Sunday, June 27, 2010

Why, sometimes I've believed as many as 6 impossible things before breakfast

Hankala kirjotella arkisia asioita, inhoan omaa ääntäni, kuulostan niin tyhmälle. Päivittäisilmiöistä ja hassuista päähänpinttymistäni on tuhat kertaa yksinkertaisempi puhua kuin omista jutuistani. Omia asioita on paljon mukavampi pitää salaisuutena, pantata kuin aarretta, josta katoaa kaikki taianomaisuus jos sen avaa toisille. Täti Terapia joskus sanoi mun manipuloivan keskustelua aiheesta toiseen kun en halua miettiä omia tuntemuksiani.. Oon sittemmin pistänyt merkille kuinka toi käy ihan joka kerta, mutta enää asiasta ei oo huomauteltu. En kyl usko minkään istunnon olevan turha, mutta pelkään ajan tuhlaantuvan jollei koko ajan miettimässä syntyjä syviä. Terapian jatkuminen ei ole mikään itsestäänselvyys.

Lääkärin, minun ja Tädin paperi on kirjoitettu ja lähetetty, nyt vain sormet ristiin maksaako kaupunkini toisenkin terapiavuoden. Kaikki vakuttelee et "Juu, varmasti jatkuu - eihän tätä voi nyt keskeyttää", mutta en usko. Vittu niin monta vuotta sain ravata paikasta toiseen ja ruikuttaa sponssia, että en usko ennen kuin myönteinen päätös on kädessäni. Koska se tulee ja tuleeko lainkaan niin en tiedä.. En ole ajatellut mitä tapahtuisi jos sitä ei jatkettaisi. Kelaa kiinnosta, omakustannus out of question. Sokerina pohjalla syksyllä alkaa koulu, sillä olen nyt käyttänyt kaikki poissaololukukauteni. Jos en nyt tee jotain niin ekana lähtee oikeus opiskelupaikkaan ja toisena asunto. Vieläpä marraskuun aikana, johon mennessä mun pitäisi haalia puolen vuoden OP:t tai vuokrasopparia ei uusita. Sitten oltaisiin kusessa, whii!


...Mut ei mua juuri pelota. En huolehdi tai välitä. Katon huurrelasien läpi maailmaa, kahlaan usvassa tai olen jossain tunteita turruttavassa keijupölypilvessä (ei siis missään anarexia-prinsessamaailmassa vaan Peter Pan, nuijat!). Jaksan pyöritellä niitä päivittäisilmiöitä ja vastaan tulleita nippelitietoja, mutta on vaikea uskoa välittävänsä niin mistään. Teen kotitöitä ja käyn suihkussa automaatiosta tai velvollisuuden vuoksi, neuroottiseksi olen ihan liian lahna. Käytöstavat on kulissien ylläpitoa varten ja niin edelleen. Kun ne ovat kunnossa saa koomata ilman konflikteja ja keskeytyksiä. Ystävät ja rakkaat väsyvät, loukkaantuvat ja sättivät ikuista laiskapaskaluurseria, mutta ei sitä hymyilevää hahmoa joka on ajoissa paikalla ja parffyymia hiuksissaan.

Ihan yht hyvin voisin maata sängyssä ja antaa kuolan valuta poskea pitkin, samantekevää ja ihan sama. Yksin omassa kodissa siihen olisi kaikki mahdollisuudet, mutta päinvastoin lyhyessä ajassa olen kasvanut enemmän aloitekykyiseksi ja vastuulliseksi itestäni ja ympäristöstäni. Kai ne on hyviä muutoksia, isojakin ehkä, mutta ei ole mitään syytä onnitella mun olemista parantumaan päin. Toimiminen perustuu vain kylmälle ja tylylle faktalle ettei mua kukaan tule halaamaan, ei lohduttamaan, ruokkimaan, pelastamaan, passaamaan ja nostamaan. Kannattaa siis harkita kahdesti vetääkö vetämällä maton altaan, hanskat tiskiin tai rannet-auki-napit-naamaan, koska kukaan ei tule minua pelastamaan. Marttyyrinäytelmää ei voi olla ilman yleisöä, bohoo!


Ajotietä ylittäessä teen poikkeuksen ja suljen silmäni. Murskaisin ryhävalaan kokoisella ruhollani railoja asvalttiin ja tuhoaisin jonkun haaveet päästä enää ikinä katsastuksesta läpi. Konepellin kosketuksen jälkeen en vaan välittäisi, en tuntisi koskaan enää. Eikö kukaan muu tunne kuinka kovaa ilmakin puristaa rintakehää?

Friday, June 25, 2010

Kuinka saisin rikki kookospähkinän

Kiitos kaikille ruokavaliohuuhaa postaukseeni vastanneille. Yritin pukea sanoiksi vielä muutaman ärsyttävän ajatukseni, mutta koko subjekti rupeaa ahdistamaan ja kiukuttamaan mykistävällä tavalla. Tiedättehän - joskus tulee vastain jotain niin absurdia, suututtavaa, moraalitonta ettei voi edes torua.

Vastauksia odotellessa imin lisää naistenlehtien ja netin hypomaanisia terveysväittämiä, kuinka Valio on valhetta, sokeri saatanasta ja kevyttuotteet tappavia. Pala ei nouse kurkkuun omasta elämänlaadusta vaan kokonaisvaltaisesta riittämättömyydestä ihmisenä. Et riitä sellaisena tuollaisena: olet epätrendikäs, laiska, ahne, tyhmä ja salee mielestäsi läskikin. Totta kai, koska vain kookosrasvat kainaloissa, quinoat ja cashewpirtelöt huivissa saavat kehosta reippaan ja elämästä onnellisen.

Btw, olisikohan yhtä superia syödä kusiaisia, sillä niitä on salee syöty yhtä kauemmin kuin merileväuutteita. Nii, tiedätkö muka kusiaisten ravintosisältöä?

Niinpä niin. Ja vain laihat ihmiset ovat kauniita, onnellisia ja ansaitsevat + 2980€/kk. Tätä stereotypiaa me palvotaan. Sarag jätti edelliseen viestiin hyvän heiton miten "wellness on salaliitto ihmiskuntaa vastaan". Joskus lukemani feministinäkökanta puoltaa vähän samaa: dieetit harhautuskeino naisten tasa-arvolle, joka kaupan päälle vetää silmät omaan napaan ja itsetunnon nollaan!! How great is that?? Aivan kuin mun fokus olisi yhtään muualla.. Ainiin ja se luomu... Löysin lisää ahdistavia, mutta raikkaita mielipiteitä mm. täältä. Gasp, ja entäs jos hintavia leviään myyvät "toisenajatteliat" ja hipit ovat yhtä raha-ahneita kuin globaalit burgerkingit?

Voisinpa survoa tän kaiken pois mielestäni, antaa itsetuntoni suojella toisten arvostelulta ja hyvinvoinnissa luottaa intuiitioon. Muttaku en. Olen kaikkea sitä pahaa, läskiä ja riittämätöntä. Syystä tai toisesta en kuitenkaan usko kuolemansyntini olevan TV:n katselu, joogan ja kookoksen inhoaminen.. hihi.

Muoks: Typoja.

Sunday, June 20, 2010

Passion. Ambition. Butter. Do You Have What It Takes?

Käsi ylös ketä on satunnaisesti nakertanut ihmisten ravitsemusvalistus esim. "Kato näin helppoa se on! Laihdut jos kulutat enemmän kuin syöt! Ole terveellinen ja liiku tai ala kerää Hello Kitty-krääsää!" Niin. Aivan kuin järki ja tieto liittyisi mitenkään ihmisten elintapoihin, mielialasairauksiin ja ruokapelleilyihin. Monesti tiedonjano tulee obsessiivisen käyttäytymisen myötä, ja pahimmillaan voi laukaista ihmisissä ahdistusta, mutta harvoin mikään valaiseva "ahaa"-elämys kääntää kenenkään syömävammasen elinkaarta.

Kipeä on yhtä kuin tietämätön tai tyhmä. Just. Yhtä kapeanäköistä olisi tuomita kaikki ylipainoiset tyhmiksi ja alipainoiset terveydestään piittaamattomiksi nörteiksi. Random fact, joka ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta olenpa pistänyt merkille senkin ilmiön että moni ruokaongelmainen on töissä ravintola- tai elintarvikealalla. Hih.. Muistelen törmänneeni niin kondiittorimestariin kuin suurtalouskokkiin ja fitness-guruunkin. Tyhmää ja tiedostamatonta? Ei välttis, mutta obsessiivista..? Ehkä?

Yllä oleva avautumiseni lähti lähinnä siitä ahdistuksesta mitä koen lukiessani aina eri versiota "oikeasta ravitsemuksesta".. En ole superperehtynyt mihinkään, mutta olen obsessiivisesti hamstrannut raapaisupintaa ja lisännyt tiedontuskaa mm:
  • VHH/Karppaus
  • GI, verensokeri, diabetes
  • Kasvissyönti ja veganismi
  • Raw food ja muu kivikautismeno
  • "Super food", laihispillerit ja bodaajien ravintolisät
  • Okinawa, South Beach, Dr. Phil ja muut jenkkikotkotukset
  • "Ranskalaiset eivät liho"-tyylisiä elämänoppaita (moi, Dr. Phil!)
  • VLCD, kaalisopat, lentoemännät ja muut crash dieetit
  • vielä typerämmät "pro-ana" pelleilyt, jotka on keksitty vain tekemään teinilikkojen elämä vaikeammaksi ja surkeammaksi.
  • kehohappamuudet, ayurvedat, veriryhmät ja muut wtf linnunradankierto-tyyppiset näkemykset
Oh-no-she-didn't! Ruokapyramidit ja lautasmallit tulevat pian painajaisiin ja aiheuttavat varmaan mielikuvitusallergiaa. En tiedä, pyörittelen vain silmiäni kun en ole mihinkään täysin perehtynyt, yhtään ammattilainen tai normaalitasoisen täysjärkinen. Olenpas vain lapsellisen kiinnostunut pläräämään kaiken maailman ihmisten näkemyksiä, ajatuksia ja uskomuksia, sekä olevani lievästi addiktoitunut Wikipediaan.

Kuinka voi varmasti väittää, tietää tai tuntea minkään muun kuin omalta tuntuvan elämäntavan olevan yhtään oikea tai väärä? Jos vakuutellaan tarpeeksi? Kommentoikaa jookos mitä ruokailuvaliota uskotte, noudatatte ja miksi? Liittyykö siihen etiikka, maailmankatsomus, perintötekiät es. allergiat? Tai miettiikö kukaan muu asiaa vai olenko ainoa naistenlehtien nippelitiedon uhri?



 PS: Jos nyt joku rakas lukija nyt otti luettelostani "Ooh mitä tää on??!2"-shokkivaikutteita niin en voi estää. Yhtä lailla voi googlaattaa ana-mia-siperianjumppaorava-dieetit tai mennä suoraan imeskelemään niitä pikkukiviä. Omavastuu jos kuolee tyhmyyteen. Siis suosittelen aivosolujen tappamista mieluummin hyväntuulisia elokuvia, myös ruoasta ja bloggaamisesta! Kisses xoxo
"I'm Julia Child. Bon appetit! " (Meryl Streep, Julia & Juliet 2009.)

Saturday, June 19, 2010

Kanelbullar och princesstårtar

Pitäisi kirjoittaa useammin. Näyttää siltä että mitä enemmän kainostelen totuutta, painoani ja syömämääriäni, sitä enemmän myös vetäydyn kuoreeni poispoispois nettimaailmasta. Internetz kuitenkin on edullisin, nopein ja helpoin tapa minulle pitää yllä sosiaalisia kontakteja yms. maailman menoa, mutta mitä enemmän vain ahmin niin sitä vähemmän jaksan ajattella ääneen. Tosi upeeta, olin kuukauden alussa niin virittynyt uuteen, parempaan, ihanempaan elämään... kunnes jostain välähti, läsähti, ja olen 2 viikkoa ahtaapupeltanut ruokaa naamaani.

Missä vaiheessa, oikeesti, ihmisellä on niin tyhjää elämässään ettei ehdi ajatella muuta kuin itseään ja kitaansa? Hyvä jos terapiassakaan kehtaan ääneen myöntää miten on mennyt. Vaikka terapeuttini kanssa muodostama suhde on upea: hirveän avoin, konstailettoman suora ja luonteva niin hänkin tuntuu vähän kauhistuvan ruokamääriäni tai hänen äänessään kuuluu sellainen pieni vähättely, "Ethän sä oikeesti niiiiiin paljon syö, kai sulla on muutakin tekemistä, luet vaikka?", jota on tosi ahdistava oikaista. Hellurei painoni oli taas kk alussa lähempänä eri kymmenlukua kuin nyt. Nyt ei. ARGH.

Missähän meni vikaan.. sinä yönä kun makasin sängyssäni ja uskoin kauheassa pahoinvoinnissa nyt kuolevani? Kuolevani oikeasti, mikä valitettavasti ei tuntunut yhtään surulliselta vaihtoehdolta. Kunhan huimasi ja heikotti. Aijaa, nyt se tulee, voihan mäntti, mitäs tässä nyt tekisi jos ei huomenna enää nouse kissoja ruokkimaan? Kai silloin pakotin kehooni ruokaa, halusin tai en, heitin mussutukseksi parin viikon kuivilla olon jälkeen(!) äitini tykönä, olin itkeä pillittää valokuvia selatessa, ja urgh, taas sitä mennään. Ei pitänyt kauaa lupaukseni ettei uudessa kämpässä yrjöttäisi. Nääh, pönttö mikä pönttö, ihan sama minne sitä päänsä silloin lykkää.

(Vappu '10)
Äiti: "--! En tee sulle enää ikinä ruokaa. Noh, et kai sä meidän puuceevessaan yrjönny?"
Kafi: "No en ku metsään."
Äiti:"Ah no hyvä"

Random ..Paljon onnea Daniel och Vickan xoxo!! <3__<3

Thursday, June 17, 2010

Ajankulun kuollutta ahdistusta


On pitänyt kirjoittaa mutta tätä ah-niin-uhainalaista "tekemistä" on riitänyt! Ihan niin. Tekemistä. Mulla! Kamojen laittamista, säätämistä, viilaamista, siivoamista ja sen sellaista. Näpertely on tuntunut mielettömän hyvältä, en muista koska viimeksi olisin oikeasti unohtanut ajankulun, tai kyennyt keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Yleensä keskittymiskykyni katkeaa noin puolen tunnin kuluttua aloittamisesta, kuvitellakaan että voisin unohtaa itseni yhden asian pariin koko päiväksi.. Olen niin kade kaikille jotka kykenevät, itse en edes terveimpinä aikoinani.

Reippaina päivinä suunnittelen opiskelua, sivuduuneja, miljoonia harrastuksia, suorittamista, vaihto-oppilasvuotta, kuntosaliharjoittelua, työharjottelua, vitosen keskiarvoa opiskelutodistuksessa (1-5 asteikolla, huom huom), sekä säkenöivän superia sosiaalista elämää. Kaikkea tuota mikä on jäänyt väliin tai vähälle ainaisen sairastamiseni takia. Ainiin, se sairaus. Pää lyö taas tyhjää ja mun pitäisi osaa viisastella miten jaksoin ~20 vuotta täpötäyttä elämääni. Entäs sit jos en ollut turhan tarkka hikipinko, ei se tee ihmisestä heti jotain anoreksian mädäntämää täydellidentavoittelijaa. Toivon kuolevani kun pääni pysähtyy inspiraatiotulvasta, ideoista ja muusta fancy ass tulevaisuudesta.

Olo on ollut kurja aina pohjamutia myöten. Ihana ja helpottava elämä on tuntunut keskinkertaisesti kiinnostavalta jokaisen vaaleanpunaisen sekuntin ajan kun en ole ajatellut painoani, ruokaa tai kompulssiivisia mässyhimojani. Oksettavaa, paino on sahannut taas joku kymmenen kiloa ylöspäin kuukauden alusta aivan varmasti. Itkettää, on maanantai, kello alle yhdeksän ja Dr. Philin alkuun vielä rasittavan monta tuntia. Rikon käsiini lautasen ja raahaudun kymppikiskalle santsaamaan jäätelöä. Vttu.

Friday, June 04, 2010

Uusi valo



Puuh! Onpa ollut viikko. Olen edelleen more or less rikkirevitty muuttopuuhien jäljiltä, mutta pikkuhiljaa alkaa voimat taas palautumaan ja mieli kirkastumaan. Kamalasti on vielä tekemistä, melkein kaikki kamat on yhä pakattuna, ja järjestelyjen jälkeen asunto kaipaa kunnon siivousta. Kaikki kuitenkin tuntuu ennemmin ihanalta ja inspiroivalta puuhalta kuin taakalta, en muista koska olisin tuntenut itseni näin onnelliseksi ja virittyneeksi. Tästä ihana kiitos kaikille ystävilleni ja muruilleni, jotka tuntikausiksi uhrautuivat auttamaan.

Muuttohärdellin jälkeen sain juosta aamu kahteen pihalla etsimässä kissaani, nukkua vain pari tuntia kamalalta nau'unnalta, sekä todeta (taas) ettei säkkituoli tai pahvilaatikko ole ollenkaan optimaalisin lepopaikka. Sen jälkeen kuudeksi tunniksi Ikeaan, hukaten helvetisti rahaa, mutta nytpäs on jotain ihan oman näköistä nukkavierujen ja rikkinäisten kirppishuonekalujen sijasta. Ihan sama vaikkei Kela ole vielä päättänyt asumistuestani tai kolikoita ei ole edes kaurahiutaleisiin, sillä mulla on oma koti, oma pesä, oma taivas!! Sekä sänky kasattuna.

Ainoastaan epätasainen ja holtiton syöminen painaa mahaani, kaivelee mieltäni ja suututtaa etten pääse läskiä lihaani ikinä karkuun. Päästyäni aherrukselta syömään ruokaa on humps "vaan" kadonnut, vaikka en olisi nälkää koko päivänä edes muistanut.. Toisaalta, olen helvetin iloinen kun ajatukset ovat käyneet jossain muuallakin kuin safkassa(!), enkä vaihtaisi mihinkään tätä iloani ihanasta asunnostani. ♥ ♥