Monday, September 07, 2009

Rasvatahrat ja sukulaiset ei irtoa pelkällä vesipesulla

Kirjoittamisvälttelyä. Kone oli jossain vaiheessa hetken tööt, voin henkisesti pahoin, tunsin itseni liian satutetuksi, tunsin satuttavani toisia ihmisiä ihan liikaa, en saanut aikaiseksi nättejä kuvia koneella, seliseli, ja olin tokkuraväsynyt kun ahdistuslääkitystäni nostettiin reippaalla kädellä.

Mennään nyt vähän taaksepäin siihen viimeksi pölisemääni Iskän sukulointiin. Taisin iloita liian aikaisin selvinneeni pelkillä ässäpullan rasvatahroilla, sillä voi-vittu-niin tavanomaisesti iltapäivällä seurasi puhelinsoitto. Hyväuskoisena luulin hänen ottavan yhteyttä kiittääkseen ja iloitakseen vierailusta, mutta sain kuulla karmeaa saarnaa mm. miksi muuttoni on maailman suurin virhe ja paskaihmisyydestäni. Tsunamin kokoinen huuto, josta peilautui lapsellinen marttyrointi "kun olisi asiasta tästä mieltä MUTTA-EI-HÄNTÄ-KOSKAAN-KUITENKAAN-KUUNNELLA", miten sukulaisten kanssa ei pitäisi tehdä sopimuksia (koska ei itse tule toimeen kenenkään kanssa), ja olen defaulttina tosi julkea ja miljoona muuta vikaa pistäessäni hanttiin. En edes muista ryöppynä tulleita sanoja, sillä halkean aina näissä puhelinkohtauksissa itkuun, hyperventilaatioon ja ennätysmääräiseen rä'än niistämiseen jo ennen puoltaväliä. Naurettavinta oli kuinka kaikki moralisointi tuli muuttosopparistani jälkikäteen, ja kuinka _hänellä_ ei tulisi olemaan varaa vuokraani. Omglolwtfsiismitä? Niin, minun mokatessani elämäni hänellä ei olisi "enempää varaa" auttamiseeni. Kesken maratonitkuani olin kita auki sanattomuudestani, sillä olisin samalla halunnut nauraa katketakseni. Herra Isäni kun ei elatuksestani ole ikinä juuri halunnut välittää (rumasti suoraan sanottuna) hevon vittua. Kenties vuokrani ei ole hänen päänsärkynsä kun piittaaminen on ollut minimi elatusapua ja nolla-levelillä koko elämäni.

Lyötyäni (taas) luurin korvaan soitin itkua yhä pukaten Mummolle, kämppäni vuokraavalle, ettei hän vain olisi langennut paskapuheisiin muuttamattomuudesta. Kuulemma hänen ja Isäni aiempi "puhelinkeskustelu" ei ollut edes päässyt alkamaan, sillä Mummopa oli lyönyt huutavalle pojalleen myös luurin korvaan. Hän ja äitini vuorotellen lohdutti olemaan välittämättä koko ihmisestä ja vastaamatta yhteydenottoihin, mutta olinpa hajalla jo pelkästä huudosta. Tämä koko kuvio vaihtuvalla teemalla (es. Harry Potter on saatananpalvontaa, hameeni liian lyhyt ja poikaystävät eivät saa tulla yökylään) on toistunut aina, mutta hyväuskoisena(?) tollona silti annan toisen vahingoittaa itseäni uudelleen ja uudelleen. Sentään en ota itseeni konkreettisesti huudetuista sanoista, ihan niin herkkä-ääliö en ole, mutta koko tilanne... auh.
Nojoo, se niistä sukuloista. ^___^ Ilmeisesti nyt häneltä ei tipu sitä yhtä elatushunttiakaan, kiitos mun käytökseni (lol), mutta FUCK IT! Muutanpa kahta kauheammalla himolla, haaveilen kukka-amppeleista ja maksan laskuni elämällä kissojen kanssa kaurapuurolla jos vielä täytyy. Loppuviikon henkiset kyvyt olivat vain ton kohtauksen jälkeen niin nollissa, että peruin taas kaiken ohjelmani viime hetkellä, zombeilin lääkekorotuksesta, sekä pelkään loukanneeni poikaystävääni kaikella myöhästelyllä, kiukuttelulla ja poissaolevaisuudellani. Äh äh äh.

Pitäisi päästä suihkuun ja kauppaan ja kaikkea, mutta olen jo aamusta luovuttanut Läkerol- ja aamiaisöverille. Olo on turvonnut, läski ja lyijyraskas ankean mielen kera, ja asioille pitäisi jaksaa. Tai aluksi edes suihkuun, yhh.

7 comments:

  1. Joo jätä omaan arvoonsa. Vika ei ole sussa. Sun isällä ei kyl kaikki kunnossa näin ihan hyvällä sanottuna. En ihmettele jos tulee itseviha ym. jos oma isä kohtelee noin. Sais hävetä.

    "Älkää tuomitko jottei teitä tuomittaisi" ja "se joka on synnitön heittäkööt ensimmäisen kiven" ym. ym. pikkumuisttutuksena vaan hänelle.

    ReplyDelete
  2. Isäs vaikuttaa vähän.. joo. Omaan arvoonsatommoset, etköhän sä mahdollisesti itse kuitenkin tiedä mikä on parhaaksi - ainakin jossain asioissa, vinksvinks-he-he.

    Nojoo. Oon nukkunut liian vähän ja juonut kahvia liian paljon, menee jo vähän maaniseks.

    ReplyDelete
  3. Ymmärrän sinua niin hyvin. Tiedän tunteen, kun joku huutaa sinulle, kuinka se sattuu ja lisää valtavasti jo valmiiksi jättimäistä itseinhoa! Aiheella tai raivoajalla ei ole väliä, jokaisen poikkisanan vain ottaa itseensä niin henkilökohtaisesti. Minulla on myös monia sukulaisia, ketkä moralisoivat valintojani ja tekojani elämässäni, ja teenkin nykyään kaikkeni, etteivät he saisi elämästäni paljoakaan tietää, sillä en kestä sitä sättimistä.

    Syömishäiriöiset ovat hyvin herkkiä, ja isäsi pitäisi se tajuta. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan sitä ymmärrä, eikä siksi edes viitsi peitellä tai hiukan hienovaraisemmin tunteitaan ilmaista. Sinun tulisi vain antaa olla, koittaa blokata tämä kaikki ulos itsestäsi. Olo vain pahenee jos alkaa ajatella jokaista sanaa yksityiskohtaisesti. Uskoisin, ettei isäsi sinulle mitään pahaa halua, hän vain ilmaisee mielipiteensä miehille ominaiseen tapaan; suoraan ja töykeästi.

    VOIMIA! niitä sinulla kyllä on, kun olet tähän asti selvinnyt:)

    ReplyDelete
  4. Kiitos kovasti ajatuksistanne..

    Petitcherie, en oikeasti usko Isäni tietävän/tajuavan edes sairauksiani tai niiden vaikutusta. Kyllähän musta pitäisi kaikki "näkyä päältä" hänelle, mutta blergh..

    Joo, eihän kai mitään pahaa tarkoita, ja sen hän ilmaisee konkreettisestikin sanoen "En mä sua syytä, mutta [lisää tähän huutolitania]". Hän kun katsos on mies eli perheen pää (siis minkä perheen?) ja siten automaattisesti kaikessa oikeassa, ja hänen tapansa on ainut oikea.

    Iskä joskus löysi takatueksi Jeesuksen ja tohveliksi helluntalaisen vaimon, niin minkäs teet kun kiihkoa riittää.. senkin verran ettei muitten uskovaisten/seurakuntien kanssa ole tullut toimeen mielipiteittensä kera.

    ReplyDelete
  5. Anoreksiaa sairastavan äitiSeptember 8, 2009 at 1:22 PM

    En ole ennen kommentoinut, vaikka usein luen:

    Se, millainen isäsi on, ei ole sinun syytäsi! Hienoa että yritit häntä lähentyä kuitenkin, onhan hän joka tapauksessa isäsi. Sinä toimit fiksusti, hän ei. Kaikenlainen kiihkoilu saa ainakin minun karvani pystyyn, kaikki sympatiani ovat puolellasi että yritit kuitenkin.

    Älä anna hänen pilata elämääsi, päinvastoin, kerää sisua ja voimia että saat elämäsi kuntoon!

    ReplyDelete
  6. Kuten sanottu, muista Kafiseni, ettei iskäsi kiukkuilu ole sinun syytäsi. Ei todellakaan. <3

    ReplyDelete
  7. Et ole yksin, et todellakaan.

    Minulla oli yksinhuoltajaisäni, joka huusi ja hallitsi. Toisti, että kuolen.

    Pärjään ilman häntä kuin tuhkasta noussut Fenix, elintason romahtamisesta huolimatta. Mitä minä köyhyydestä kun saan hengittää.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥