Monday, June 01, 2009

Spoon size fruit 'n' cereal treat!

Olen laiska ja ahne paska, piste. Ihan kuin alitajunnassani nauttisin itseni nöyryyttämisestä, siitä että revin arpiani auki toistamalla vihaamiani virheitä: holtitonta ruuan ahnehdintaa jonkun seuran siipien suojassa. Ihan kuin ruoka olisi maapallolta loppumassa ja olisi viimeinen tilaisuuteni tuntea murojen rapina tai jäätelön sula pehmeys. Ja teen sen tietty nolosti jossain muualla kuin kotosalla, jossa syön liikaa vain kun päivä on jo valmiiksi pilalla ja nälkäni vain jatkuu ja jatkuu.

Kuitenkin samalla lailla pelkään ruokaa, grammoja ja kaloreita: panikoin kun toisen brändin tölkkitonnikalassa on pari kcal enemmän, punnitsen salaatinlehtiä ja porukassa päätöksenteko jumittuu totaalisesti. Jos käsissäni oleva ruokamössö (turvallinen tai ei) assosioituu ykskaks edes vähän oksennukseen päin niin tulee vaikeus vastustaa deletointia. Maailma pysähtyy ja kysyy "miksi syön", ahdistun ja jälleen yksi päättämisen ruma paradoksi on syntynyt. Eikä se ikinä pääty sievästi. Jos ruoka ei muistuta laatasta niin loppu yleensä lentää roskiin. Fiksuus 0% En halua olla kotona kun pelkään tuhlaavani ajan vain syömisen ja syömättömyyden ajatteluun, mutta pelkään myöskin liikahtaa ulos. Ihmiset, kadut, lehdet, televisio, kaikki pursuaa turhaa täytettä. Inhoan tätä yksinäisyyttä tunteideni kanssa.

Välillä tuntuukin että tosiaan asun yksin tunnepatoutumieni kanssa. Pitäisiköhän heittää lääkkeet mäkeen kun joskus en tunnu muistavan päivistäni muuta kuin ruokailut? Päälle päin viime viikonloppu Kummitädin uudella kämpällä oli aivan upea, aurinkoinen ja eskapismituntuinen, mutta sisältäni päin veriseksi tahrittu. Espressokone, kesäparvekke, ensimmäinen kertani avo-autossa, sunnuntaikahvit meren äärellä ja muu aurinkoinen ilo ei tunnu missään muro- ja jäätelökohtausteni rinnalla. x__x

Syöminen lauantaina serkkuni YO-juhlissa ei tullut kuuloonkaan, sillä juhlaväki kangaspöytäliinaisen pöytänsä ääressä kavahdutti. Ja miksi kaikissa pippaloissa tarjotaan aina vain sitä höttöpaskaa? Oikeesti. Miksei ihmiset voi tarjota vaihteeksi vaikka "kunnon ruoan", tuoretta leipää, keittoja, käyttää mausteita ja poiketa kermatäytekakuista. Vaikka en vamoisi ruoan kanssa niin musta ajatuskin lautaselle samaksi mössöksi kasatuista voileipäkakuista, pasteijoista ja mantelimassakuorrutuksista vain ällöttää.. Lopulta otin kasan vihersalaattia ja menin ulos. Ja muualla sitten mussutin loputtomiin jäätelöä ja murojani. Yuk yuk.

Tänään en päässyt nousemaan sängystäni ylös psykapäivikselle vaikka kuinka koetin painostaa itseäni: tänään olisi ollut uintiakin. Jäin kuitenkin kotiin, nukuin raskaasti epätavallisen pitkään ja laahustelen yhä leggareissa ja yli-isossa teepaidassani. Yksinäisenä, lihonneena ja likaisena riekaleena. Piristyin kuitenkin hetkeksi kun odottamatta postiin kolahti kirje eräältä ihanalta nettitutultani!! ♥ Kiitoskiitoskiitos! Jos satut lukemaan tätä niin rakastan tota tekemääsi rannekorua! (Siinä on kahvikuppikin!) Myös kissani ovat olleet tänään erityisen korvaamattomia, sillä ylimääräinen puskeminen ja kiehnaaminen on onnistunut lämmittämään mieltä. Ehkä blogiin purkautuminenkin vähän auttoi? Auts. Menin jopa tökkimään kepillä tulta soittamalla Äidille jos tulisin mökille ensi viikonlopuksi. :--D Sigh, talk about not learning from your mistakes..

4 comments:

  1. voi kun oppisit nauttimaan elämästä, kaloreineen päivineen. olet niin pieni, sulla on lupa syödä. <3

    ReplyDelete
  2. Jos puhutaan vähän ruoasta, niin omissa ylppäreissäni oli "oikeaa ruokaa". Bataattikeittoa, erilaisia salaatteja ja sitä tuoretta leipää. Voileipäkakku ja kermakakku on pahinta mitä tiedän (siis ihan maun ja tekstuurin puolesta, YÖK).

    ReplyDelete
  3. Olisi hyvä tajuta tuossa vaiheessa, että ei ole lihava ja lopettaa laihdutus, jos sitä vielä yrität. Tuota menoa sinä vaan lihot ja lihot, niin kuin minulle kävi :'(

    ReplyDelete
  4. Sun blogissa on aivan mahtavia kuvia! Varsinkin tän postauksen kuvat oli aivan mielettömiä! Mulla on monesti ihan samanlainen olo kuin tolla eka kuvan naisella. :D

    Mutta koita pärjäillä, salli itsellesi vähän enemmän, olet nimittäin tosi tosi pieni. Voimia.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥