Thursday, April 22, 2010

En tahdo sitä, mutta se haluaa minut

Läski LÄSKI ääliö! Hyi helvetti kuinka jonkun lihallinen ulkomuoto voi olla näin rasvapesiä pursuava, irvokas selluliitin ja löllyvän massan ruumiillistuma, joka ahnehtii jatkuvasti sisälleen lisää ja lisää kuin musta aukko. Ja viime viikko alkoi menemään niin hyvin.. Aloin lähestyä itseäni, alipainoa, kaikkea rakastamaani mitä olen ollut joskus.. Viikonlopun sosialisoinnitkin ja yhteisruokailut kaveriporukan kanssa sujui, mutta. Aina tuli sunnuntai. Sunnuntai, jolloin menin taas lääkitsemään tunnevaurioitani ruoalla. Lisällä ruoalla, myös maanantain, tiistain ja keskiviikon.

Sisälläni ei taaskaan liikkunut yksikään tunne tai ajatus, pelkästään tahto nukkua pois kaiken mussuttamisen välillä. Tunteet ja ajatukset nolla, käsi horjuu jääkaapille, törsää kymmenen euroa lähikaupan iltapaloihin ja santsaa lisää lisää lisää, että pakarani voisivat taklata jo kiinanmuurin kuus nolla. Yököttävää, iljettävää, minä minä minä!

Sängystä ylöspääseminen on vain vaikeampaa ja vaikeampaa. Masentaa, olen käsittämättömän uupunut ja vetelä, vaikka eilenkin nukuin lähes koko päivän. Yli 12 tunnin yöunet on kuitanneet väsymysvelkani, mutta jäljelle ei jää kuin ikuinen energian käyttö ruokaan ja satunnaiseen laattailuun. Kotona ahdistaa, mutta olen taas yksin ilman ketään tai mitään mihin kääntyä. Ulos on mahdoton mennä, sillä se vaatisi suihkussa käymistä. Olen taas alkanut vihata ja karttaa suihkua, koska silloin veden ja verhon välissä ei ole kuin minä ja irvokas kehoni. Yök!

Silti, olen jotenkin käynyt lekurissa, terapiassa ja pakottautunut ulos päivittäin (kauppaan). Kävin päiväosastohaastattelussa, mutta en kokenut sen olevan minun juttuni. Mieleen tuli miljoona negatiivista kokemusta aiemmilta jaksoilta, jolloin olen pääasiassa todistanut vain olevani huono ihminen. Näin mielessäni jo kuinka kikkailisin ruoan kanssa, miten tunnollisesti ja täsmällisesti karkaisin oksentamaan tai jemmaisin puolikasta margariininappia hiuksiin, sormiin, lautasiin, korvan taakse... Päivät pitkät kikkailua, pitkien välimatkojen saattelemana. Kiitos, mutta ei kiitos kuitenkaan. :(

Hoitosuunnitelmassa ei voitu muuta tehdä kuin pyöritellä peukaloita. Yritän saada jatkorahoituksen terapiaan, mutta sitten.. en tiedä. Jos päiväosasto ei käynyt niin sopisiko ihan lyhyt kokopäiväinen katkaisuhoito. SIIS MIKÄ?! Ai 24/7 osastolla. Syömässä. Linnunluisten anorektikkojen välissä. Ei. Ei ei ei ei en voi. Mieluummin kaon viisaudenhampaani vessanpyttyyn. Haluan muutoksen, lopettaa syömisen, en täsmäillä. Haluan vain laihtua, oikeasti. Haluan ulos kämpästäni (irtisanomus tehty!), kutistua pikkuruiseksi, samalla raataa sormeni salaa verille. Ahdistaa. En halua enää ruokaa, mutta se haluaa minut. Mutta nyt otan tunteeseeni rauhoittavaa lääkettä ja kupin kahvia (ai miten ei niin bentsot+kofeiini?) ENKÄ syöntikierrosta jääkaapilla. Vittttttt u.

9 comments:

  1. Miksi kikkailisit ruokien kanssa päiväossalla, jos kotonakin syöt ilmeisesti ihan normaalisti? En voi silti mitenkään uskoa (anteeksi), että olisit kova ahmimaan. Kaikilla kun on eri käsitys ahmimisesta.

    Ja ymmärrän kyllä miten vaikea olisi mennä osastolle anorektikkojen keskelle, mutta mitä jos keskittyisit pelkästään oman itsesi hoitamiseen? Tuskinpa vain siellä kaikki on linnunluisia anorektikkoja...tai no mistä minä sen tiedän.

    En tarkoita sanomisillani mitään pahaa vaan toivon, että pääsisit pois syömishäiriön otteesta. Voimia <3

    ReplyDelete
  2. Älä yritä kieltää itseltäsi syömistä kokonaan. Itselläni on kans tässä ollut ongelmia, koska sana "kohtuus" ei näemmä kuulu sanavarastooni.

    Siitä tulee huomattavasti pienempi morkkis jos vetää pussillisen porkkanoita suklaalevyjen sijaan. Syö 4-5 kertaa päivässä kasviksia ja hedelmiä. Muista juoda vettä. Elä sorru heräteostoksiin.

    Kierteen voi katkaista. Pystyt siihen kyllä.

    ReplyDelete
  3. Anonyymi, tuosta normaalista voi olla monta mieltä. Mä syön nykyään paljon enemmän ja tosi hyvin omasta mielestäni, mutta usko pois, kyllä ruokaa voi olla paljon. Se etten listaa jotain ahmintamääriäni ei tarkoita ettenkö mussuttaisi päivät pitkät ja tilaisuuden tullessa tuhoaisin äidiltä leipä-, muro-, ja jäätelöpaketin. Yleensä toki kaksi pakettia jäätelöä, ja nämä kaikki iltapalaksi. Joskus siis selkeämpää ahmintaa, mutta trust me - kyllä sitä stnan ruokaa riittää. En halua tarkemmin listailla ja kuvata, menee jo liian henkilökohtaiseksi.. :(

    Osastoruokailuiden täsmäsyömisessä on haasteena esim. en ole vuosikausiin laittanut omatahtoisesti rasvaa leivälleni tai laittanut kahta ruokaympyrän mukaista lämmintä ateriaa lautaselleni. Plus tuohon vielä piinaava omatunto jos ei tartu kiusaukseen puijata.

    Nounou, haha.. :D Tietäisitpä miten ylitän kyllä kaikki "puoli kiloa päivässä"-suositukset rehujen ja hedelmien kanssa. En yleensä osta kuin turvaruokiani, mutta kyllä niitäkin voi vetää liikaa. Suklaapatukan olen tainnut syödä viimeksi vuonna.. 2006? Ehkä? En onneksi välitä sipsukarkeista jne. :3

    Kiitos tsemistä! Tänään mennyt taas paremmin.

    ReplyDelete
  4. Tiedän tunteen, kun kerran on vakavasta alipainosta palannut normaalipainoon ja kun tuntuu, että sinne alipainoon palaaminen on niin hemmetin vaikeaa.

    Tuntuu, että viime kerta oli paljon helpompi, nyttei sitä samaa itsekuria enää ole. Ahmimismäärät kasvavat vuosi vuodelta ja niin myös kerrat. Ennen se oli se sallittu sunnuntaisuklaalevy ja loppu viikko alle viidelläsadalla kalorilla, nyt sortumista monta kertaa viikossa.

    Itse siis samassa tilanteessa ollut. Terapeutin, sairaalahenkilökunnan, ystävien yms. avulla kuitenkin pikkuhiljaa luopunut laihdutushaaveista ja opetellut täsmäsyömään. En haluaisi, mutta vaihtoehtoja ei ole. Paluuta vanhaan ei ole, joten pakko kokeilla toista tietä. Paaston ja ahmimisen kierre on nimittäin fyysisesti ja henkisesti kuluttavampaa kuin mikään, joten siitä oli päästävä pois.

    Toivoisin, että sinäkin löytäisit jonkun muun vaihtoehdon kun laihuuden. Sinne on nimittäin kerta toisensa jälkeen vaikeampi päästä, ja lopulta suunta on takaisin ylös. Hetken siitä tilasta voi nauttia, mutta lopulta keho vaatii taas omansa. Etsi ulospääsy, älä palaa vanhaan. jos oikeasti etsit, löydät sen. Aina on vaihtoehtoja.

    Voimia. <3

    ReplyDelete
  5. joo, jokusen kerran tässä lähiaikoina. kyllä lentee lintuja huoneessa ym, mutta on ne huonot puolet suurempia, makukin. älä koskaan kokeile, jos et vielä ole!!

    voimia! toivottavasti kevät pian lähestyvä kesä toisi sulle valoa sydämeen asti.<3

    ReplyDelete
  6. Kiitos sanoistasi. <3 Ja nyt löytyy blogilistaltakin!

    ReplyDelete
  7. sulta tulee tosi hienoa tekstiä.

    voimia :)

    ReplyDelete
  8. Miten sun hoitotiimi reagoi kun puhut siitä et haluat vaan laihtua jne... Kohta varmaan tulee sen osaston motivointijakson ehdotus. :D Mut, hankalaa... Mul on vähän niin et haluisin toki parantua mut se on käytännössä van ihan vitin vaikeeta... Mua pelottaa et lennän psyk.poliltaki pihalle "toivottomana tapauksena". Viimeks hokossa allekirjotin sopimuksen joka vähän sama ku osastolla, et syön joka päivä ne ateriat, tietyt määrät niissä, ja en kyllä oo onnistunu, parhaimpina päivinä ehkä ees jotenki, onneks niitäki sentää ollu...

    ReplyDelete
  9. Mä en tosta kalorilaskurista osaa sanoa mitään, kun en ole koskaan vieraillut, mutta kiloklubihan on ihan ilmainen, joka on yksi hyvä asia ja emmä tiedä onko se yleisesti hyvä, mutta mulle se on, koska se on tarkka, laskee kalorit + kulutuksen ja saa merkata oman edistymisensä yms. ja emmä osaa selittää, mä vaan tykkään sitä käyttää.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥