Tuesday, February 02, 2010

Kalaa kouluajatuksilla

Kuka tuhoaa aamuleipänsä lisäksi puoli kiloa seitä mantelikalan muodossa aka lisättynä jauhoja ja rasvaa? No minähän se, totta kai. Vuosi sitten osastolla sain pakon edessä haarukoida ruokaani ja itku kurkussa jemmasin margariinejani, ja nyt taas ongelmitta hotkaisen kaiken edessä näkyvän. En osaa täsmäsyödä vieläkään. Koskin pitkästä aikaa "Lupa syödä" -kirjaani (yh, mikä rasittava nimi), ja ihme kumma löysin maininnan kuinka nälkäsignaali on sekava jos on syönyt pitkään epäsäännöllisesti. Ennen tosiaan söin tuohon päänsärkyyn, valppauden heikkenemiseen, heikotukseen jne, mutta nyt vaan tuhoan kunnes tulee ähky tai tajuan vain lopettaa.

Täti Terapia käski minun miettiä tunteitani aina kun ahdistaa tai ahmin.. Ahmintaa olen onneksi lähipäivinä saanut kuriin etten enää vedä itseäni ähkytäyteen, mutta ylensyön silmittömästi.. Jos kerta puolesta kilosta kalaa ja leivästä ei tule vielä ähkyyn niin voitte vain miettiä. Painoni on jotain stratosfääristä, korkeampi vuosiin ja en voi koskea mihinkään vaatteisiini. Eniten inhoan mahaani ja rintojani, vasta sen jälkeen tulevat allit ja reidet. Miksi minun kroppani ei voi olla kauniisti naisellinen vaan näytän puberteetissa pullahtaneelta muksulta, jolla alkaa kehittyä rinnat ja pylly, mutta täysin epäkypsän näköiset ja väärän malliset. Pelkään kuukautisteni tulevan takaisin, hormonitoiminnan normalisointi tuntuu kuin viimeiseltä niitiltä arkkuuni: nyt pitäisi lopettaa tämä "häröily" ja "aikuistua", kun mieleni on vielä ihan vastuuntunnottoman kakaran tasolla. Olen kauhean riippuvainen toisista ihmisistä, vaikka miten koetankin pitää itse huoli asioistani. Osaan kyllä kantaa vastuuta, mutta itsenäistymistä en ole nähnytkään.

Tätäkö se on? Että pelkäisin kasvaa aikuiseksi? Nääh, tuskin. Olisi silti ihana kasvattaa jykevä selkäranka etten olisi aina tilitevelvollisuuden tunnossa toisille tai roikkuisi kiinni äitini tai ystävieni palveluksissa. Otan typerästi vastaan ja omalle tunnolleni itseeni kohdistetut kolaukset, vaikka järjellisesti en niitä ansaitsikaan. Hädän hetkellä harvoin tartun luuriin, mutta epäsuorasti aina hankin apua askareisiini jos mahdollista. En ole avuton, mutta ehkä epäuskovainen omiin kykyihini, liian alas painunut ottaakseni kaikkea huolehdittavakseni. Lukion aikaisesta tunnollisesta stressipallosta on jäljellä vain muisto. Miten olen joskus voinut koulun lisäksi painaa kahta eri työpaikkaa viikossa?

Opiskelusta puheenollen, säikähdin eilen lukiessani opiskelija-asuntosäätiöni lähetteen selvityspyyntöjä asumisoikeutta koskien. En ole itse sellaista toistaiseksi saanut, mutta opintopojoja mulla ei ole nimeksikään ja en ole paljoa selitellytkään poissaoloani. Koulussa kun on typerä käytäntö: joko olet läsnä tai et - mitään "in between", kuntoutusapua, ei ole sallittu. Koulussa siis pitää painaa täysillä opintoja tai sitten ei lainkaan, ja minähän en ole täyspäiväiseen opiskeluun aivan kykenevä, mutta totta kai nyt jotain olisin voinut saada hyväksytyksi. Poissaolokauteni tulee käytettyä loppuun tänä keväänä, syksyllä vissiin on pakko palata halusin tai en - muuten lähtee opiskelupaikka. En silti jaksa stressata, ainakaan liikaa, sillä jopa haaveilen voivani unohtaa itseni kouluaskareisiin, ja syksyn tullen painaa täysillä. Näkymättömissä. Ei tarvitsisi tuntea ryhmäpainetta luokaltani, miettiä mitähän he minusta tuumivat, sillä jokaisessa satunnaisessa yhteentörmäyksessä ryhmätoverini eivät ole osoittaneet mitään aitoa uteliaisuutta tai huolestumista vuokseni. Olevat kuin en olisi, suits me fine.


Kevät on vielä edessä ja minä unelmoin syksystä, sitä hitaasti kohti pienempänä ja pienempänä..

4 comments:

  1. Ainakin mun AMK:ssa voi olla läsnä vaikka ei suorittaisi pisteen pistettä. Läsnäolokaudethan siinä kuluu, mutta hyvillä perusteilla (sairaus/toipuminen on sellainen) saa kyllä lisäaikaa opinnoille.

    T. Kuudetta vuotta AMK:ssa.

    ReplyDelete
  2. ^Juu joissain AMK:issa on mahdollista olla kirjoilla vaikka ei suorittaisikaan pisteitä tai olisi ilmoittautunut poissaolevaksi.
    Esim. kaveri on töissä ja opiskelut ovat jääneet vähän roikkumaan (taitaa "opiskella" nyt kuudetta vai seitsemättä vuotta?). Tosin hänen on pitänyt hakea kouluun jo kerran uudestaan, jotta hän voi jatkaa.

    Pitää kuitenkin muistaa, että ei ota opintotukea tuolta ajalta, koska Kela alkaa känisemään puuttuvista opintopisteistä.

    ReplyDelete
  3. Mä en ole vuosiin tuhlannut ajatuksia mitäköhän muut minusta ajattelevat. Sen sijaan osaan ajatella, että ajattelevatko mitään. Eli eivät. Vähän yksinään olen. Ei tässä muuta.

    ReplyDelete
  4. Voi meitä itseinhoisia naisia.. Liian tuttua tuo wannabee kaunis ja naisellinen. Kokemuksen ääni huutaa.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥