Saturday, September 12, 2009

"I am. I'm afraid"

Joojoo, kuvat sanoo enemmän kuin tuhat jne jne. Viimeiset pari viikkoa olen kai voinut henkisesti vähän huonommin niin ei ole tehnyt mieli keskittyä Online-juttujen seuraamiseen. Addiktio kuvien pläräykseen, sähköpostin tarkistelu ja iTunesista musiikin kuuntelu on ollut tarpeeksi mulle tietokoneen ääreltä. Blogi tuntuu välillä nuivalle, sillä joskus tunnun tekstin kautta olevan liian alasti esillä.. En tiedä ahdistaako enemmän ajatus riskistä kuka (tuttu) tätä erehtyy kyyläämään vai ylipäätään itsensä aukominen semi-julkisesti.

Luonnossa kun on Oikeasti vaikea puhua asioistaan. Kyllä lääkäreille, tuttaville ja kassatädille läpertää vaikka miten sattuu, mutta pidättäydyn aina vähän. Suunnittelemattakin jätän, vähättelen, kallistan tai kierrän asioita toiseen suuntaan ettei langat, kontrollitunne, katoaisi sormistani. Esillä oleminen nolottaa, pakko saada jatkuvaa vakuuttelua, sillä haluamattakin ihmisiin on vaikea luottaa. En ollut tuotakaan ikinä ajatellut, mutta haluttomuuteni avautua kaikista asioistani siellä päiviksellä sai hoitsut toistuvasti kyselemään tuota. Mutta en mä osaa sanoa? Paitsi myöntää kuinka on turvallisempi ottaa kolhut itseensä, unohtaa, käpertyä itseen, jättäytyä viime tingassa vaikeista tilanteista ja hymyillä ulospäin.

Kai lähiaikoina oon ollut niin hengästynyt jaksaessani nousseen pahoinvoinnin kanssa ettei omaa tilaa, rentouttavaa rauhaa, ja aikaa ole tuntunut olevan tarpeeksi. Olenkin vajonnut välillä kovaan ja turtaan yksinäisyyteen, joka on saanut ajamaan typerään itseinhoni tuhoiluun. Ei näin, pakko opetella elämään vetäytymispakon kanssa ja saada hengitystilaa olonsa purkamiseen, ilman että siitä aiheutuu toisille huolta ja vahinkoa.. Voi kun pystyisin jälleen edes piirtämään.

Blabla blaa. Jee jee ja tekstisotkua. \x____x/ Yritän olla vähemmän avautumis-älykääpiö ensi kerralla.

1 comment:

  1. löysin tästä paljon samaa kuin mitä itsessäni on. en oikein osaa muodostaa ajatuksiani tästä, mutta.. niin. äh. anteeksi. mun on helvetin vaikea puhua asioistani, joistain asioistani miltei mahdotonkin. kyl toki noista tavallisista jutuista juttelee, mutta vaikea avautua asioista, joista nimenomaan täytyisi pystyä puhumaan, jotta pystyn muka joskus parantumaan. mutta en halua! en osaa. en pysty. käperryn itseeni. siihen olen niin tottunut, se on turvallisempaa.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥