Sunday, July 05, 2009

Kahdenlaisia lainauksia

Minä: "Mua ahdistaa kun syön niin saatanasti"
Äiti: "No älä syö niin saatanasti!"

Äiti: [Mun miesystäväkin] sanoi: "Oliks toi [Kaffein]? Sehän on ihan Normaali! Hitto se näytti hyvältä, sehän näyttää jo ihan Normaalilta! Koska sen kanssa on voinut puhua Normaalisti? Ei kolmeen vuoteen!"

Kysymyksiä koska mä lopetan tän hörhöilyn. Koska mä lopetan ja olen kunnolla, menen töihin ja takaisin kouluun kun kukaan ei jaksa mua enää, ei ole rahaa, hörhöpäätä ei tahdota mihinkään mukaan.

Minä: "Mä olen niin väsynyt tähän. Tahtoisin takas ossalle että joku estäis mua syömästä.."
Äiti: "Ei sua oteta enää. Kunootkäynynoikaikkijoläpi"
Minä: "Siis koska olen näin lihava."

Luin metrossa uudelleen ja uudelleen Wasted:ia, alleviivaten niitä lauseita ja tunteita joihin tunsin samaistuvani. Rakastan tuota kirjaa. Marya on jumalaisen hyvä verbalisoimaan sellaisiakin ajatuksia mitä itse häpeäisin sanoa rehellisesti ääneen. Lähinnä kaikkea ruokaan tai syömiseen kätkeytyvää bulimistista henkistä likaa ja hedonistista himoa, jota häpeän ja koetan epäsuorasti kieltää itsestäni.


"Run into the bathroom, turn on the fans, the shower, the tap in the sink, click up the toilet seat, swig both sodas, vomit. And vomit some more until your knees are too weak. When you stand up, they'll buckle, and you'll swing to the edge of the sink, holding on for dear life. Dear life my ass. By November, you wish you were dead. You want nothing more. Every day, every fucking day, you run up the steps of the house, breathing hard, swing open the cupboards, thinking: You pitiful little bitch. Fucking cow. Greedy pig. All day, your stomach pinches and spits up its bile. You sway when you walk. You begin to get cold again." (Wasted p. 169)


Äidillä ja nimenomaan äidillä nuo "himot" silti pääsevät valloilleen, sillä menen suustani ja päästäni täällä aivan sekaisin kun kaikkea pitää maistaa suolaisesta makeaan, kylmään, kuumaan, raksuvaan, pehmeään, leipää vai jäätelöä? Leipääjäätelöäkaikkea! Lähi-Siwaan tai hätätapauksessa toiseen jos täytyy. Ensimmäistä kertaa löysin Wasted:stakin kohdan jossa mainitaan kaikkimullehetinyt-himon iskeytyvän nimenomaan vanhempien kotona - vielä kun tietäisi miksi mullakin?! Tulen tänne etsimään turvaa ja lohtua, mutta hautaudun lukiovuosien pelkoihin, sähellän, enkä lopuksi kehtaa avoimesti sanoa Äidille sanaakaan tunteistani. Etten jaksa elintapojani, vihaan ruumistani, kuolema-ajatuksiani ja kuinka salaa ehkä haluaisin takaisin sairaalaan turvaan itseäni ja maailmaa. Jonkun pitävän huolta ja vetämään mut ylös rotkosta, opettaisi mut uudelleen kävelemään ja elämään.

En tajua miten jotkut ihmiset jaksaa edes elää kun mulle pelkkä elossa oleminen on niin vaikeaa! Eli menen keittiöön ja hapuilen jotain suuhuni täyttämään tyhjiötäni, kotona tunnen painoni nousseen, koetan olla syömättä ja syödessäni ruoanpuutos ei halua sisälläni enää lopettaa. Tai sitten tahdon tuntea jotain thrilliä elämässäni, mutta kykenen vain jonkin asteiseen masokismiin, josta parhaat kiksit saan tällä hetkellä vain vessan lattialla köhiessäni. Sormet oksennuksesta löyhkäten ja naama turvonneena. Jos en ole saannut tarpeeksi tuttua turvaa Äidin sylistä tai ruokakaapeista niin tutun ahtaasta kylppäristä kyllä olen. :----)

PS: Olen just Neiti Normaalipainoinen, joten jookos kookos kaikki "Höpöhöpö oot änorektinen"-lässyt ja valheet pois kommenttiboksista koska ette istu mun kokoja kasvaneissa kalsareissani. ^___^V Kiitos huomiosta raksut, tämä metrimaha taitaa mennä takaisin runnomaan itseään ruoalla.

4 comments:

  1. kaikki mulle heti, porukoilla käydessäni käy myös aina niin.
    Osaisimpa sanoa jotain järkevää.. tuntuu niin kylmältä vain sanoa että voimia! muuta en osaa.

    voimia!

    ReplyDelete
  2. Se on sitä reggressiota. Kun palaa turvalliseen kasvuympäristöönsä, jossa on oppinut "huonot" tapansa. Kun etsii sitä kauan sitten kadottamaansa huoletonta ja onnellista itseään. Yrittää kahmia kaiken sen turvan itseensä, täyttää itsensä sillä, on niin humaltunut koko tilanteesta ettei pysty estämään itseään. Kun ei saa rakkautta rakkautena, sen ottaa ruokana. Mitä enemmän syö, sitä vähemmän tuntee olevansa yksin. Onhan ne toisen ostamia ruokia, toinen laittanut niihin rahansa, toisen omaa, toisen huolenpidon osoitus.
    Se on osoitus siitä ettei ole onnellinen yksinään omassa kodissaan koska ei ole tyytyväinen siihen millainen on. Marya sanoo haluavansa muuttaa, tämä "muuttaa" on käsite sitä että haluaa muuttaa ulos itsestään ja syntyä uudelleen, mutta kun se ei käy niin helposti, sitä vain muuttaa fyysisesti, mutta joka kerta kun palaa siihen entiseen paikkaan, palaa myös siihen aikaan jota kaipaa, äitin lapseksi. Syömishäiriö syntyy paineesta kasvaa individualistiseksi aikuiseksi, vaikka todellisuudessa sisimmässään ei siihen olisikaan valmis.
    On tapoja opetella tästä "äitin kaappien tyhjentämis"-himosta pikkuhiljaa eroon ostamalla omaan kotiin sellaisia tuotteita, joita syö lapsuudenkodissaankin siellä ollessaan. Esimerkiksi jotakin tiettyä leipää tai muroja: kun sormeilee pakettia kädessään, voi pakottaa itsensä ajattelemaan "voinhan syödä tätä omassakin kodissani".
    Sama kun kotona menee ahmimiseksi sitä ajattelee automaattisesti tääonnytsyötäväettenhuomennasyötätä - ja se on muutettava "SAAN syödä tätä huomennakin"-ajatukseksi. Kiellot omassa kodissa johtavat vain siihen, että päässään kääntää ajatuksen siten että äitillä tutussa paikassa tuttujen ympärillä voin syödä, vaikka muualla yhtään minkään suuhunsa pistäminen ahdistaisikin. Siellä olen turvassa (ruualta=kaikelta pahalta mieleltä, ahminnalla vain tukahdutetaan kaikki muut tunteet ja ajatukset, siitä on niin helppo ahdistua, keskittää kaiken energiansa ruoan ajatteluun ja siitä morkkisteluun), vaikka omassa kodissa en olisi.

    Kieltäminen on itsensä huijaamista, ja aina se kiellon rikkova osa itsestään on ovelampi. Tee kodistasi mukava ja turvallinen ilman kieltoja ja estoja, pikkuhiljaa sen pitäisi auttaa irrottautumaan bulimiaräjähtelystäkin, joka yleisimmin puhkeaa juuri itsenäistyessä.

    Do as I say, not as I do -neuvo...
    Anteeksi romaaninväsäys, jossa ei varmasti ole päätä eikä häntääkään, mutta en osaa keskittyä niin kauaa että osaisin perinpohjin selvittää päässäni vatvomani ajatusketjun sanoin tämän "äitin kaapit tyhjäksi"-dilemman ympärillä.

    ReplyDelete
  3. Olet niiiin samanlainen kuin minä. Kerrot että et kestä katsoa itseäsi kuin reidet leviää pitkin bussin penkkiä. En kestä minäkään. Olen myöskin melkein jo normaalipainossa, tänään menin toiseen kaupunkiin asti ostamaan Strawberry Cheececakea kun se taitaa olla lähikaupasta loppu :-). Saan myöskin kommentteja, jos en jaksa enää kun syön niin helvetisti "no älä syö niin paljon että oksettaa!!!!!" "syö vähemmän sit". Juuri näin. Kukaan ei tunnu ymmärtävän että pelkkä itseni kanssa eläminen on pahempaa kuin opiskelu+työ. En kestä itseäni kun peilistä katsoo neiti minuun-uppoaa-murotjätskitkaikkinaminamivaan.

    Noh, tässä nyt ei ollut pointtia mutta tiedä että ET OLE YKSIN :). Jaksele!

    ReplyDelete
  4. ikävää että sun äiti sanoo tollasia kommentteja, ne voi loukata aika pahasti. :(

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥