Monday, July 05, 2010

"And all the pain I put you through/ I wish that I could take it all away/ And be the one who catches all your tears

Se ei soi. Ei soi, ei soi, eisoieisoieisoi!! Hmph. Älä ny vielä, kellohan on vasta yhdeksän. Mutta enemmän kuin terapian jälkeen puoli kolme tai kotona kello viisi ja seitsemän! Pelkään melkein kuollakseni kännykän pirisevän, mutta samalla en jaksa kestää odotusta. Voisinhan mä soittaa itsekin, nii, ei se niin iso asia ole. Mutta jos sovittiin että puhutaan tänään! Jos silloin ei soita niin on varmana muuttanut mielensä, pohtii jotain rumaa ja hylkäävää.

Palat tarttuu kurkkuun, olen yhä huono puhumaan voidessani tosi pahoin. Ei että minulla olisi sellaista ystävää kelle keskustella, avautua ilman pelkoa tuomituksi ja vihatuksi tulemisesta. Parhaiden ystävien kanssa voi olla oma itsensä, muttei koskaan kaikkea. Poikaystävälleni paljon enemmän. Mutta nyt petin ja loukkasin häntä typerällä, harkitsemattomalla ja pilana tarkoitetulla käytökselläni. Ennen kesäkuista muuttoani olin kurkkuani myöten täynnä iljetystä, ahdistusta ja kuvotusta kämppäkaverielämistä kohtaan. En kämppistäni, pitäisin häntä yhä minulle tärkeänä ja ystävänäni, vaikka välillä purin ärtymystäni hänen tavoistaan valittamalla ja käytännön pilalla. Suolan ja sokerin paikkoja en ikinä sekoittanut, mutta tässä se tulee: olen ripotellut kämppiksen kaakaoon sokeria. Tai käyttänyt tasoitukseksi hänen pesupulveriaan kun lakkasimme jakamasta minun pulvereitani. Tyhmää, lapsellista, mutta vissiin olen niin nuija etten en osaa erottaa pilaa perisynnistä?

Palaset ja lasinsirut nousevat taas kurkkuuni. Eilen, joskus alkuillasta, kissat olivat löhöilemässä, Poikkis koneellani ja minä aloittelemassa hänelle ruoanlaittoa. Mutta maailma jähmettyi. Läppärilläni oli jotain, vitsiksi ottamani valokuvat yhdestä kämppispilastani, joka toisen katsojan silmissä olivat kaikkea muuta kuin naurunaihetta. Joo, onhan se lapsellista ja mautonta askarrella "F u roomie!"-niminen kuvasarja, jossa lavastaa pesevänsä vessan toisen hammasharjalla. Äh, korkeintaan kerrankaks kosketin keraamiosaa/muovia, en ole niin extreme kuin seitsemän vanhana pojat kirkon iltapäiväkerhossa, jotka upottivat pehmoleluni pyttyveteen ja solvailivat oppimillaan seksuaalisanoilla.

Laukku, Vaans:it jalkaan, ja ulko-ovi.
Sammutin hellan, nappasin avaimet ja juoksin vähäisissä hellereleissäni perään. (Oh lol wow, hyötyä siitä että tykkään pitää kotona flip-floppeja).

Itkuvikisten yritin selittää, mutta hetkessä ei ollut puhuttavaa. Muuton jälkeen en ollut näyttänyt kuvia kellekään, sillä mielialani kohennettua tekoni hävetti sen verran ettei siitä selvin päin selostaisi. Mutta tekohetkellä en ollut känniääliö, ei siis lieventäviä asianhaaroja. Humalassa kaikki on automaattisesti paljon anteeksiannettavampaa.. Näin hänestä tekoni oli täysin käsittämätön, kuinka voin vihata jotakuta noin paljon, ja kuinka vieläpä voin käyttäytyä niin sairaasti että Dexter-tyylisten sarjamurhaajien tavoin otan voitonmerkkejä synneistäni. Mutta ei se ollut tarkoitus! Vaan pilaa!

..Mulla on vaan paha olo. En vaan osaa enää välittää kaikesta, pysty tai jaksa aina piittaamaan. Se vaan on totta, ei mikään bläblää-tekosyy. Kamalin, repivin ja pahin oloni tulee ikävästä, toisille aiheuttamista vaivoista, murheista ja haavoista. En osaa sanella tähän mitään korulauseista loppua. Verbaliikkani ei riitä runotyttöproosaan rakkaudesta rakkaalle. Pyydän vain anteeksi ja lupaan yrittää, loput pitäisi olla sanomattakin selvää.


Kisut löhöilee hassusti, pidätän itkua, kello on yli puol kahdentoista ja puhelin ei ole vielä soinut.

10 comments:

  1. Huumorintaju aika vaikea asia ymmärrettäväksi muiden mielissä. On niitä jotka ymmärtävät täysin, osittain tai eivät lainkaan. Sitä toki voi onneksi muokata tahtomattaan tai haluamaansa suuntaan.

    ReplyDelete
  2. Miten usein olenkaan ollut itse vastaavassa tilanteessa. Sitä vain ei uskalla soittaa itse ja ajatukset muuttuvat melkein jokainen sekunti synkemmiksi. "Mutta sovittiin, että se ilmoittaa koska [jotain tapahtuu]."

    Kuristava ahdistus lamauttaa ja sitten soppa onkin liian kitkeränkiehuvankuumaa nieltäväksi, sitten puhelin pirahtaa ja sydän on todellisen koetuksen edessä kestää siitä aiheutunutta reaktiota... ja se olikin vain puhelinmyyjä.

    Uni tulee pikkutunneilla sängyssä maaten, puhelin kädessä. Aamulla herää väsyneenä ja ahdistuksen kuristava ote kiristyy samalla kun käsi kummissaan puristaa siihen jäänyttä kännykkää. Ei ole puheluita, ei ole viestiä... heräsin jo seitsemältä, kuinka kestän seuraavat viisi tuntia tuskaista odotusta. Eihän kukaan ennen puoltapäivää soittele...

    Kirjoitan tekstiviestin alun ja tuhoan sen.

    Luen vanhoja tekstiviestejä ja selaan puhelinlogia, että milloin oon saanut puheluita ja millaisia viestejä viimeksi... jos ne selittäisivät miksi vain odotin.

    "Miksen vain soittanut itse eilen illalla."

    ReplyDelete
  3. Yay, odotan lukuvinkkejäsi :--).

    Ja muutenkin. On kiva kun olet alkanut kirjoittelemaan useammin. Tsemppiä muru!

    ReplyDelete
  4. Ei sun pilat mun mielestä poikkikselles antanu mitän syytä suuttua!

    ReplyDelete
  5. Tuota... Minkä takia poikkiksesi suuttui siitä mitä teit kämppiksellesi? Okay, ehkä teko ei ollut nyt ihan oikeen, poikkiksesi ei ehkä ymmärrä huumoria tms.. Itse olen kaiken tuollaisen lisäksi niin kiero, että sanoisin varmaan (älä ota musta mallia ellei ole pakko) ottaneeni liikaa lääkkeitä tai jotain vastaavaa. Itse lähinnä loukkaantuisin siitä, että joku katsoo kuviani ilman lupaa.

    ReplyDelete
  6. poikaystäväs ehkä ylireagoi vähän? olisi sen ainakin pitänyt kysyä sulta niistä kuvista ennen kuin vaan ottaa hatkat :(

    ReplyDelete
  7. Ehkä poikaystävälläsi jotenkin vaan "klikkasi" sillä hetkellä. Tilanne oli jotenkin sellainen, että kuvasarja tuli jotenkin kierosti oikeaan saumaan ja ka-bang. Joskus ei tarvita muuta.

    ReplyDelete
  8. hmm.. musta toi teko oli vaa hauska :DD

    Ehkä poikkis suuttu ku se aatteli et teet sillekki nii... :DDD

    ReplyDelete
  9. Nyt kirjotit aiheista joista olen aikonut kysyäkin sulta. Siis alkoholinkäyttö ja poikaystävä :D (nämä asiat siis erikseen).

    Luulin ettet siis juo juuri koskaan, koska et siitä kirjoita, mutta taidan olla väärässä :-D vai? Ja sitä mun on pitänyt kysyä, että miten seurustelu vaikuttaa suhun? Tai miten pystyt olemaan toisen kanssa jos sulla on paha olla?

    Ääh, sano jos oon liian tungetteleva. Mutta tää sun blogi on yks niistä harvoista, joita seuraan tiiviisti ja oon miettinyt lukiessani kaikkea...

    ReplyDelete
  10. Kakofonia: nimenomaan minä en juo juuri koskaan, mutta se ei ole mikään hidastava tekijä Poikkikselleni käydä ulkona kavereitten kanssa. Silloin joukossa tehdyt örvellystyhmyydet on "aina" paljon enemmän okei, vaikka musta menee vähän tekosyyksi sekin et "yhyy oltiin kännis".

    Ja mitä tulee seurusteluun... onhan se täynnä ongelmia, oon jatkuva haaste, rasite, huolen ja murhen aihe lähimmäisilleni. Mutta onneksi kovasti välittämänäni hlö saa minut uskaltamaan olemaan rehellinen, onnellinen ja oma itseni. Saman lämmön voi huomata hänen tunteistaan mua kohtaan, joka on ehkä parasta jos mikä elämässä. :> Se jaksaa pistää yrittää.

    Ja jooooooo! Kako, anna kysyy vaan. Oon miettiny hei formspring-sivua erikseen mihin vois submittaa vain kysymyksiä, sillä blogien q/a-postit on vähän blörh.. mut en tiedä laittaisko sinne kukaan mitään xD

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥