Tuesday, February 23, 2010

Takapakkia ja avaruusolentoja


Juuri kun päästin irti mokaamispelostani niin iskin itseäni vyön alle. Tai pikemminkin ylle, mahalaukkuun päin. Muistot on sekaiset ja pätkittäiset tuolta päivältä: olin syönyt ylimääräistä illalla, jotenkin jatkoin samaa aamuyöstä ja lopulta päädyin tunkemaan koko päivän kurkkuuni. Ei mitään järkeilyä asian suhteen, piti vain tuhota todisteet koko ruoan läsnäolosta. Muistan lopulta menneeni kylppäriin, hakevani vatsahappojen makua suuhuni ja rääkkäävän kurkkuani railoille. Etovaa, laihtumisen kannalta täysin hyödytöntä, mutta niin ihanaa itsetuhoa. En edes osaa muuta kuin tuottaa kipua, mutta kipua tunnunkin lopulta eniten himoitsevani, sillä kuvittelen kai ahminnallakin saavuttavan jotain tuskatasoa. En tiedä. Tuntuu kuin tanssisin päivittäin nuoralla kituutusyritysten ja läskiksi heittämisen välillä. Vailla moraalia itseäni kohtaan.

Kylppärin muovilattia, 10kpl partateriä eurolla, käsiä, reisiä, ja huvittuneisuuteni kun feikki veritahroilla-koristeltu suihkuverhomme sai päälleen punaista tuhrua. Napsin itseni nukkumaan, yritin perua viikonlopun menoni, mutta päädyin kavereitteni seuraan ja holtittomuuteen jäätelön, vaalean leivän, päärynöitten ja muun sokerimoskan kera. Ilman ruoka-faktoria viikonloppu olisi ollut ihanempi, mutta pääsinpä silti nauttimaan H. R. Gigerin taidenäyttelystä ja näkemään ensimmäiset kaksi Alien-leffaa. Hmm, koskakohan minunkin vatsalaukustani kuoriutuu penishirviö.

Eilen järjestelmällisesti jatkoin jääkapin ja kuivakomeroitteni tyhjäämistä, täysin passivoituneena ja kykenemättömänä mennä ulos tai tekemään mitään. Olin varma saavani tämän katkaistua ennen pitkää taas kotona, mutta jatkoin tänäkin aamuna mieltäni vastaan puurolautasilla ja litralla tomaatti-basilikakeittoa. Ja voisin synnyttää taas Alienin nahkani läpi. Nyt. Kuitenkin. Loppu! Jumalauta, niskastakiinninyt, se on ihan yhtä helppoa olla heittämättä päiväänsä helvettiin. Mun on pakko ryhdistäytyä, vaikka se kävisikin hämähäkinseittiä sipsuttamalla. Painokin rupesi viikossa menemään sievästi miinukselle. Mulle mikään ei ole mahdotonta. MIKÄÄN!

Ylöspsyykkaus. Loppu päivän pidän kiinni ruoka-ajoista, siivoan, menen lumimyrskyyn ja käyn kaupassa, pidän ruokapäiväkirjaa ja suunnittelen päivän ateriat etukäteen. En karkaa Äidille kun naamani näyttää vesirokkoiselta sammakolta. Noudatan itsekuriani, sielupahaani, enkä luovuta. Takapakkien yli, stop, katse ylös ja peiliin - miksi teet tuota itsellesi? Ylös siitä! YLÖS! Langat sormiin vaikka verille menisi.

Kannustusta? Tsemppiä, samoja fiiliksiä? ;>

8 comments:

  1. Jokaiseen ajatukseeni menisi hyvin monta kirjainta.

    Luen sinua aina kun kirjoitat. Pidän kirjoituksistasi.

    Kommentoin, koska samastuin valtavasti tähän tekstiin, vaikka yleisesti ottaen minulla taitaa mennä vähän, no, paremmin. (anteeksi ilmaus.) Mutta vedän överiksi aivan liikaa, joka ilta päätän että nyt loppu, minulle mikään ei ole mahdotonta eihän, no on, no eihän, ja seuraavana päivänä tyhjennän taas kaappeja silmät lasittuneina ja päädyn halaamaan posliinia kurkkua korventaen.
    Eli samoja fiiliksiä, kyllä. Ja nyt lupaan sinulle, että minä pidän itsekurini nyt ihan oikeasti. Se ehkä pitää minut edes ihan vähän paremmin poissa kaapeilta ja antaa sinulle ehkä (toivottavasti) (tuskin) edes ihan vähän jotain, öh, vertaistukea.

    Huoh, mikä aivouloste. Mutta tulipahan kirjoitettua.

    ReplyDelete
  2. Kannustusta, tsemppiä ja samoja fiiliksiä.

    with ♥ lilli

    ReplyDelete
  3. välillä pitääkin ottaa vähän takapakkia että saa taas motivaatiota jatkaa. tsemppiä ja hyvä kun psyykkaat itseäsi!

    ReplyDelete
  4. Been there & done that. Voimia. Kaikki kyllä tulee hyväksi taas vaikka se ei siltä saattaisi vaikuttaa silloin.

    ReplyDelete
  5. Samoja fiiliksia taallakin. (nappaimisto sekaisin, niin uukkosia ei ole).

    kotikotiin tulin mukamas rentoutumaan, mutta taallahan sita ruokaa on kaapit taynna. LUULIN pystyvani pysymaan niista erossa.. noh, toisin kavi..sinne meni karkkilakot sun muut. I'm so weak! yksin ollessa se on niin paljon helpompaa.. voimia!

    ReplyDelete
  6. Saat fiilikseni. Olet sen ansainnut.
    Viikko sitten melkein vuoden kuivilla kulkeminen päättyi kun löysin itseni kattilan äärestä lappamassa mössöä suuhuni ja siitä tunnekuohun kautta moikkasin pönttöä. Hetkeä myöhemmin suihkuitkut pimeässä huoneessa. Purkamistahan tuokin. Oksennus oli pieni ja viaton mutta mitä sitten? Kyllä se tästä.

    ReplyDelete
  7. Ole ahmimatta vaikka sitten ihan vittuillaksesi itsellesi.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥