Thursday, September 30, 2010

" I woke up weak today and needing your voice /

Tyhjä ruutu pelottaa, kärsin huonosta omatunnosta kun oon laiminlyöny täs kuussa niin paljon blogiani. Pakko kirjottaa jonkun pari viikkoa vanhan luonnoksen päälle, muuten tästäkään ei tulisi mitään. Huhuu, lukeeko minua yhä kukaan? Näin epäkiehtovaa ja kompleksista tyttöä, joka vaan sylkee toisinaan nasevia lauseitaan.

Antaisin mitä tahansa jotta olisin jotain. Se sellainen karismaattinen, kaunis, ehdottomasti laiha totta kai, luotettava, mielenkiintoinen ja mielipiteistään tinkimätön hyvä tyyppi, itsevarma ja itsenäinen ihminen. Sillä lailla ettei toisten henkäykset painaisi mua aina kumoon, ettei mua tarttisi aina kannatella pinokkionaruin elontiellä.

Vituttaa ja ahdistaa kaikki kadonnut aika. Syyskuu on jo ohi. Vastahan se alkoi, vastahan oli eka viikonloppu ja puoliväli. Syyskuun alusta mun piti ruveta taas tsemppaamaan. Tsemppistä! Loikkia seinille ja lattioille naamalla teipattu hymyilme, sekä hokea tota niin tekopyhää kannustuskakkaa. =) Dr. Phililläkin on parempia iskulauseita.. ja se on vieläpä myyny niillä miljoonia! Oikeasti en ole edes yrittänyt laihtua, vaikka housut kiristää, kikkailen safkalla, mutta sokeasti mähän suuhuni jäätelöitä, leipiä ja kaloreita. Pidän itseäni kiireessä etten kerkeäisi ajautua ruoalle, mutta sekuntin syömättömyys kostautuu taas kymmenesti kauheammin. Vituttaa kun en enää vaan osaa jättää tekemättä (lue:syömättä) ja juosta maailmaa karkuun ruoatta. Kevyeenä, viimeisiä energioita soluistani raadellen. Kaipaan sitä.

Sen sijasta olen miettinyt voinko olla muulla lailla nätti, hamstrannut muotilehtiä, testaillut kaupoissa kosmetiikkaa, haaveillut talvinilkkureista, nettitilauksista ja omasta simplestä chic tyylistä vanhan teepaita+farkut-yhdistelmäni tilalle. Jokainen luokkani tyttö on niiiiiin nätti! Taiteellisuus paistaa päälle: luovuus ja hyvä maku on jokaisen peruspukeissa. Kukaan ei tietääkseni huoraa nettiin "Päivän asuja":n, vaikka noissa olisi enemmän potenttiaalia kuin 90% suomalaisista "muotiblogeista".

Ensin tunteet, sitten ruoka. Sisään, ulos, reisiin ja vyötärölle. Kuvittelen että syömällä lisää jotain parempaa ja terveellisempää ja hi-fimpää niin alla olevat silavat sulaisi. Yeah right. Koulu ja kaverit on pelastukseni, puhumattakaan terapiasta, silloin sekunteiksi jaksan kammeta itseni elävien kirjoihin, innostua, aktivoitua, inspiroiduttua, ja OCD-mäisesti rystyset veressä hinkata likaa ja pölyä pois kämppäni nurkista.

Kunnes taas tönäisen jotain rappion ON/off-nappulaa ja makaan kurkku ruvella, likaisena, välinpitämättömänä ja yksinäisenä sohvani nurkassa.. haluamatta edes elää. Auttaisipa jokin mua pysymään pystyssä, edes lasisella selkärangalla. Ensi kuussa ei auta enää munata, syyskuu on ollut ohi liian hujauksessa, samantien koko vuosi jos ei lokakuu lyö loppua löysäilyyn ja läskeilyyn.

Kaikesta muusta ajankohtaisesta, lääkemuutoksista, rakkaudesta, taloudesta, ekohippeilystä ja vaikka räteistäkin sitten myöhemmin.. kun saan taas henkeä sanoakseni mitään jäsennellympää ja järkevää. Olo on niin yksinäinen.. onko kukaan yhä siellä?

Monday, September 20, 2010

Annat ensin pirulle pikkusormen..

Seinillä tanssii näkymättömiä kuvia: vihasta ja väsymyksestä punaisia silmiä, kivettyneitä kasvoja, hahmoja jotka repivät salaiset haavani auki, ja pakottavat juoksemaan karusellin kannoilla. Lujempaa ja lujempaa. Noi seinät litistäää läsnäolollaan, painuu niskaan ja murskaa. Silti mä aina sokeasti juoksen perään aina kun tilaisuus tulee. Tällaista on Entisessä Kodissani. Siksi saatuani uuden opiskelupaikan nostin kytkintä ja vähän äkkiä.

Mussa herää joku masokisti. Kai. Kuvittelen olevani itsetietoinen ja vahva kun käyn kaupassa ennen yökylää Äidin tykönä. Ravaan edestakaisin S-markettia, ja nielen mielessäni ahdistusta kun laskeskelen mihin rahankäyttöön itseisarvoni oikeuttaa.. onko euro liikaa yhdestä annoksesta? kymmenestä grammasta proteiinia? viisi piste seitsemän sorbetista?

Olen yököttävä, syön enemmän puolipakosta kuin mielihalustani. Himoni on ahdistuksen hallintaa, kaikkimullehetinyt -rituaalini ylläpitoa, kiellettyyn koskeminen, tulella leikkiminen.. Pakko maistaa ruokaa, jäätelöä, leipää, juustoa, muroja, jugurttia, kaikkea, edes vähän nuolaista, uudelleen raottaa pakastinta, kaataa loput roskakoriin, tökätä ylimakea sorbettipallo viemäriin, syödä loppuun toistenkin eväät - kunnes jään kiinni ja tulee sanomista. Houkuttelee, salaa..

En vaan tajua käyttäytymistäni.
Olen kuin uhmaikäinen kakara, hädissään ja peloissaan kun ei saa tarpeeksi haleja ja lohdutusta ja tikkareita kallonkutistajalta. Ihmekös väsynyt Äitilintuni on ruvella huomionhakuisesta pelleilystäni. En vaan osaa lopettaa tai pysäyttää näitä rattaita, joitten perässä kipitän. Näen ne edessäni, mutta en pysty joka kerta kasvattamaan tahdonvoimaani kohottamaan jakoavainta kiskojen väliin. Nielen unilääkkeeni pimeään ja jään odottamaan aamujen asfaltti-ihottumaa.

Äitilintu: Mitä sä TAAS SYÖT?
Kafi: Muroja.
Äitilintu: (...) Saanko mä ottaa vähän kokista?
Kafi: ..Eeisit ole enää.
Äitilintu: ?! Ootko sä juonut KOKO 1,5 illan aikana ?!
Kafi: Mm, joo?
(Can't see the weirdness in that... ?)

Monday, September 06, 2010

Sugar Free Diet Mushrooms, Comin' Right Up!

Tilinsaldo huutaa hoosiannaa. Isoisä ja Mutsi antoivat ruokarahaa, ihan liikaa, mutta kummastakaan summasta ei ole euroakaan. Va'an näyttö vittuuilee kääntäen verrannollisena. :--) Laskut on onneksi maksettu ja kissansafkaa pakastettu, mutta en tiedä mistä keksin ylläpitää ylikallista kevyt- ja light tuotteiden suurkulutustani neljän euron oaisuudella kuun puoliväliin saakka.

Kenen maalaijärkeä vihloo kun elintarvikkeiden versiot ilman lisättyä sokeria ja vähemmällä rasvaprossalla kuitenkin maksavat enemmän? Oikeastihan kevyt tuotteet on usein enemmän käsiteltyjä, pidemmälle prosessoituja jne., vaikka logiikka tuntuisi nurinkuriselta. Siitä voimme syyttää ovelia mainoksia ja pakkauksia, jotka luovat harhamielikuvan Light-ruoan olevan terveellisyytensä lisäksi myös luonnollista. Koska kaikki luonnollinen mielletään terveelliseksi (esim. kärpässienet, om nom) ja toisinpäin!

Todellisuudessa tätä nk. terveellistä, sydänystävällistä jne., ruokaa sorkitaan enemmän. Ajattelen minäkin ettei jugurtti tarvitsisi sitä rasvaa ja sokeria, ja kiroan kun kookaupassa kevytmansikka on 0.03 € "tavismansikkaa" kalliimpi! Törkeetä! Mut jos jaksaisin käyttää omia aivojani niin tajuaisin rasvattomien versioiden olevan ensimmäisenä täysrasvaisten laimennoksia, jolloin samaan makuun tarvitaan lisää sokeria, ja jos ei käytetä sokeria niin aspartaamia, asesulfaami-K, sakariinia, sukraloosia, neotaamia, sakariinia tai syklamaatia. Onneksi en lukenut lukiokemmaa kurssia pidemmälle, muuten maitohylly alkaisi varmaan vainoamaan kuin kulkutauti kaupassa käyntejäni...

Btw, jos kuulutte punaisenlihan boikotoijiin niin katsaiskaa varmuuden vuoksi se rasvaton ja sokeriton jugurttipurkkinne. 90% sisältää liivatetta. Jos se ei häiritse niin kertokaa toki mistä revitte aatteenne.

Kommenttitoive: Teidän light-tuotepolitiikkanne? Käytättääkö joku mieluiten oikeaa voita, määrääkö hinta hankinnat vai ostaisitteko kaikesta aina kevytversiota? Nyt media on pullollaan KAIKKEA ruokalässytystä, ekotrendejä sun muuta, joten kiinnostaisi tosi paljon kuulla mitä valintoja oikeasti tehdään - eikä vain mainosteta naistenlehdissä tai blogeissa.

(Hyvää yötä, kauniita unia *pus*)

Sunday, September 05, 2010

Kaikkea paljon ja hyvin liikaa


Koulussa oon sekaisin innosta ja kauhusta. Ensimmäinen viikko on (uudelleen) tutustumista, auditorioissa istumista, orientaatiota ja valmistautumista seuraaviin vuosiin. Vaikka aloitin jo v.2007, törsäsin vuoden opinto-oikeudestani sairaspoissaololla, niin pääsin takaisin "ykkösluokalle"! Uusi luokka, uusi ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelma, sekä puhdas aloitus mulle. Silti jännittää hirveästi, painostan itseäni valmiiksi, istuessani keskellä reippaita (ja kauniita ja laihoja..) huippulahjakkaita. Aloitusryhmiä kun on vain 1kpl/vuosi.

Toisella viikolla muut ryhmäytyvät metsäleirillä, mä makaan hikisenä himassa, levitän persettäni syödä mussuttamalla ja nukun raskaita päiväunia. Olen syönyt niin vitusti, että olen taas normaalipainoissa, sekunneiksi kaikki sh-hankaluuteni on vain kuvitelmia kun keitän toista kattilallista puuroa. Ruhoni tursuu vaatteista, lihasta, läskistäni, kiristää vaatteita ja syventää valheisiin hukkumista. En katso peiliin, vaakaan, uskalla olla rehellinen itselleni ruumiistani. Tuskaksi riittää kosteusvoiteen levitys sääriin.

Ahdistukseni on naamioitunut ruoaksi. Olen varma, sillä ahdistusta on vaikea enää erotella päivistäni koska se hyökkää ja koska ei. Kun ahdistaa niin syön vain jotain, en uskalla tuntea muuta, pakko saada käsille ja suulle ja aivoille jotain muuta tekemistä. Pakkopakkopakko. Tällöin jos pysäytän niin saatan kuin heräten tajuta mitä oon tekemässä. Yks kaks suuhuni ei mahdukaan ruokaa. En halua laittaa sinne palaakaan, jotenkin tiedostamatta tajuan tajuan kuinka koetan kietoa tunteeni ruokaan, ruumiiseen ja vihaamiseen. Mieluiten vihaan ja telomiseen, ja onhan lihotuskin telomista. Miksi en voi aina tajuta tätä?! Pakkopuhuatästäterapiassa. En muuten kestä. Vatsalaukkuni, pirulle myyty sieluni ei kestä. Vannoin tsemppaavani tässä kuussa, joko unohdin koko asian?

Hetkeksi? Joo, unohdin jo. On ollut niin "paljon" muuta mielessä.. Koulu, koti, olemattomat rahavarani, lääkityksen muuttaminen, kylpyhuoneen lattiaremonttini, uudet aikataulut ja päälimmäisenä ne ruoka- ja hiilarimässytykset... nyt varattomana. Rempan takia jo viikko ilman vessaa ja suihkua kotona. Ewww.