Wednesday, May 13, 2009

Mistä näitä senttejä oikein tulee?

Pakko kiittää taas tuhannesti kun jaksatte kommentoida. <3 Olette ihan liian kilttejä ja kannustavia, saan tätä menoa vielä reikiä hampaisiini. En vain pysty käsittämään kaikkea positiivisuutta, sillä tiedän, näen ja koen päivittäin kaiken oman inhottavuuden. Ja totta kai mä tiedän itse kaikista parhaiten mikä olen... yuk yuk.

Äh - ei saisi alottaa läskitysaiheella, sillä helposti tukehdun itseeni kesken kaiken ja muutun kykenemättömäksi kirjoittamaan (tai tekemään yhtään mitään muutakaan) loppuun. Asiaa ei auta MacBookkini helvetinmoinen hitailu, joka sai mystisesti alkunsa mökkeillessä.. Kaikki säätäminen vaan niiiin stressaa ja hajottaa: kun tekniikka ei skulaa, paperisodat tukien saamiseksi, byrokratiat, tulevaisuuden epävarmuudet... you name it. Juuri nyt olen vain älyttömän helpottunut että toimeentulo-asiat ovat jotenkuten kunnossa! Sairaslomalta kuntoutustuelle siirtyminen oli kyllä hidas hidas prosessi, mutta nyt hymyilyttää kun sain sovittua mm. opintotukien takaisinperinnästäni suoraveloituksena. Tälle kuukaudelle sain jopa maksusitoomuksen lääkkeistäni, joten voin olla stressaamatta niistäkin. *sigh*

Postien kolahdellessa sain vihdoin reippautta ottaa yhteyttä kouluunkin päin. Ooooooh, koulu, kävinkö joskus sellaisessakin? Opiskelut ovat aika levällään kun yksi neljästä tutkintovuodesta ja yksi kahdesta ns. hyppy/vapaavuodesta ovat nyt käytetty, mutta opintopisteitä on puolikas kourallinen. Oppilaitosten yhdistyminen Metropoliaankin on saattanut muuttaa kuvioita ja kurssitarjontaa niin ettei ole mitään hajua kuinka saan kaiken suoritettua - omalla linjallani edetään hyvin luokkamaisesti ts. valtaosa kursseista on tarjolla vain kerran per lukuvuosi. En myöskään tiedä yhtään sairaslomani (saati itse kuntoni) "kohtaloa", sillä se jälleen loppunee nyt kesällä. Sum summarum: Loppujen lopuksi papereiden verenmakuinen täyttely ei ole täysin turhaa! Kunnes se kuukausi-kaks on kulunut ja täytyy toistaa samaa rumbaa. :--)

KELA:n kuntoutustuki ei tietääkseni kumminkaan poissulje opiskelua (ainoastaan tietyn summan tienaamisen) ja käsittääkseni on mahdollista vielä ruinata extra-tutkintovuotta. Mun unelmavaihtoehto siis olisi jos saan pysyä hoidon piirissä kuntoutuksella JA käydä voimieni mukaan koulua! Koulua, josta päälimmäiset muistot on lämpimien lounasleipäviipaleiden oksentaminen, paniikkikohtaukset kesken luennon, jatkuva vessassa itkeminen ja omiin töihin kohdistuva riittämättömyyden viha ja häpeä. Kaikista ulkopuolisuuden ja alemmuuden tunteista huolimatta nautin haluaisin nauttia opiskelupaikastani, alani oikeasti kiinnostaa ja ikävöin sen normaalia arkistruktuuria. Vaikka puoliteholla suorittaminen teettäisikin lisää säätöä, pelkoja ja rankkaa duunia niin palaisin halusta suorittamaan.. tai ainakin siihen asti kunnes totean jälleen olevani liian huono nousemaan edes sängystäni.. Sehän on ilmiselvää että läski-reisien ja mahanympärykseni piilottelu maailmalta on *niiiiin* tärkeämpää kuin joku AMK-tutkinto.

4 comments:

  1. Mä olen hirveän huono kaikenlaisessa dr.Phil-lohduttelussa, mutta yritetään nyt. Sä kuitenkin vaikutat fiksulta ihmiseltä, ja varmaan tajuat, ettet voi loputtomiin jatkaa tota menoa. Ellet sitten halua olla onneton loppuikääsi. Tällä hetkellä en itsekään oikein usko siihen, mutta jonain päivänä voidaan katsoa taaksepäin ja ajatella näitä aikoja surullisina, mutta toisaalta opettavaisina. Ja sitten mennä hymyillen syömään jätskiä ^__^

    Mulla ainakin on auttanut, että on muutakin tekemistä kuin angstata himassa, työt esimerkiksi auttaa pitämään ajatuksia pois ruuasta. Ehkä opiskelu voisi tuoda lisää tarkoitusta elämään, kunhan et ota sitä liian vakavasti. Tsemppiä (ja anteeksi kilometrikommentti) <3

    ReplyDelete
  2. Kuntoutustuella saa joo opiskella, mä olen opiskellut jo kaksi vuotta ja haen sille edelleen jatkoa. Sehän on nimenomaan kuntoutukseen tarkoitettu:)

    Arkielämä tuo kyllä tosi paljon sisältöä elämään.

    ReplyDelete
  3. suosittelen ensin parantamaan itsensä ainakin siihen kuntoon, että oikeesti jaksaa opiskella. puolikuntosena se ei ole kovinkaan herkkua. itse opiskellut puolikuntoisena 2 vuotta tätä koulua, (kesti siis 2 vuotta) ja nyt pitäisi valmistua. numerot, jotka saan eivät todellakaan miellytä, mutta en jaksa ja pysty nyt parempaankaan. olen tyytyväinen, että saan koulun loppuun, mutta hain koko kouluun, jotta olisi paremmat mahdollisuudet päästä amkiin opiskelemaan sitä mitä haluan. no, eipä taida näillä numeroilla olla yhtään sen paremmat mahdollisuudet päästä sisään, kun mun toisen ihan eri alan papereilla. ärsyttää, vituttaa, suututaa, surettaa, mutta kun ei vaan pysty tässä kunnossa parempaan. joten suosittelen ensin parantamaan itsensä opiskelukuntoon, kuin läpästä koulu pohjia mennen..

    ReplyDelete
  4. Samsara, suurimman osan ajasta kun en nimenomaan haluakaan olla.. *sigh* Mutta kiitos tuesta<3

    Heidimaria, ihana kuulla! Meidän koulussa on vain aika raastava meno että jos jotain missaa niin saa vuoden taas odotella uudelleen järkättävää kurssia.. ja luonnollisesti ei pääse etenemään ellei ole aiemmista hyväksyntää. Pelkään kovasti pitkittämistä.

    evu, otan hei osaa. :< Omakin opiskelu kaatui just siihen että koetin painaa eteenpäin vaikka jaksaminen oli nolla -> burnout ja kaikki mössöksi. Ahdistavinta oli perfektionismi ja kova kunnianhimo töitten suhteen, vaikka en kamalasti arvosanojani AMK:ssa katsellutkaan. Murehdin myös kuinka opetus meni niin läpi korvien vaikka lopulta olisinkin läpi päässyt.. Äh, vaikeaa.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥