Thursday, June 11, 2009

Puhuin lekurille anoreksiasta imperfektistä

Viikko on ollut yhtä väsymystä ja kiirettä etten ole lopulta taaskaan saanut kirjoitetuksi mitään. Harmittaa, sillä olen kovasti halunnut ja jotenkin Anarkinen Avautumiseni pitää pään kasassa. Syvältä olleet sunnuntai-päivät vain vetävät elämän mehut niin nollille, joten alkuviikko kuluu tuskailussa itsensä kanssa ja viikon puoliväli väsymyksessä kun pitää ottaa kiinni arkiasioista. Huoh.



Pidin semisti kiinni suunnitelmastani ettei mökki-viikonloppuna äidin kanssa tulisi vedettyä överiähkyjä. Mutta kuinkas sitten kävikään? Onnistuin silti lähtöpäivänä kehittämään valtavan ahdistuksen ja pelon kotiin paluusta, söin aamuisella muitten safkojeni lisäksi jäätelöä, samoin tötterön automatkalla että junaa odotellessa. Dissaan Valiota Ingmanin rinnalla koko sydämmestäni, mutta myönnetään: Irish Cream-irtojäätelö todellakin oli Bailey'sin makuista! ♥ Wau. Yritin ulospäästää ihmisten vittuilua ja ahdistustani Intercityn vessassa, mutta sainkin vain kurkkuni turraksi, vatsahappojen maun suuhuni ja kuittailua joltain naismatkustajalta "No kylläpä kesti!"

Viikonlopun jäätelösaldo saavutti käsittämättömän stratosfäärisen 4L kun kävin kotiin päästyäni kaupassa ja päädyin ostamaan kaksi litraa illalla tuhottavaksi. Sain saldokseni pari lisäkiloa ainaiten paisuvaan vaakalukemaani sekä kuorrutteeksi kaiken päälle lisää ahdistusta. ^____^V Vähänkö tykkään elämästäni. Ja itsestäni, ei jumalauta.

Tällä viikolla olen syönyt liikaa japanilaisia mochi-makeisia, ostanut kromitabuja ja laksoja, vetänyt yliannostuksen jälkimmäisiä, teinix-naarmutellut taas rannettani, itkenyt ja itsevihannut itseäni, kakonut kerran, lamaantunut toistuvasti nähdessäni painoni ja ruumiini, yrittänyt syödä kaiken lusikalla, kuluttanut liikaa pikkusummia rahaa (mm. ruokaa), aiheuttanut törkeitä tekstiviestilaskuja, sosialisoinut hirveydestäni huolimatta kavereitteni kanssa ja pöllinyt irtoteepusseja kahviloista.

Päätin etten enää haluaisi syödä Lyricaa, sillä sehän voi kasvattaa ruokahalua ja painoa. Kumpikin lääkäri kielsi oirekuvaukseni liittyvän lääkkeestä ja halusi nostaa sitä. Alistuin ja tottelin, törmäilin seiniin sivuoireitten takia, mutta pysyin yhä bentsoja napsivana ahdistuspallona. Olen silti syönyt liikaa ja eilen kitisin omalääkärille ex-Lapparissa kuinka heillä on salaliitto minua vastaaan. Lihottavat mut vittu lääkkeillä! Mikä ihmeen bulimia-ahminta-BED-häiriö mulla sitten on? Miksi syön ja syön vaikken sokeasti ahmikaan, mutta en myöskään tunne 'nälkää'? Lekuri väittää ruumistani niin alipainoiseksi että näläntunne on kadonnut, mutta elimistö kiljuuu ruokaa. Ja paskat, sanon minä, kyllähän minä tiedän paremmin olevani iso, liikaa ja en salee mikään alipainoinen. Vittu vihaan itseäni ja raatoani! Vihaanvihaan!

10 comments:

  1. Näin sut kaupungilla pari viikkoa sitten ja surettaa lukea tätä, koska olet oikeasti niin järkyttävän pieni. Olen lukenut blogiasi jonkin aikaa ja olit kirjoituksillasi saanut jo mutkin siihen uskoon, että olet saanut itsesi paljon parempaan kuntoon. En kyllä osaa edes kuvitella miltä olet pahimmassa anoreksiassa näyttänyt, koska olit nytkin niin älyttömän laiha, puolet pienempi kuin itse olit sairastaessa ja olin minäkin melko pieni.

    Ahminnan jälkeen painoon tulee nestettä helposti useampikin kilo, mulla ainakin ja monella muulla keiden kanssa olen asiasta keskustellut, mutta se on vain nestettä. Enkä kiellä etteikö painoakin tulisi jos ahmintaa on usein, mutta ei ne muutokset niin nopeasti tapahdu. Keho on oikeasti ihan fiksusti rakennettu nälkiintymistäkin vastaan ja lääkäri on varmasti oikeassa siinä, että elimistösi kiljuu ruokaa. Ei se että sorrut ahmimaan ole sun heikkouttasi vaan ihan vaan biologiaa ja sille on vähän paha alkaa pistää vastaan.

    Edelliseen postaukseen kommentoijan lailla olisin myös valmis lukemaan muustakin kuin syömishäiriöistä kirjoittamanasi - ei se ole syömishäiriösi, joka tekee tästä blogista mielenkiintoisen, vaan sinä ja kirjoitustyylisi. :) Toivottavasti sulla olisi nyt vähän parempia ja helpompia päiviä edessä. <3

    ReplyDelete
  2. Joo elimistö kiljuu ruokaa vaikeen alipainosuuden jälkeen jossain vaiheessa jokaikisellä. Kaikilla on rajansa. Mitä nopeemmin se tulee vastaan, sitä parempi. Jos laittaa vastaan nii kuolee tahi käy esim. kuten mulle ku laitoin hanakasti vastaan ja alkoi 6 vuoden bulimiahelvetti josta hiiitaaasti irti. Ja ku olin ajatellu et kaikkee muuta paitsi sitä. Tai ehkä jää junnaamaan johonki kohtaan ja sairaana ja muiden heiteltävänä olo vaan venyy. Onneks ihmisen ei anneta sairastaa rauhassa.

    ReplyDelete
  3. Ei voi muuta kuin sanoa että tekisi mieli tulla ravistelemaan sua!

    Kun eilen nähtiin, olit yksi kävelevä haamu, sä oot kuihtunut täysin koko tyttö! :( Sun elämäsi pyörii ruoan ympärillä ja olet olemattoman kokoinen. Hyväksy nyt vaan se että sulla on anoreksia, niin joskus voisit voida paremmin. Jos et sitä itsellesikään myönnä, niin miten sua voisi auttaa? <:( Kyllä ne lääkärit näkee ihan selkeästi mikä diagnoosi sulle kuuluu, kun susta huomaa taviskin kilometrin päähän... Ja sulla ei mitään BED:ä ole, sä oot vaan riuduttanut itsesi niin olemattomaksi ettet pysty ajatteleen muuta kuin ruokaa ja sun pää sanoo et jos syöt murusen niin oot vetänyt viikon annokset.

    Ja jos et sä ole alipainoinen niin mä oon varmaan sen kokoinen et mun kuuluis räjähtää läskeihini. Usko nyt vaan, suhun pätee ne samat kriteerit kuin muihinkin.

    Älä nyt hyvä ihminen kapinoi lääkäreitä vastaan, ei ne sua yritä lihottaa vaan auttaa. Ei sun masennuskaan ikinä tule parantumaan, sen voin taata, ellet anna itsellesi oikeasti lupaa voida hyvin ja ottaa sitä apua vastaan. Haluatko joskus päästä irti tuosta itseinhon ympärillä pyörivästä vyyhdistä? Ihmisarvo on kiinni jostain ihan muusta kuin koosta ja siitä paljonko syö.

    Anteeksi jos sanon jotenkin kovasti, pakko vaan sanoa jotain.
    <3:lla arvaa kuka

    ReplyDelete
  4. Ahmiminen ja se että on kykenevä syömään ei valitettavasti ole yhtä kuin anoreksiasta parantuminen vaan se on usein yksi anoreksian vaiheista. :/ Sitten kun jatkuvat ruoka-ajatukset hiipuvat ja voit syödä syyttelemättä itseäsi jatkuvasti ja katumatta, voi anoreksiasta alkaa jo puhua menneessä aikamuodossa.

    Paranemismotivaatiota. <3

    ReplyDelete
  5. Luen blogiasi joka päivä, sydän vereslihalla koska minulla on tytär, joka on sairaalassa järkyttävän alipainoisena, ollut todella kauan. Ja samanlaisine ajatuksineen. Ihan oikeasti, sen pitää lähteä sinusta itsestäsi nyt! Myönnä, että olet sairas, anorektinen, ja halua parantua. Tiedän, oma lapseni inhoaa sanoja "anoreksia, sairaus ja paraneminen". Mutta mietipä, katso itseäsi ulkopuolelta, sinulla on anoreksia. Ja tiedätkö, lapseni sanoi kerran että "tän anoreksian kanssa pitää vaan oppia elämään", hän ajatteli että se on se ongelma. Mutta ei, ei... Pitää oppia elämään ilman anoreksiaa! Vaikka tässä viisastelen, en todellakaan vähättele tilannettasi, olen niin läheltä joka päivä seuraamassa kun oma läheinen riuduttaa itsensä. TOinen anonyymi kommentoit ihanasti: "Onneksi meidän ei anneta sairastaa rauhassa!". Emme annakaan, emme sinunkaan! Voimia, taistelutahtoa, onhan sinulla sitä vielä jossain, onhan? Olet niin fiksu ja järkevä, blogisi on riipaisevan kaunis ja hyvin kirjoitettu. Kyllä sinä tiedät, kun hetkeksi työnnät anoreksiaa olkapäältäsi, kyllä sinä tiedät mikä tilanne on.

    VOIMIA, hali! Elänä on niin paljon muuta, oikeasti!

    Tuntematon

    ReplyDelete
  6. Toivon vaan, että sun ei tartteis kestää tätä kaikkea...

    ReplyDelete
  7. jäin aikalailla sanattomaksi kun luin tekstejäsi, joten en voi muuta kuin ilmoittautua,että luen blogiasi :) niin ja voimia<3

    ReplyDelete
  8. ilmottaudun minäkin lukijaksesi, tekstisi ovat niin huolella kirjoitettuja ja kaikesta raakuudestaan huolimatta ihanan ironisia, tykkään kovin <3. Minullekin jäätelö on vaikeinta maailmassa ja johtaa väistämättä ihme kohtauksiin...ehkä joku päivä sitä oppii syömään jäätelöä kuten ihmiset, sitä odotellessa (kesä vain vaikeuttaa tilannetta, vaikka kyllä minun tekee jäätelöä mieli talvellakin...). Toivon sinulle paljon pieniä, hyviä hetkiä kaiken ahdistuksen keskelle

    Take care
    - illusia

    ReplyDelete
  9. Mua melkein itkettää kun luen tekstejäsi. ;( Saat tilanteesi kuulostamaan lähes hyvältä, mutta oikeasti olet vielä todella todella sairas. Sulla on aliravitsemustila, ja aliravitsemuksessa keho huutaa ruokaa. Se haluis saada edes jotain. Sun paino on hyvin paljon nestettä, ja "ahmimisesi" johtuu siitä että olet niin aliravittu. Enää tässä vaiheessa sä et tiedä itse mikä sulle on parasta, kuuntele lääkäreitä.

    ReplyDelete
  10. oli melkein yhtä rankkaa lukea tähän tekstiin tulleet anonyymit kommentit kuin teksti itse. ei sen puoleen - asiaahan se suurimmaksi osaksi oli. mutta koittaisit nyt rakas elää. se on vaikeaa; mutta sen oppii ihan samalla tavalla kuin kaloreiden laskemisen, vaa'alla ravaamisen ja pönttöön deletoimisen. se pitää opetella, ja sulla on ihan varmasti kaikki tarvittava sen taidon hoksaamiseen.

    <3

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥