Thursday, May 14, 2009

Kadotettu kunnia

"Susta on tullu kaunis kun oot saanu painoas tolleen lisää. Näytät ihan nuorelta tytöltä!"

Kiitti äiskä. Mutta haluaisin sun tukevan ja lohduttavan mua kuten ennen.. ottavan huomioon kuinka ruoka tekee mulle pahaa, maanitella safkalle mahd. vähärasvaisella kasvisannoksilla eikä sallia murosantseja tai kantaa kotiin lasagnea ja jäätelöä. Mutta kun tytöllehän uppoaa mikä tahansa :--) Olen kotonakin aivan holtiton, turta, puolet päivästä menee kun koko käsite syömisestä etoo, mutta illalla pää napsahtaa ja teen läjän salaattia ja jugurttia ja voileipiä. Yök-yök-yyyyyyök.

Oma on vikani kun itsekontrolli on kohtuuden kanssa nolla. En kanna kaupasta tai valmista ruokaa oksentaakseni tms, mutta silti varsinkin iltaisin vain lamaudun välinpitämättömäksi ja nakerran kaappeja tyhjäksi. Hissukseen rauhassa, mutta mulle toi kävisi ahminnasta vaikkei ihan kontrollitonta olekaan. Joka tapauksessani tunnen olevani niin yksin tämän ongelmani kanssa kun en juuri kompensoi tekojani ja olen liian luuseripelkuri laskeakseni kaikki kalorit tai astuakseni va'alle joka aamu. Hävettää. Olen paino- ja ruokapelkurina keskeyttänyt osastohoitoni ja mitä teen nyt? Mätän himassa sitä tahtia että saan rasvakerroksiini saman määrän viikossa-parissa kuin ossalla kuukausissa! Ja silti painosta huolimatta päässäni huippaa, migreenioireita tulee, suonet oudosti pullottavat ja herään valtaisan yöhikoiluni aiheuttamaan paleluun. Kaksi jälkimmäistä on jotain ennen kuulumatonta, mistähän moiset johtuu? .__.

Nolottaa. Tahdon olla kuin viime syksynä! Haluan takaisin laihaksi keinolla millä hyvänsä, vaikka se tarkoittaisi ikuista synkkyyttä ja kyllästynyttä ahdistusta. Tahdon riisua itseni tästä ihrasta, saastasta, olla kuin ennen ja ryömiä sieltä mistä aita on matalin. Suhtautua ruokaan kavahtaen ja peläten, valita helpon tien ja skipata jatkuvan syömisen..

14 comments:

  1. olen itsekin ollut tuossa tilanteessa. "ystava" kaytti hyvakseen ja masennukseenhan siita sitten pudottiin niin etta rysahti. bulimia tuli mukana tietenkin, olisihan se nyt ennenkuulumatonta etta pelkalla depressiolla siita selviaisi. luin blogiasi ja huomasin etta olet nyt siina samassa vaiheessa kuin minakin silloin olin, pakko oli vaan laihduttaa ja laihduttaa ja oksentaa ja oksentaa kun se oli ennenkin auttanut (laihduin puoli vuotta kyseista tapahtumaa ennen siis aivan riutuneeksi). en tieda mista mahtoi johtua mutta paino ei pudonnut enaa millaan vaikka joka paiva oksensin, useitakin kertoja. en myoskaan muista enaa milla paasin eroon masennuksesta, kaikki tapahtui jotenkin niin vaihvihkaa etten edes huomannut etteivat hampaat tuntuneet enaa ihmeelliselta mossolta eika kurkunpaassa kirvelleet enaa kysien jattamat naarmut, rystysissakaan ei ollut enaa hampaanjalkia.
    en ole sanomassa etta "kylla se siita kun annat sille vaan aikaa" vaan etta tee nyt helvetti soikoon ihan oikeasti elamanmuutos, sinuna lahtisin ulkomaille. kun katsoo elamaa erilaisesta perspektiivista niin huomaa ettei kaikkia kiinnosta se paino. eritoteen sen huomaa ulkomaalaisissa miehissa jotka ilmaisevat mieltymyksensa vastakkaisen sukupuolen edustajan ulkonakoa kohtaan, kayttaytymismalli joka on suomessa aivan ennenkuulumaton.
    toivon ihan koko sydamestani sinulle kaikkea hyva koska minka kavin silloin itse lapi en suvaitsisi koskaan tapahtua kenellekaan muulle.

    ReplyDelete
  2. " Haluan takaisin laihaksi keinolla millä hyvänsä, vaikka se tarkoittaisi ikuista synkkyyttä ja kyllästynyttä ahdistusta. Tahdon riisua itseni tästä ihrasta, saastasta, olla kuin ennen ja ryömiä sieltä mistä aita on matalin. Suhtautua ruokaan kavahtaen ja peläten, valita helpon tien ja skipata jatkuvan syömisen.. "

    Niin mäkin. Jos olisi jokin keino päästä takaisin siihen pisteeseen, kun maailma oli kauniimpi..harmaa maailma ja harmaa minä..

    ReplyDelete
  3. Kiitos lohduttavasta viestistäsi<3 Tuntuu sille, että osaat oikeasti antaa oikeita neuvoja, koska olet kokenut nämä samat ympyrät.

    Olet tosi tärkeä<3

    ReplyDelete
  4. Kaikki kuvaamasi oireet, eli yöhikoilut ja huippaukset johtuu sun ravinnonsaannin puutteesta. Jos olet pitkään kituuttanut itseäsi niin tollanen ei ole mitään outoa, ja en usko että nykyiset ruokamääräsi kattavat koko päivän vitamiini ja kivennäisaine tarvetta. Oletko enää minkäänlaisessa hoidossa? Sä todellakin tarvitsisit apua. Noin syyllinen suhtautuminen ei ole tervettä, tarvitset apua! Älä vain ala laihduttamaan itseäsi siihen mitä olit, sillä sitä kun kehos ei enää kestä! Ja jos miettii, niin tuoko se laihuus sitä ikuista onnea?

    ReplyDelete
  5. Mullekkin tuttu tilanne muutaman vuoden takaa... Piti nostaa painoa, en halunnu osastolle, mut kotona yhtäkkii hävis kaikki kontrolli ku aivot vaati ravinnon ja musta tuli kamala ahne paska.:D

    Ei se oo ikuista...mut kamalaa. Onneks oot silti "avun piirissä" ja tilannetta voi katella. Oot ihana.

    ReplyDelete
  6. rakas cassie,
    en voinut olla kommentoimattakaan kun myotatunnon kyynelet kohoavat silmiin aina kun naen tekstia jonka olisin itse voinut aivan hyvin kolme vuotta sitten kirjoittaa. muistan miten paljon vihasin itseani silloin, olin lahes valmis ottamaan puukon kateen ja leikkaamaan palasia irti reisistani.
    "Noin syyllinen suhtautuminen ei ole tervettä, tarvitset apua!"
    mika syomishairiossa on tervetta?
    henkilokohtaisien kokemuksieni pohjalta voin sanoa etta terapeutilla kayminen ei auttanut yhtaan. valehtelin silmat kirkkaina etta kaikki menee aivan loistavasti, aivan niinkuin tein kaikille muillekin.
    olen miettinyt asiaa nyt enemman ja tullut siihen tulokseen etta syomishairiosta eroon paaseminen tapahtuu jostain tahtomattomasta arsykkeesta. valitettavasti syomishairiot ovat niin kulttuuri- ja mediasidonnaisia etta ilman kuvakulmanmuutosta mitaan ei todennakoisesti tapahdu. myoskaan toisten ihmisten "syo nyt hyva ihminen jotain"-kommentit yleensa vain buustaavat itsetuntoa, myos ruuan tuputus yleensa saa aikaan massiivisen paniikkireaktion ja oksentelukierteen. moralisointi ei auta mitaan eli hyvat ihmiset pitakaa huoli omista asioistanne.
    toivotan vaan ihan hirveasti voimia kaikille "ongelmaisille" ja haluan viela kerran korostaa etta syomishairiosta paasee eroon (jos on paastakseen) vasta kun osaa katsoa kokonaiskuvaa ja uudesta perspektiivista.

    ReplyDelete
  7. Kris puhuu totta, raakoja totuuksia, mitään ei tapahdu ellei itse taistele sen eteen, mutta se milloin on valmis siihen, milloin löytää ne voimat taistella sisältään sitä vastaan on eriasia. Ei ketään saa jaksaamaan taistella sairauttaan vastaan, ellei hän ole valmis siihen. Mikään ei ole sun vikasi, ei kukaan päätä sairastua. Sun pitäisi osata nähdä itsesi, ja tajuta että olet aivan liian arvokas ihminen että tuhoaisit itsesi. Parantuminen on aina päätös, se on aina taistelu. Ja ajan kanssa sä löydät vielä maailman. Mä uskon siihen. *Jaksamista*

    "Tunnen olevani niin yksin" kirjoitat, voisiko se johtua siitä ettet enää tiedä mitä tehdä, että se turvalta tuntunut sh pitäisi jättää taakse ja astua pelottavaan maailmaan. Että maailma tuntuu yksinäiseltä ilmaa sh:ta.

    Itselläni oli myös hikoulua ja palelua. Yhdet maailman kauhimmat kokemukset. En tiedä mistä ne johtuivat, mutta luulen niiden johtuneen itselläni laihdutusjaksojen jälkeisestä ahmimisesta. Tai sen seurauksena.

    Mutta nyt lopetan paasaamisen. *Haleja ja voimia* Sä olet upea ihminen älä hukkaa itseäsi.

    ReplyDelete
  8. paljos sää muute painat

    ReplyDelete
  9. please, älä luovuta nyt! olet taistellut niin mahtavan hyvin, ja jos vielä sinnittelet vähän näet itsekin, että terveys on tuhat kertaa arvokkaampaa kuin luurankolaihuus. tsemppiä, haleja.

    ReplyDelete
  10. Pahoittelen jo etukäteen kylmää ja ilkeää viestiäni, en yleensä ole tällaien...

    Tykkään blogistasi kovasti, mutta minua ärsyttää niin tuo "pakko laihduttaa keinolla millä hyvänsä" puheet ja valivali... Asia on kuitenkin itsestäsi kiinni, TEE ASIALLE JOTAIN jos niin kerran tahdot, äläkä märise ruoka suussa kuinka lihava olet..
    Jätä se paskaruoka pois ja näännytä itseäsi sitten jos niin kiihkeästi sitä halajat.

    ReplyDelete
  11. Toivon myös että jaksaisit vielä hetken. Et ole päässyt siihen pisteeseen, jossa ajatukset hellittävät ja olet jo kuitenkin kirjoitustesi perusteella ottanut niin hyvän suunnan. Olen ylläolevien kanssa samaa mieltä siitä, että normaalipainon hyväksyminen vaatii näkökulman muutosta, mutta ei sitä oikein voi tietää onko siihen valmis ennen kuin pääsee ensin aliravitsemuksen aiheuttamista ahdistuksista.

    Huimaus, päänsärky ja yöhikoilu johtuvat kaikki paitsi aliravitsemuksesta myös suolanpuutteesta. Kannattaa lisätä ruokiin joka aterialla ihan reippaasti suolaa. Leivän päällä ainakin esimerkiksi Herbamare jopa parantaa makua. :) Verisuonten pullotus on todennäköisesti sitä, että jos olet nyt syönyt enemmän kuin aiemmin, on kehosi alkanut toimimaan vähän kiivaammin (ns. säästöliekki poistuu). Lihaksiin siellä kulkee happea, kun ne taas uskaltavat käyttää itseään. Luulisin näin.

    (Jos et hei ole lukenut vielä tuota "Lupa syödä"-kirjaa niin kannattaa. Vaikka se on osittain vähän rasittava (kuten useimmat oppaat yleensäkin...) niin siinä on paljon asiaakin, joka ainakin minua auttoi paranemisessa ja normaalipainon hyväksymisessä. Sen saa kirjastosta ja Asematunnelin Kirjatorilla sitä oli vielä vähän aikaa sitten hintaan 15e.)

    ReplyDelete
  12. "Kris said":

    Olen epätoivoinen masentuneen letkuissa, osastolla jo kauan olleen anorektikon läheinen. Ihan pientä heräämistä hänen ajatuksissaan olen nyt nähnyt ja kun luin tuon viestisi omasta paranemispolustasi, itku tuli silmään. Uskon että olet 100% oikeassa, se että me tyrkytämme ja tuputamme on jossain määrin pakko (että hän ei kuole ennenkuin "herää") mutta se, mikä paranemisen sysää käyntiin, on täysi mysteeri ja varmaan tapahtuu juuri kuten sanot, vaivihkaa heräämällä. Että ne syömishäiriöiset ajatukset vaan alkavat yksi kerrallaan himmetä ja leijua pois, ja jotain muuta tulee tilalle. Siihen mennessä meidän muiden tehtävä on pitää tämä raukka hengissä... ja olla ahdistamatta kovin paljon liikaa. Ja se on se vaikea osa.

    Tämän blgin kirjoittaja, lue ajatuksella mitä "Kris" sanoo, ja kestä, kestä.. Taistele!

    ReplyDelete
  13. Toi yöhikoilu on mullekin tuttua huttua, eikä kukaan (lääkäri-ihminen) tunnu tietävän missä vika, kun veri- sun muut arvot ovat täysin normaalit. Ehkä joku hormonaalinen juttu tms, meillä menossa vaihdevuodet tai jotain.

    Mut joo, mä haluan vielä sanoa sen verran, että musta tuntuu ihan samalta ton syömisen ja paisumisen kanssa, ja mua ihan hävettää sanoa kaikille, jotka kysyy, että vittu kun en liiku muuta kuin koulumatkat ja välimatkan sohva-jääkaappi-vessa-sänky tms. Tuntuu, että pitäis urheilla niin että hikoilee verta, mutta kun ei vaan jaksa, ei ole motivaatiota..muuta kuin syödä.

    /avautumisangst

    ReplyDelete
  14. Mikseivät ihmiset puhu normaaleista, iloisista asioista.. Oletko iloinen? Olet varmasti kaunis ja laiha kuin taivaansielu, voi rakas kulta pieni.. Haluan halata sua.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥