiitos ja heihei.

Päiviksen alkua odotellessa ehdin kuitenkin nähdä omalääkäriäni ex-Lapparin polilla ja vuodatettua kuinka kovaa henkinen ahdistus, läskitys ja pahaolosta johtuva toilailu on lähiaikoina ollut. Sain kokonaan uuden lääkityksen masennuslääkkeeni ja bentsojen lisäksi lievittämään nimenomaan ahdistusta, mutta vielä ei ole pikkuinen annos tuntunut vaikuttavan.. paitsi lisäämään lihomispelkoani, sillä ruokahalun ja painon nouseminen mainitaan sivuoireissa. Lääkäri kuitenkin lohdutti puhelimessa ettei mun tapauksessani koko pelkoa ole, mutta skeptisyyteni säilyy. Olen niin väsynyt lääkkeisiin, mutta ahdistukseen otan avosylin kaiken vastaa. Toivottavasti tästä on apua, Seroquel kun ei ikinä mielialaani vaikuttanut.

Friday, May 22, 2009

Absence seizures

Lähiaikoina ei ole hirveästi inspaillut kirjoittaa, sillä ahdistukseni on ollut jossain stratosfäärisissä potensseissa ja saanut aikaan paljon levotonta, ylitunteellisesti reagoivaa sekoilua. Lähipiiri-parkani.. luulevat vielä että mulla on vaihdevuodet tms. Sekoilu taas hävettää, läskittää, enpä siis ole kehtaillut lukea toisten blogeja omassa arvottomuuden tunteessani. Arvottomuus on kanssa lisäillyt härösekoilua, ja lopuksi olen rypenyt ja toistellut anteeksipyyntöjä olemassa olostani, että kuuntelioilta on tippua korvat. >__>

Ja sillonkin kun paloin halusta tulla lukemaan toisten tekstejä, purkamaan ajatussekamelskaa ja raportoimaan kuulumisiani niin koneeni kovalevy päätti sanoa poks. Tekemisestä ei tullut siis yhtään mitään kun mokoma romu irtisanoi yhteistyökykynsä ja liikutti joka toimintoa kuin hyttystä liisterissä. Onneksi kone on nyt viimein kondiksessa: tarvitsi vain tyhjentää kukkaro ja tietotekniikka taas pelaa! ...Jeejee.

Tällainen turhanpäiväinen yökirjoitelma - halusin vain ilmoittaa olevani jälleen elossa!! ..More or less. Heh. ♥__♥

Thursday, May 14, 2009

Kadotettu kunnia

"Susta on tullu kaunis kun oot saanu painoas tolleen lisää. Näytät ihan nuorelta tytöltä!"

Kiitti äiskä. Mutta haluaisin sun tukevan ja lohduttavan mua kuten ennen.. ottavan huomioon kuinka ruoka tekee mulle pahaa, maanitella safkalle mahd. vähärasvaisella kasvisannoksilla eikä sallia murosantseja tai kantaa kotiin lasagnea ja jäätelöä. Mutta kun tytöllehän uppoaa mikä tahansa :--) Olen kotonakin aivan holtiton, turta, puolet päivästä menee kun koko käsite syömisestä etoo, mutta illalla pää napsahtaa ja teen läjän salaattia ja jugurttia ja voileipiä. Yök-yök-yyyyyyök.

Oma on vikani kun itsekontrolli on kohtuuden kanssa nolla. En kanna kaupasta tai valmista ruokaa oksentaakseni tms, mutta silti varsinkin iltaisin vain lamaudun välinpitämättömäksi ja nakerran kaappeja tyhjäksi. Hissukseen rauhassa, mutta mulle toi kävisi ahminnasta vaikkei ihan kontrollitonta olekaan. Joka tapauksessani tunnen olevani niin yksin tämän ongelmani kanssa kun en juuri kompensoi tekojani ja olen liian luuseripelkuri laskeakseni kaikki kalorit tai astuakseni va'alle joka aamu. Hävettää. Olen paino- ja ruokapelkurina keskeyttänyt osastohoitoni ja mitä teen nyt? Mätän himassa sitä tahtia että saan rasvakerroksiini saman määrän viikossa-parissa kuin ossalla kuukausissa! Ja silti painosta huolimatta päässäni huippaa, migreenioireita tulee, suonet oudosti pullottavat ja herään valtaisan yöhikoiluni aiheuttamaan paleluun. Kaksi jälkimmäistä on jotain ennen kuulumatonta, mistähän moiset johtuu? .__.

Nolottaa. Tahdon olla kuin viime syksynä! Haluan takaisin laihaksi keinolla millä hyvänsä, vaikka se tarkoittaisi ikuista synkkyyttä ja kyllästynyttä ahdistusta. Tahdon riisua itseni tästä ihrasta, saastasta, olla kuin ennen ja ryömiä sieltä mistä aita on matalin. Suhtautua ruokaan kavahtaen ja peläten, valita helpon tien ja skipata jatkuvan syömisen..

Wednesday, May 13, 2009

Mistä näitä senttejä oikein tulee?

Pakko kiittää taas tuhannesti kun jaksatte kommentoida. <3 Olette ihan liian kilttejä ja kannustavia, saan tätä menoa vielä reikiä hampaisiini. En vain pysty käsittämään kaikkea positiivisuutta, sillä tiedän, näen ja koen päivittäin kaiken oman inhottavuuden. Ja totta kai mä tiedän itse kaikista parhaiten mikä olen... yuk yuk.

Äh - ei saisi alottaa läskitysaiheella, sillä helposti tukehdun itseeni kesken kaiken ja muutun kykenemättömäksi kirjoittamaan (tai tekemään yhtään mitään muutakaan) loppuun. Asiaa ei auta MacBookkini helvetinmoinen hitailu, joka sai mystisesti alkunsa mökkeillessä.. Kaikki säätäminen vaan niiiin stressaa ja hajottaa: kun tekniikka ei skulaa, paperisodat tukien saamiseksi, byrokratiat, tulevaisuuden epävarmuudet... you name it. Juuri nyt olen vain älyttömän helpottunut että toimeentulo-asiat ovat jotenkuten kunnossa! Sairaslomalta kuntoutustuelle siirtyminen oli kyllä hidas hidas prosessi, mutta nyt hymyilyttää kun sain sovittua mm. opintotukien takaisinperinnästäni suoraveloituksena. Tälle kuukaudelle sain jopa maksusitoomuksen lääkkeistäni, joten voin olla stressaamatta niistäkin. *sigh*

Postien kolahdellessa sain vihdoin reippautta ottaa yhteyttä kouluunkin päin. Ooooooh, koulu, kävinkö joskus sellaisessakin? Opiskelut ovat aika levällään kun yksi neljästä tutkintovuodesta ja yksi kahdesta ns. hyppy/vapaavuodesta ovat nyt käytetty, mutta opintopisteitä on puolikas kourallinen. Oppilaitosten yhdistyminen Metropoliaankin on saattanut muuttaa kuvioita ja kurssitarjontaa niin ettei ole mitään hajua kuinka saan kaiken suoritettua - omalla linjallani edetään hyvin luokkamaisesti ts. valtaosa kursseista on tarjolla vain kerran per lukuvuosi. En myöskään tiedä yhtään sairaslomani (saati itse kuntoni) "kohtaloa", sillä se jälleen loppunee nyt kesällä. Sum summarum: Loppujen lopuksi papereiden verenmakuinen täyttely ei ole täysin turhaa! Kunnes se kuukausi-kaks on kulunut ja täytyy toistaa samaa rumbaa. :--)

KELA:n kuntoutustuki ei tietääkseni kumminkaan poissulje opiskelua (ainoastaan tietyn summan tienaamisen) ja käsittääkseni on mahdollista vielä ruinata extra-tutkintovuotta. Mun unelmavaihtoehto siis olisi jos saan pysyä hoidon piirissä kuntoutuksella JA käydä voimieni mukaan koulua! Koulua, josta päälimmäiset muistot on lämpimien lounasleipäviipaleiden oksentaminen, paniikkikohtaukset kesken luennon, jatkuva vessassa itkeminen ja omiin töihin kohdistuva riittämättömyyden viha ja häpeä. Kaikista ulkopuolisuuden ja alemmuuden tunteista huolimatta nautin haluaisin nauttia opiskelupaikastani, alani oikeasti kiinnostaa ja ikävöin sen normaalia arkistruktuuria. Vaikka puoliteholla suorittaminen teettäisikin lisää säätöä, pelkoja ja rankkaa duunia niin palaisin halusta suorittamaan.. tai ainakin siihen asti kunnes totean jälleen olevani liian huono nousemaan edes sängystäni.. Sehän on ilmiselvää että läski-reisien ja mahanympärykseni piilottelu maailmalta on *niiiiin* tärkeämpää kuin joku AMK-tutkinto.

Monday, May 11, 2009

Meidän äidillä tulee syötyä teidänkin ruoat



Olen puolittain taas vältellyt nettiä, sillä viimeaikaiset kuulumiset on parhaiten luettavissa vain mahani ja reisieni ympärysmetreistä. Jos olen ikinä valittanut blogissani syöneeni käsittämättömiä määriä niin unohtakaa ne nyt, sillä olen onnistunut rikkomaan kaikki ennätykseni. Not kiddin'. Vähän vajaa viikko taas mutsin höteissä, "äidin seurassa"-tekosyyllä taas tyhjentämässä kaappeja, syömässä lisää lisää ja vielä enemmän, välinpitämättömästi, poskettoman kontrolloimattomasti. Jäätelöä, lasagnea, muroja, leipää, banaania, lettuja, lisää jäätelöä, lisää lasagnea, lisää muroja, jäätelöälettujaruokaajäätelöälisää!!

Kesämökille todellisuutta (ja ajatuksissani ruokaa) pakoon. Ehkä 6 litraa jäätelöä tälleen viikon sisään? Purkki Ben&Jerry'siä kepeästi eilenkin iltapalaksi, parin murokupin säestämänä - pistäkää paremmaksi! ^___^ Niin. Ai että mikä 'reksia? Silti, hukuttaudun bentsoihin ja itsetuhoisiin ajatuksiin ja tarkistelen tankoparsan kaloreita finelistä. En vaan osaa. Vammaan, santsaan jotain hiilarisokeripommia ja laitoin juustoa (15% rasvaa=!?!!) leivän päälle ekaa kertaa koko vuonna.

Olen sanoinkuvaamattoman ällöttävä, kohtuuttoman ahne ja yksinkertaisesti itse lihavuus. Itken toistuvasti olemustani ja palan halusta ruhjoa, satuttaa ruumistani. Rumemmaksi tästä ei ainakaan pääse, mutta pelkään helvetisti voiko vielä enemmänkin yhä romahtaa? Pahalle ololle kun ei vaan ole mitään rajaa, loppua tai pohjaa.

Saturday, May 02, 2009

"Ei" laihoille lohduille!

Olen ahdistellut kuvottavaa ja lihavaa ulkomuotoani, että hyvä jos en aiheuta maanjäristyksiä ja hyökyaaltoja kun löllyn paikasta toiseen läskimahani, ihra-allieni, jättiperseeni, patukkasäärteni ja norsureisieni kanssa. Liikaa, hyi vittu.

Lihava lihava lihava - minä!

Makuunissa oli läpykkä jota en halunnut uskoa: suosikki markettijäätelöäni saisi tulevaisuudessa vain sieltä(?). Näköjään kohtalokin vihjaa kuinka erottaa ahneet näppini pitäisi erottaa rakastamieni ylipainoisten hippien purkitetusta kalorisynnistä! :< Itkuviilangst.

Ostin siis läskiksi lohduksi kaupasta tokavikan paketin rakastamaani Ben&Jerry'sin Bohemian Raspberryä. Aah namnam~ Kannattaa seurata esimerkkiäni ja ratkaista asiat jäätelöitse, puspus. <3 <3

Mmmm, kuinka vihaankaan tätä liikaa, läskiä itseäni. ^__^