Wednesday, March 24, 2010

Mun silmät ei liasta hymyile

Taas Äidille kylään, taas ruokaa, sitä samaa irstasta mässyrumbaa kuin viimeiset 5kk. Olen kuulemma sairaamman oloinen kuin viimeksi.
"Mikset sä voi jo hyväksyä että sulla on ollut anoreksia ja olet nyt toipumassa?"
Koska eioo varmana tämmösel läskil ja enkä! Terapia Tädin mukaan taas painoni saattaa olla normaali, mutta pääni yhä ihan pahasti syvällä, jopa ahdistuneempana kuin viimeaikoina.

Todellakin, ahdistaa. Nukun jatkuvasti huonosti, herään puoli kuudelta tai viideltä, mikä ei todellakaan riitä mulle joka tarttisi sen 8h jaksamiseen. Pomppaan ylös ja menen tyhjentämään keittiötä, sokeana ilman järkeä mussutan tyhjään täyttämättömään nälkääni. Pilaan päiväni heti kättelyssä, kadun ja iljetän itseäni, sillä kaikki vieressä olevat tuttuni ratsastavat minimini kalorisaldoilla ja luurankoruumiissaan. minä en, enkä halua tulla maan päälle jos en voi vetää pikkuruisimpia farkkujani päälle avaamatta nappeja. Syötyäni Äidillä sängyssä monen juustosiivun aamiaisvoileipiäni sain poikkeuksellisesti kyydin kotiin. Olin kahta kertaa iloisempi kun Äiti jopa kapusi kämpilleni katsomaan kissojani, mutta positiivisuudesta oli pian vain riekaleet jäljellä, kun läävänä lepäävä kämppäni avautui hänelle. Sen sijasta että olisin esitellyt kauhuteemaista uutta suihkuverhoa niin asuntoni muuttui kaiken saastan, paskan ja lian kauhukabinetiksi.

Tiedän täällä olevan likaista, mutta en yksinkertaisesti jaksa joka päivä siivota lattioita, ja kitisen minkä kerkiän kun kämppikseni ei noteeraa hometta paahtoleivässään ennen kuin puraisee sitä (kyllä, näin on tapahtunut). Minusta on kohtuutonta yksin yrittää pitää kaikkea koossa jos toinen ei jaksa sanoa kissan paskoneen kylppärin lattialle koska "Mua väsytti". Logiikkaani ei mahdu kuinka joku voi katsoa kakalla kykkiessään eläimen vahinkojätöksiä, ja a) ei putsata sitä heti itse b) jaksa mainita että kissojen omistaja eli minä heti ryntäisi jynssäämään. Jäkäjäkä, mutta ne on mun kissat ja niistä eniten karvoja ja pölyjä tulee. Eniten ilma ja keittiö likaantuu mun jäljiltä, koska minä tässä asunnossa syön, piereskelen, ja matelen päivät pitkät. Silti vain valitan kun hinkkaan tiskipöytää porkkanaraasteesta ja rasvatahroista.

Oli tosi paha kuulla totuus räjähtäen päin naamaa. Totuushan se on kaikista raadollisin, varsinkin kun toinen on aivan oikeassa ja itse siitä enemmän kuin tietoinen. Olen tosi huono kestämään äänen korottamista, ja Äidin sanojen pureutuessa lihaani rupesin tahtomattani itkemään yrittäessäni hiljentää tilanteen hokemalla "Tiedän!". En tiedä miten pitäisi reagoida tällaisissa tilanteissa kritiikkiin, sillä oma puheeni ymmärretään aina itsesääliksi, marttyroinniksi jne. Inhoan ja halvenneksunnan aiheet tiedän kuitenkin parhaiten itse.
"Saastaiset kynnykset, eihän täällä eläimet voi asua, ei ihme että ne on kipeitä, älä sä aina syytä kämppistäs, se tässä käy töissä, sulla on kaikki päivät vapaana, älä yhtään selitä muutosta, voisit joskus pestä verhot, ei tää lattia voi olla tällainen, millon tosta on pyyhitty pölyt, kissankarvat, ÄLÄ NYT RUPEE ITKEE SIINÄ!! NOH! Sovinto?"


Äidin lähdettyä töihin lukittauduin vessaan ja itkin lisää lohduttomasti, lohduttomammin kuin pitkään aikaan, huusin ja vollotin ääneen, karjuin pahaa oloani kylppärin seinien läpi kuin rääkätty petoeläin. Kaivoin vaistomaisesti esiin pienen razor bladen. Puhelin soi, Äiti tahtoisi aina jälkikäteen lohduttaa ja löytää ratkaisun. Peitin soittoääneni jatkamalla itkuisaa huutoani ja purin itsevihaani kymmenillä piirroilla käsivarsiini, karjuin haluavani kuolla ja näin kissanpaskaisen muovilattian saavan ylleen uuden tahmakerroksen. Tummanpunaisessa sateessa paperinohut metallinpala oli paras ystäväni, taiteillen paperinohuita kuvioita käsiini.

Rauhoituttuani pyyhin pölyt, imuroin matot ja kuurasin lattiat, villakoirat huonekalujen takaa, järjestin kirjahyllyäni, hinkkasin liat, pinttymät ja hiekat kylppäristä, keittiönlattialta, puhdistin kissanvessan katoksineen, lavuaarin, pyykkäsin verhot, rullasin matot tampattavaksi, tiskasin tuulletussuodattimen, pyyhin pöydät, heitin vaatteeni pyykkiin, menin suihkuun, irroitin kynsilakanjämät, rasvasin ja laastaroin itseni, ja sytitin kynttilät. Sekä pyysin anteeksi.

5 comments:

  1. Voi pientä. Tiedän varsin hyvin tuon tunteen, kun ei yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään ja sitten joku tulee haukkumaan sut pystyyn, kun oletkin laiska. Miksei ne voi ymmärtää, että väliin tulee niitä kausia ettei vain jaksa. Mulla on noita kausia aika usein, silloin on vaikeaa tehdä yhtään mitään, hyvä kun jaksaa nousta aamuisin edes sängystä, silloin tuntuu että haluaa vain nukkua kauas pois.

    ReplyDelete
  2. Voi sua :(. Toi toisten moittiminen on niin tuttua. Itse kerran heräsin aikasin aamusta hinkkaamaan kämppää, jota olin laiminlyönyt masiksessani. Sitten tulee mutsi joka sanoo: "no et oo hetkeen siivonnu, mitä pölyä täällä on ja mitäs tää nyt on".

    ReplyDelete
  3. Luen täällä taustalla aina juttusi ja elän hengessä mukana. Kellutaan aika samassa paatissa mitä tulee fyysisen painon ja mielen suhteeseen... tämä on helvetti, jota muut eivät näe, eivät sellaisena kuin se oikeasti on. Kamalinta on kun tullaan huutamaan, että "senkin lomalainen, sulla on elämä pelkkää vapaa-aikaa, siivoa edes" - se on niin kohtuutonta kaiken muun päälle. Oon pahoillani, että joudut kuulemaan sellaista. Pidän itseäni aika paksunahkaisena ihmisenä, joten toivoisin, että ne huudot voisi jotenkin transportata minulle eikä sun tarvitsisi kuulla niitä ja piirtää käsiin. Oot rakas, kultapieni <3

    ReplyDelete
  4. Kirjoitat TODELLA hyvin, saat kaiken tuntumaan niin tutulta, kuin eläisin samaa elämää. Jaksamisia paljon! <3

    ReplyDelete
  5. sun teksti saa mut ahdistumaan koska se on niin aitoa. kun voisit sun pahaa oloa jakaa. täällä päin jaksettais ehkä kantaa osan siitä.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥