Sunday, May 09, 2010

Rabbit Caught In The Headlights

Tänään ei ole tarvinut itkeä ajankulun hitaudesta. Päinvastoin, tunnit ovat tuntuneet kuluvan yllättävän nopeasti kun koetan pitää ajatukset jossain muualla. Puuhaamalla koko ajan jotain produktiivista, hyvä musa taustalla, niin ei tarvi murehtia muuta. Sain pari tuntia kulumaan tavaroita järjestellessä ja pakatessa, mutta muuten lähivuorokausia on dominoinut kevään kuumin trendi: ahdistus! Mikäs muu!


Pistin aamulla pesukoneen päälle sillä ajatuksella että "ooh teen kotitöitä", mutta olen niin aralla tuulella, sekä uupunut etten tahdo viikata kuivia vaatteita pois tieltä. En jaksa, en välitä, mutta johonkin märkäpyykki pitäisi tunkea. Uudelleen linkous. En jaksa-välitä-pysty vieläkään. Laidan pesukoneen epäekologisesti uudelleen pyörimään, samat jo-puhtaat vaatteet sisällä... Jos sitten myöhemmin.

Pääsin sentään ulos viemään roskat. Ulkona on ajoittain jo vähän lämpimämpää, mutta palelen kotona kuoliaaksi aina kun suunnitelmissa olisi ulkona piipahdus.

Jos en ole ahminut koko päivää niin keittiönatseus valtaa vuorostaan tilaa. Kaikki punnitaan, pilkotaan, viilennetään, lämmitetään, ei saa olla sotkuja ympärillä, ei häiriötekiöitä, puhelin äänettömälle ja tiskit pois tai edes riviin. Vesilasi, teemuki, talouspaperia sotkemisen varalle. Kaikkea säädän ja sohellan kuin tuli city-rusakon perseen alla. Väsytän itseäni lisää tällä passiivisella ahdistuksella, puuhaten miljoonaa asiaa, mutta en lopulta saa mitään valmiiksi tai aikaan. Kolme ja puoli tuntia on jo kulunut kun aloin tekemään ruokaa. Kaikki on oikeastaan valmista, oikeasti aikaa ei olisi tarvinnut kuin sen parikymmentä minuuttia, mutta keksin väliin jotain muuta, ahdistun, bentsot ei helpota, väsyttää, entä ne pyykit? Taidan keittää vielä iltapäiväkahvit.

Kuljen Ikean räsypeittoni, lohturiepuni, harteillani ja ravaan yhä ympäri kämppää duracel-pupun tavoin. Kynnet lakattuina, hiukset siistittynä, naama meikattuna - vaikka veinkin vain roskat. Täällä kummittelee miljoona demonia, joita kipitän varpaillani edestakas pakoon, säädän ja räpellän, lopulta uuvun ja väsyn, asiat eivät ykskaks tunnu miltään. Jollen ahmi niin toistan tätä. Perun menoni, hautaudun suruun ja yksinäisyyteeni ahdistuksen peittelemättä. En osaa vetää syvään henkeä, hidastaa stressiä, enkä aloittaa, toimia tehokkaasti ja saada valmiiksi. Mahdotonta. Toivottavasti loppuilta ei mene aivan päin vittua pidettyäni liian pitkän ruokavälin.

7 comments:

  1. kirjotat tosi kauniisti (: ihana blogi muutenki! tsempiää<3

    ReplyDelete
  2. Kuulostaa niin mun päivältä O______. Voimia, toivottavasti saat taas otteen jostakin, tuo on oikeasti niin hirveää kun tekee ja tekee mutta oikeasti ei tee yhtään mitään--> ahdistus kasvaa.

    ReplyDelete
  3. samanlaisia ajatuksia tuntemuksia kokemuksia...
    valitettavaa, että muillakin menee "näin".
    jatkan lukemistasi, kirjoitat mielenkiintoisesti :)

    ReplyDelete
  4. Toi kuulostaa pelottavan tutulta. Osaat muuten kirjoittaa todella hyvin.

    Voimia<3

    ReplyDelete
  5. hei. <3

    aivan ihana ulkoasu blogillasi. koskettavia tekstejä. pidän hirmuisen paljon.
    ps. lisäsin Sokeripuutarha-blogini Blogilistaan.

    ReplyDelete
  6. Oi apua, kiitos tuhannesti ihanasta kommentista! :--) Ajatus esittelypostauksesta on käynyt mielessä, ajattelin vain ettei ketään kiinnostaisi kuitenkaan, mutta voisin kyllä naputella jonkinlaisen esittelyn itsestäni lähiaikoina :) Blogi löytyy nyt myös blogilistalta, kiitos kun ehdotit! :)

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥