Friday, January 22, 2010

Kakkosella alkavaa tavaraa

Hyvä helvetti miten turvonnut, valtava ja epäsopiva olen. Laskimpa BMI:ni, kohtasin rehellisesti välttelemäni totuuden ja sain kuin sainkin tuon vuosien takaisen, ennätysmäisen, stratosfäärisen luvun ruumiini suuruudesta. Tahtoisin näin etukäteen hakata naulat kiinni hauta-arkkuuni.


Miksi en osaa syödä? Miksi en osaa olla? Miksi vitussa en vaan osaa? Edes lynkata itsetuntoani niin alas etten tulisi kolostani päivänvaloon ennen kuin kelpaan? Edes pistää suutani kiinni ennen kuin tapan itseni ahneuteeni. Sen kuin ahmin, ahmin, lisää. Miksi en osaa muuttua? Miksi en osaa vihata itseni ansaitsemani mukaan?! Tarpeeksi ollakseni muu! Jos läskeihin voi kuolla: tukehtua poskiläskeihin (on!) ja kaulahelttaani nukkuessani tai hukkua ylensyöntiin ruoan täyttäessä suoliston, mahan ja kurkkuni.. niin noin mulle käypä.

Thursday, January 21, 2010

Another day and I'm love again

Voihan viiittua. Pääni on ihan sekaisin. Huimaa, pyörryttää, huimaa jälleen ja maailma tuntuu niin epätodelliselta. Tekeminen tuntuu turralle, sillä päässä humisee kun koetan sanoa raajoilleni missä liikkuu vasen tai oikea. Puheen tuotto tai ajattelu sekoittaa kamalasti, blääh! Mitä kiitämme tästä? Poskiontelontulehdusta, antibioottikuuria, räkälimapalloa pääni sisällä, päänsärkyä, migreenioireita, painajaisia ja huimausta aiheuttavalla nuhaisuuslääkkeettä? Bingo.

Siispä kuume, pään sisäinen räkäpallo (oikeasti), monta päivää säilyvä lääkepöperrys, ja en olekaan tehnyt muuta kuin syönyt ja nukkunut. Koneella ei yksinkertaisesti jaksa istua kun vieressä pomppii mutsin mustikkapiirakat ja poikkiksella askarrellut pitsat. Joo, makaan puoli viikkoa samassa hikimärässä yöpuvussa äidilläni, ja luonnollisesti ahneesti taas hyväksikäytän jotain lähimmäistäni. Alias syön kaiken ja enemmän kuin pieni possu. Pari pakettia aamupalajuustoa(!), jäätelöä, karjalanpiirakkaa (jumalauta joo! just think about all those calories), muroja, pitsapastaleipää jne jne. En kestä olla yksin mahojeni kanssa, haluan lyöttäytyä turvaan jonkun luo. Ja syön sokeasti, nuhapöhnäisenä kaikki maistuu hetken huulilla ja on sitten vuosia kiinni lanteillani. Mutta silti tahdon halauksia?

Ostin tänään samalla hinnalla ulkomaalaisen gourmet-jädepurkin sijasta 5 l, joo, siis viisi (5) litraa jäätelöä. Oh-my-goddd. Karjalanpiirakkaa ja jäätelöä, mun kauppakassissani, jumalauta. Kotipitsatarvikkeet salaattien ja hedelmien lisäksi. Melkein itku tulee kaupassa kun ahdistun papupurkkien ravintosisällöistä ja en osaa marketissa valkata sopivaa. Mutta jäätelöä osaan ostaa, hurraa normaalipaino, laardiruumis itsevihoissani. Mutta en näytä vanhalta mummolta? Mä siis voisin olla joskus toisten mielestä nätti, jaksaa enemmän, suorittaa enemmän, nähdä ja viettää aikaa ihmisten kanssa. Ajatus tuntuu ihanalle. Mitäs jos ei aiokaan olla maailman paras kuolemisessa? Jos ei 'eläisi' kuihtuakseen kuoliaaksi. Jos ei ottaisi satunnaisia pika-spurtteja kohti kuolemaa? Hmm. Kotona en silti osaa olla. En syödä ja hengittää vaikka äiti olisi lyönyt mulle eväät mukaan. Yksin ylitseni vangitsee viha-ajatukset, "herään" haluun olemiseni peruuttamisesta. Herään rumaan totuuteen. Tahdon vetää olemiseni videonauhurista filmiä taaksepäin ja puhdistautua, deletoida, kadota.

Siis olen juossut pakoon päätäni ja tarrannut jääkaapinoveen. Äidillä ja poikaystävällä, taas pää aivan pilvessä, karjalanpiirakat suussa ja reidet turvonneena. Läski, oho, en jaksa edes oikolukea puheitani. Äidillä on huumaavaa kieltoleikkiä ja himoa safkan kanssa, mutta samalla saan tuntea toisen aidon välittämisen ja huolenpidon. Lämmittää. Poikaystävä huolii yöksi, halaa ja tykkää ällöistä hinkeistä ja reisistäni, antaa ostaa jäätelöä, ostaa itsekin jäätelöä, valkkaa mulle papupurkin! ja tunnen itseni rakastuneeksi. Enkö mä voisi olla toisessa ruumiissa, olla vähemmän kuvottava for reals, jatkaa terapiaa ja jaksaa niin.. elää elääkseni enkä kuollakseni? Jos vain kelpaisin itselleni, jos olisin muuta kaikki niin olisi hyvin..

PS: Anteeksi sekava sepustukseni, heh. Palaan kun kirjaimet eivät enää pompi näytöllä ja valonsäteet särje päätäni.  (Menenkin tästä lesoamaan elämäni lohdutuspalkinnolla, jäätelöllä, ja kiihdytän kaloriöveri-itsariani! Jippiii! ^____^)

Tuesday, January 12, 2010

300

"Today we dine in hell!!!1" ... tai sitten ei. Laimeat hurraa-osoitukset kolmannelle sadalle postaukselle. Ohhoh.

Sain itseni siististi ulos sängystä, suoraan suihkuun, noudattamaan täsmällisesti aamurituaalit. Puuhani eivät ole epäterveellisesti pakonomaisia, mutta pakko noudattaa tai en millään herää oikealla tavalla. Järjestys on avainsana rutiineihini. Mokaan koko päivän jos en mene kotona rituaalieni tavoilla: jään löhöämään likaisena, en tiskaa, valitse päivään sopivaa paitaa päälleni, mussutan nonstop ja en pidä kiinni lupauksistani lähteä ulos. Voivoi mulle tuli ykskaks migreeni niin en mennyt! Luuseri. Huoneessani alkaa haista hiki ja keittiöstä loppuvat tomaattimurskat ja kaurahiutaleet.

Oikein noudatetuista aamuista huolimatta pari viime kk tuntuu likaisilta sängynpohjilta. Jynssään suihkussa sienihanskalla reisiäni, hieron muka-kiinteyttävää öljyä iholle ja puristelen makkaroita selluliittiä etsiessäni. Paino on noussut aivan stratosfäärisesti, olen kai ollut kuiva kuin kalanruoto, sillä lihotut kilot eivät ole yksinkertaisesti mahdollisia. Ne ei saa! En tahdo en tahdo en tahdo! Normaali paino. Blim, tosta vain varoittamatta, ennen kuin ole saanut sulateltua kymmenet (ja oikeasti kymmenet) syödyt jäätelölitrat. Puolet enemmän kuin vuosi sitten keräsin osastolla. Tuplasti enemmän kuin muutama kk sitten lääkärin ja sairaanhoitajan puntarilla. En ole tottunut tällaiseen. Vaatteet eivät mene päälleni ja ruumiini vievä tila on tiellä. Maha, tissit, reidet, allit. Mahani ei anna turvotukselta armoa, ei vaikka kuinka ahmin kuituja ja telkkarissa mainostettuja terveysvaikutteisia jugurtteja. En tiedä onko kyseessä vahvat lääkkeet vai pelkkä sisäinen sikani kun en ole saanut suljettua suutani.



Mitä tekevät säännöt? Tarvitsen niitä. Pakolla. Elämänohjeet, siis eri asiat kuin rutiinit. Kumma kun en kuollut astuttuani tänään va'alle, murtanut alla lattiaa ja vajonnut paria kerrosta alaspäin. Tehnyt asfalttiin reikää. Olen vissiin unissakävellyt Helsngin keskustassa, sillä uutisissa puhuttiin rikki menneestä vesiputkesta, sen hajottamasta kadusta ja liikennemuutoksista. Keuhkoihin painaa kun ilma muuttui samantien raskaaksi, rutiinit ja maneerit eivät riitä pelastamaan itseltäni.

Kerro pois! Millaisia vakio-rutiineita on päivässäsi? Löytyykö jotain (lähes) ehdottomia tapahtumakulkuja tai maneereita? Tänään olisi erityisen toivottavaa kuulla lukea vastauksia, kuulumisia, palautetta, yms. - ei haittaa vaikka eivät aiheeseen liittyisikään.

Saturday, January 09, 2010

Lintujen jalat ei talvella palellu

Yllä jotain nippelitietoa, mitä opin tänään aamu-TV:stä.

Mahaan koskee, siellä on taas liikaa tavaraa, vaikka nälkä ja mutusteluhimo pyörii siellä mukana. Oon pesukone extra linkouksella. Mania maistuu suussa. Jännittää slash ahdistaa oudosti. Hermostuttaa miten taas elän tai olen elämättä tän päivän. Sätin itseäni jo valmiiksi toisten ihmisten puolesta: "Miksi et lähtenyt ulos", "Mikset tehnyt sitä ja tätä", "Taaaaas, eikö sulla ole muuta ajateltavaa!?", joten olen hissun kissun valittamasta. Tukehdutan blogini jälleen itsekeskeisyyteeni. :--)

Rauhoittavani olivat loppuneet. Excuse-moi-what?! Multa ei ikinä bentsot lopu tai unohdu ulottuviltani, mutta eilen ei dosettiani lukuunottamatta kaapeissa ja komeroissa ollut edes miedon mietoa diatsepaamia. "Onneksi" eilen oli sairaanhoitajakäynti ja sain samalla moikata oma-lekuriani reseptiaiheella. En tykkää apteekeissa käymisestä, heitän tiskillä kehnoa läppää jos apteekkari on söpö, mutta farmaseuttien parveillessa ympärillä on inhottavaa etsiä edes laastaria. Sitähän varten ne työntekijät on ettei tarttisi etsiä, köh köh. Liian hyvä asiakaspalvelu ei mielestäni ole tungettelua, mutta nolostun ja kiusaannun kun joku tunkee viereen katsellessani valikoimaa omiin vaivoihini. Apteekkari varmasti arvailee ääneti vikojani ja tsekkailee mua päästä varpaisiin, hävettää. Olen pahis ja otan reseptijonossa lukulehden mukaani.

Nyt on taas kemiallisia aseita ajatuksiani vastaan, mutta pelkään syöväni tänään itseni sinivalaasta dinosaurukseksi. Paino on paisunut talvikuukausina kymmenisen kiloa ja osoittelee normaalilukemia, joten kieltäydyn sairaanhoitajalla punnituksesta, mutta juttelen muuten olostani avoimesti. Sairaalat hoitohenkilökuntineen eivät ikinä ole pelottaneet, mutta apteekkisäikkyjen jälkeen ostokset perjantairuuhkassa kauhistuttavat: yläkerroksen vartijat varmasti etsivät minua, seuraavat, myyjät parveilevat askelteni perässä ja tsekkailevat olenko saastuttanut olemuksellani koskettamani tuotteet.

Maha pistelee aamiaisista ähkynä, haluaisin kumartua ja vuodattaa kaiken ylimääräisen, kamaluuden, ja ole mukseni pois niskoiltani. Mutta: ulkona on tulossa kaunis päivä, aamurutiinini menivät onnistuneesti läpi, rauhallisten kahvikupposten jälkeen tänään voisi tehdäkin jotain! Jotain muutakin kuin idlata koneella, purra huulta blogistalkkerpelon takia ja katsella ruotsalaista versiota Come Dine With Me:stä. Miksi ympäristö avautuu talvella niin lupaavana ja hyvänä, mutta salakavalasti enteilevä kevät paljastaa vain läskini ja sisäisen inhottavuuteni? Yuks.

Thursday, January 07, 2010

Tuo oli tumma maammon marja/ syntymässä säikähtänyt/ näki kauhut kaikkialla


Huoh, olin niin lopettaa tän blogin. Seriously, ketkä jaksaa samaa jammailua masissyömispiiri-pyöriistä kun nykyään on puksahtanut paljon mielenkiintoisempia ja tuoreempia blögeja. Nuorempia laihempia tyttösiä, nätit websivulayoutit, punnituksissa käyntiä, äidin piilotetut pikkuleivät ja itkut kun joutuu syömään. Mä lasken eurosiani Prismassa ja mietin kehtaisinko ostaa tuoretta kalaa ahnaalle mahalleni.

Joo, tämä lokakuusta alkanut binge session onkin ollut ja pysynyt kiinni kuin laardia täynnä oleva takiainen. Mussutan tylsyyteen, emotonaaliseen tarpeeseen, luulis. Kurjaa, olen tullut liian laisaksi edes rangaistakseni itseäni: en kompensoi stratosfäärisiä kalorisaldoja kakomalla, viilviil tai jumppakierroksilla. Laiskuus, välinpitämättömyys, parantuminen? Kurkkua myöten täynnä itseä ja ruokaa, täynnä tahtoa olla näkemättä, koskematta, tuntematta itseään. Ja läheiset hymyilee kun likka käy silmät kiinni santsaamassa jäätelöä: sehän se terveyttä todistaa! Annetaan ahtaa lisää! Boo-hoo!

Oon nössö, oon piilossa "todellisuutta". En lue netin blogeja kun pelkään masentuvani toisten rinnalla (ehkä olisi syytä?!!), en omista kokovartalopeiliä, en katso kasvojani hampaita harjatessani, en käsivarsin osua itseeni, mennä suihkuun tai sovitella kiristäviä vaatteita. Ällöys lyö jättibingoa vain jos talosta täytyy poistua...



Plääh, vitut! Tiedä mitä sitten tehdä elämän/blögin/kaiken kanssa. Meenpäs siis syömään, jee!