Sunday, August 09, 2009

My Special Talent 245: epäonnistua epäonnessa

Kaikki hyvin, kaikki hyvin, kaikki on oikeesti aika hyvin. Kunnes taas se iskee. Täysin perätön, epälooginen, sekava ja vellova ahdistus, johon en osaa mitenkään järkevästi reagoida. Rakastan sitä kun kehoni viestii ja varoittaa pahanolon tunteesta. Paine rinnassa, hengityksen tukkeutuminen, hikoilevat sormet, kyynelehtivät silmät, tärinä ja sisäinen fyysinen kipu. Eihän se ole "kivaa" laittaa kättään kuumalle hellalle ja polttaa sormenpäänsä, mutta tajuaapa refleksinomaisesti nostaa kätensä pois. Arkielämässä siis ymmärtää vetäytyä vaikeista tilanteista, piiloutua tai hakea läheisyyttä rauhoittumiseen, yms. ennaltaehkäistä kaikkea paskasta olosta tulevaa sekoilua.

Mutta nyt ei tunnu tota kipua. En tiedä johtuuko se tunnemaailmani turtuneisuudesta vai nössöydestä kokea ja käsitellä negatiivisia tunteita. Ehkä lääkkeistä? Lääkkeitähän aina syytetään kun ihmisistä tulee tunteettomia zombeja. Masennusdropeista on ollu iso apu varsinaisiin paniikkikohtauksiin, mutta aloitettuani kolmannen kerran uudestaan säännöllisen ahdistuslääkityksen niin en juuri koe parannusta. Pahaolo velloo sisällä, mutta nyt voisin vaikka istua siihen tulikuumalle hellalle tuntematta mitään. Turtaa. En saa mitään tuntemaan miltään.

En pelkää ryhtyväni nistiksi, thriller seekeriksi, riskinottajaksi tai ylipäätään tekeväni mitään radikaalia ja dramaattista saadakseni tuntea tuntevani jotain. Olen joko liian fiksu alkaakseni telomaan itseäni lisää liikaa, ja aiheuttaa närinää läheisille, tai sitten olen vain niin lievä vikatapaus että olen epic fale epäonnistumisessakin. Sori, menkää muualle lukemaan jänniä juttuja lanssireissuista, tiputuksista, tikeistä käsivarsissa ja opamoxien yliannostuksista.

Myönnän silti etteikö mieleni tekisi kokeilla mitä tahansa, astua pois kaidalta tieltä, dokata ja polttaa kadulla, käyttäytyä vailla vastuuta ja mennä makoilemaan ruohonleikkurin alle. Olen jo vain liian häpeissäni tästä säälittävästä "ahdistukseni" huuhaa-huomiosta, jota kukaan ei ota vakavasti (including me). Siispä tahtoisin kieriä ala-arvoisessa olemuksessani vain omassa rauhassani. Kumpa vain keksisin uuden, kovemman keinon kolhia ja kurittaa itseäni - ilman kiinni jäämistä ja näkyvää damagea. En tiedä häpeänkö jälkikäteen eniten itseni telomista vai koska "telomiseni" on oikeasti niin naurettavaa, huomionhakuista ja lepsua. Huoh.

Yyyh. Kaltaiseni mätätahralla on "sentään" kaksi saavutusta elämässä: maailman parhaan marjapiirakka-reseptin keksiminen, sekä epäonnistuminen omassa ali-arvoisuudessaan. :--D Bravo, bravo, how awesome is that? Taidan seistä tässä lopun elämääni, sillä mitä väliä elämään kyvyttömällä väliinputoajalla, joka on kaikesta huolimatta liian lattea vakavasti otettavaksi. Voivoi, FML. Sori kanssa tämä turha, rikkinäisellä gramofonilla toistettu marinani, mutta oli pakko purkautua jotenkin kun en saanut helpotusta tästä levottomasta kotona lyllertämisestä, ranteen raaputtelusta ja mahdottomuudesta ottaa kehenkään ihmiseen yhteyttä. Tartten ja tahdon niin sitä terapiaa. Miten hei te tappelette ahdistuksen kanssa? Haetteko tukea ihmisseurasta, harrasteista, lääkkeistä, päihteistä, nukkumisesta tai jostain muusta? Kommentoikaa jooko jos aihe koskettaa, Kafia kyllä kiinnostaa! ♥

Taidan lopettaa tähän, sillä happynapit alkavat rauhoittavasti puremaan puurottaen tekstini, eli taidan mennä löhöämään, sitten keittämään kissoille kalaa ja toivottavasti chillailemaan loppuillaksi. Huomenna on onneksi maanantai ja päiväosasto, koetan sittemmin kirjoittaa jostain mukavasta niin kuin alkuperäinen tarkoitukseni olikin. :) ♥ Pärjäilkää, sunnunta on officially viikon Pahin Päivä.

Ps: Syön, mätän, AHNEHDIN aivan liikaa Läkeroleja! Vihaan itseäni ja kohtuutonta silmätkiinni-läskeilyäni. Läskipaskaläskipaskaläskipaska.

16 comments:

  1. Nykyään ahdistus on useimmiten helpointa survoa taka-alalle aina niin tehokkaan ahmimis-oksentamiscombon avulla. Verisiin vatsahappoihin asti oksennettuani, vessan lattialle pyörryttyäni pääni on ajatuksista tyhjä ainakin seuraavan puolituntisen, ja sittenhän saman voi toistaa uudelleen - ja uudelleen - ja uudelleen.

    Viiltelystä pakottauduin eroon, yksi niistä harvoista päätöksistä jotka olen oikeasti onnistunut pitämään. Se oli ihan tehokas tapa kylläkin. Nappeja en ole ikinä napostellut eikä alkoholikaan enää ole merkittävässä roolissa nollauskeinojeni listalla. Muutaman tunnin lenkki (oksentamisen jälkeen) on myös itselläni hyvä keino saada pää tyhjäksi.

    Muihin ihmisiin en pahan olon yllättäessä todellakaan turvaudu, ensinnäkin ahdistus ja muut vastaavat tunteet tuntuvat merkityksettömiltä ja liioitelluilta, toiseksikin hyvin harvoin osaan eritellä syitä moiseen > asioiden purkaminen puhumalla on hankalahkoa, ja kolmanneksi - pärjäänhän minä ihan hyvin yksinkin omien mitättömien huolieni kanssa.

    Nykyisin pääni nyt tosin muutenkin humisee tyhjyyttään (huomaa tämänkin viestin sujuvuus...) enkä enää kykene tuottamaan kovinkaan vahvoja tunnereaktioita. Vahva ahdistuminenkin on siis melko harvinaista - eikä buliminointini tosiaan ajoitu harvoihin ahdistumiskohtauksiini, osa arkeanihan se on.

    Hmh, olen blogiasi seuraillut yli vuoden, ja tämä on ensimmäinen kommentti jonka saan näpyteltyä. Uskomatonta...

    Jaksamisia.

    ReplyDelete
  2. Ahdistuspuuskaa lievitän itse kaapin perälle piilotetuilla lihasrelaksanteilla ja särkylääkkeillä, kun määrätyt opiaatit ei enää tehoa. Rosoisella ruosteterällä, alkoholilla, pään hakkaamisella seinään. Huoraamalla ja juoksemalla paljain jaloin kerrostalon takana olevalla sorapolulla. Oksentamalla.
    Itseinholla.
    Ahdistukseenkin kyllästyy nopeasti ja siitä tulee rutiinia eikä enää loppujenlopuksi jaksa välittää ahdistuksen syistä, katsoo vain kellosta milloin yleensä tulee paska olo ja alkaa silpomaan valmiiksi. Sepäs juu auttaa...

    ReplyDelete
  3. Oiski kiva saada keksittyy joku muu yhtä toimiva keino ku epäterveet nollaamiskeinot... Arg. Viisaat: jakakaa vinkkinne!

    ReplyDelete
  4. Aina heinä-elokuussa muistan sanan neulominen, ja se saa hetkeks ahdistuksen muualle. Kun keskittyy siihen miten huono ja surkea olen silmukoiden kanssa, saapa ainakin ajatukset muualle kuin omaan napaan :D

    ReplyDelete
  5. Ahdistukseen en ole keksinyt mitään hyvää tapaa lievittää oloa. Mattoveitseen parisen kertaa sortunut, mutta ei ole oikein sen arvoista. Ihmiset ahdistavat lisää. Lukeminen auttaa jos siihen pystyy keskittymään.

    Ps. Toinen läkeroladdikti kiskoo kyseisiä palleroita parhaillaan. Ne ovat koukuttavia ! Kiskonut jo yli vuoden..

    ReplyDelete
  6. Voi sinua. Haluaisin halata sinua ja puristaa oikein kunnolla. Minä olen täällä muuten taas. <3

    ReplyDelete
  7. Ekaks, kirjotat tosi kivasti, et tärkeile mut et myöskään oo liian öö tärkeilemätön? juu, sinä kirjoitat hyvin, minä en osaa kirjoittaa lainkaan :D

    tohon ahdistusjuttuun en oikeen osaa vastata.. mä paiskon tavaroita, revin hiuksia, itkenitkenitken. lopulta tartun veitseen ja "viiltelen". Heittomerkit ihan siitä syystä että mäkin olen tota epic fale -tasoa mistä puhuit. Paitsi että moon enemmän.. Pystyn siis just ja just viiltämään käsivarttani mutta ranne saa kylmät väreet niskaan. ja kun en pysty ranteeseeni koskemaan, se tekee musta vielä ahdistuneemman milloin seuraa jokin lievä paniikkihäiriön tapainen ja mä vaan painan pään polviin ja yritän edes hengittää. itsemurhaa on yritetty, mutta peloissaan peiton alle päädyin kuitenkin. kuolema on vaan jotain niin suurta, että sekin saa mut pelkäämään. oon koko ikäni joutunut kantaa huolta vanhemmistani ja kavereistani, joten epäilen miten niille kävis ilman mua. bestiksellä on anoreksia, äiti vaan juo ja ne huimat kaksi muuta ystävääni käyvät terapiassa niiden miljoonien ongelmiensa takia. mua ei huomata ja mä vaan puhun puhun puhun terkkarille kaikista niistä kavereistani, eikä se vaan pysty tajuamaan.
    ehkei se haluakaan.

    noh, nyt kuulit jokaikisen ajatukseni, aivan varmasti kuulit.
    ja sori tästä vuodatuksesta, mut tuntuu ku räjähtäisin pian.

    ReplyDelete
  8. Minä otan reilun annoksen rauhoittavia ja rupean lukemaan kun ahdistaa. Luen vaikka monta päivää, niin kauan, että ahdistus menee pois. Vaihtoehtoisesti käytän päihteitä, mutta luen kuitenkin koko ajan. Mitä ahdistavampi kirja, sen parempi. Omaa ahdistusta kun käsittelee kirjan kautta, ei se tunnu niin pahalta.

    ReplyDelete
  9. Ahdistus... Se onkin vaikea juttu. Mä juon kaikke, mitä äidin viinakaapista löytyy, viiltelen, ahmin-->oksennan/olen syömättä, kuuntelen musiikkia KOVALLA, hakkaan itseäni, kirjoitan.. Lista jatkuu, mutta harmikseni yksikään noista ei ole helopttanut mun oloa.
    Koskaan en itke, sillä se todistaisi, että olen heikko. En aio itkeä.
    Voimia!<3
    ~Kati

    ReplyDelete
  10. Itse kannatan musiikin kuuntelua ja palapelien (tarpeeksi vaikeiden!) tekoa. Nuo palapelit oon kokenut hyväksi aikaa vieväksi keinoksi etenkin, jos ongelmana on se ettei pysty lähteä kotoa mihinkään ja on ylimääräistä "tylsyys aikaa" (joka itsellä purkautuu helposti sessioinnilla).

    Siihen kaikkein kamalimpaan ahdistukseen ei auta oikein mikään... tai no, eilen otin (liikaa) rauhoittavia ja menin nukkumaan jo klo 15 -> nukuin tähän aamuun. Olo toistaiseksi parempi.

    ReplyDelete
  11. Mä haen turvaa ahdistukseen perheeltä, kavereilta, myös nukun, luen, kuuntelen musiikkia ja käyn kävelemässä.

    Jakselehan. ♥

    ReplyDelete
  12. gnaa, kyllä ganja auttaa parhaiten meikäläisellä ahdistukseen. tosin joillakin se saattaa laukasta ahdistuskohtauksen, joten jokainen taplaa tyylillää.

    sitte yöllä kävely, paskakomedioiden kattominen, kurkun rikkova tupakointi, pellolla makaaminen ipod korvissa.. löytyyhän näitä. jostain syystä ei vaan tarpeeksi.

    ReplyDelete
  13. sä et taida ymmärtää, kuinka ihanalta musta tuntui saada kommentti. tai siis, mulla ei ollut mitään odotuksia ja yhtäkkiä sä tuut ja kommentoit ja mun tekis mieli halata sua. kiitos kiitos kiitos!

    tarkoitin mitä sanoin, olet ihana. enhän minä sinua tunne mutta teksteistäsi saa paljon. siksi rakastankin blogiasi.

    toivottavasti uutta tekstiä tulee pian, sillä se on mieluisampaa luettavaa kuin mikään tässä raiskatussa blogimaailmassa. siis kaikella kunnioituksella muille bloggaajille.

    ReplyDelete
  14. No onpa tässä keinoja purkaa ahdistusta... Ihan kuin kilpailu kuka tekee itsellen pahinta jälkeä. Surullista.

    Haluaisin niin, että saisit avun ihan muusta kuin näistä keinoista. Terapiasta? Perheestä? Ystävästä? Eläinystävästä? En tunne sinua, en osaa sanoa mikä se olisi.

    Syömättömyydellä et lopulta kuitenkaan sinne autuuteen pääse. Sen tiedän. Se vie sinut syvemmälle.

    Satunnainen lukijasi

    ReplyDelete
  15. Satunnainen lukija: Ystäville ei voi sanoa kaikkea tai vaatia, olettaa heiltä pelastusta. Ystävä voi kyllä tukea, mutta ei kantaa toisen pahaa oloa tai ottaa sitä pois.

    Terapiaa olen hakenut useasti Kelalta, hoitokontakteista, yrittänyt omakustantaa ja nyt inisen kaupungilta.. voi kun joku vuosi tärppäisi.

    Eläinmussukoita löytyy kotoa kaksi kappaletta. ♥ Halimisen ohella luotan niihin paremmin kuin If:n henkivakuutukseeni. :--)

    Kiitos kaikille kommentoijille!!

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥