Wednesday, July 22, 2009

Paikasta toiseen pakoon

Karkasin toisen kerran Hankoon, merenrannan lähelle karkuun ja piiloon kotosalla kummittelevia peikkoja ja ahdistusta. Olin viettänyt välissä yhden yön taas Äidilläkin maanpaossa, mutta kas kummakkaa mun oli pakko paeta sieltäkin. Hukkaan aikaani spekuloimalla miksi sitten mökillä sujui ihan hyvin vaikkei avecina ollut Pojan kaveripariskunta ollut aivan lähimpiä tuttavuuksiani. Kaunis sää, ulkoilma, kevyt seura, ympäristönvaihdos, lääkkeet vai jotkut Jupiterin ja Saturnuksen silloiset asunnot? Njet. Vastaus on raakarehellisesti miten tuli syötyä.

Pälliä kun elämäntasoni ja ihmisarvoni roikkuu haarukan ja veitsen varassa, mutta vaihtoehtoja ei ole, ja enkä edes tiedä tahtoisinko sellaisia. Olen edelleen syvässä liitossa kaloreiden, painon ja ruokarallin kanssa, että se täyttää jokaisen ajatukseni, himoni ja mielenkiinnonkohteeni (vaikka olenkin vain.. lihonut). Haluaisin oppia vain käyttäytymään kunnolla, syömään vähemmän, saada painoni laskemaan päästäkseni jatkuvasta nöyryytyksenpelosta ja kompulsiivisesta anteeksipyytelystä. Tätä kai haen aina lipumalla paikasta toiseen, sillä jokatoisesta maanantaista tai sadepäivästä tai kesälomasta yms yms keksitystä maamerkistä lähtee "Uusi alku", siis uusintayritys jonka on tällä kertaa niiiiin pakko onnistua. Mutten pääse itseäni pakoon. Mussutan, siis olen. YÖK!

Kävin jo hipaisemassa muutaman 100g painonlaskua ja tuttua ratkaisukeinoani elämän/syömisen hallintavaikeuteen: välttely, pidättäytyminen ja pelko. Pelko onkin paras ase omaa syömishalua vastaan, mutta viikon alussa kaikki on taas mennyt läskiksi. Haha kuinka osuvaa. Chew&split, sponttaani deletointi, vetykloridin vesiliuokset nielussa, liikaa leipää ja aamupalajuustoa Kummitädin kaapeissa, Läkerolien ylenkäyttöä, blaablaa blaa! Olen turvonnut ja ällö, sekä kuolemanväsynyt vaikka olisi pitänyt olla reipas ja pyöräillä rantateitä. Olen vankina taas päässäni lusikoiden ja lautasten kanssa, ja haluaisin juosta täältäkin jo seuraavaan paikkaan karkuun... mutta on hiukan liian kivaa omien mättöjen jälkeen "kostoksi" lahjoa sukulaiset ja vierailulla olevat nätit nuoret heppatyttelit sokerirasvakerma-leipomuksillani. :---)

Nyt nukun ja luvan kanssa. Toivon olevani huomenna virkeä ja vähemmän kyllästynyt yrittämään.. Haluaisin jaksaa valokuvata ja pyöräillä, sekä käydä kurkkimassa meneillään olevia Hangon heppakisoja. Säikähdin kun iltapäivällä melkein ajoin konia päin Kummitädin feikki-Jopolla, mutta juuri nyt voisin mielialani puolesta jäädä kaakkilauman tallottavaksi jos se tekisi vartalostani litteämmän. x___x Unia.

4 comments:

  1. Miksiköhän mun on niin vaikea kommentoida sulle mitään..
    Kirjoitat niin kauniisti ja tunteikkaasti, mutta ennen kaikkea tyhjentävästi, joten ainut fiksu (tai edes mukafiksu) mitä sanottavaksi jää, on jotain "voimia ja koita jaksella" mutta se tuntuu niin pirun laimealta ja vaisulta.
    Otin sitten osakseni samaistua tekstiisi jälleen kerran ihan täydellisesti, eikä se ole mielestäni hyvä asia |: ottaisin sulta niin mielelläni pois kaiken ton ahdistuksen etcetc (en kykene nyt tuottamaan mitään kelvollista kirjoitettavaa koska kello on 4:18 mutta silti, on pakko). Ei kenenkään elämän pitäisi olla tällaistatuollaista. Ei niin kenenkään.
    Mutta niihin latteuksiin: voimia & paljon muchos grande jaksamista sulle!

    ReplyDelete
  2. Halusin vain ilmottaa, että rakastan sun blogiasi ja jos olet se kuka luulen, että olet irc-galleriassa sanoisin vain, että olet todella, TODELLA kaunis! :)

    ReplyDelete
  3. mä samaistun sun kirjoituksiin ihan täydellisesti.. Mun paino nousee koko ajan, vaikken syö edes riittävästi, ja se ahdistaa ja ahdistaa.. Toivon sulle voimia, ansaitsisit parempaa<3

    ReplyDelete
  4. Ensinnäkin, onko pakko kirjoittaa Poika. Mikä vitun Poika? Onko sulla lapsi? :-D

    Toiseks, sun ei pitäis miettiä miten syöt vähemmän. Sun ei pitäisi miettiä syömistä ollenkaan sen pidemmälle kuin että "jaha, nyt on nälkä, voisi syödä jotain". Helpottaisit omaa oloasi ja samalla muiden kun vaan antaisit olla.

    SIlloin jokaisen sosiaalisen tilanteen ei tarvitsisi olla potentiaalinen maailmanloppu, stressin aihe joka sitten pitää purkaa äksyilemällä muille. Voisit hengähtää, ja niin voisivat muutkin.

    Ja lopeta se oksentelu, pliis. Se on ehkä kauhein oire noista kaikista, viiltelyn ohella. Puistattaa ajatuskin ja suruttaa aina kun pitää lukea että olet harrastanut jompaa kumpaa.

    Ei täs muuta, moro.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥