Monday, September 20, 2010

Annat ensin pirulle pikkusormen..

Seinillä tanssii näkymättömiä kuvia: vihasta ja väsymyksestä punaisia silmiä, kivettyneitä kasvoja, hahmoja jotka repivät salaiset haavani auki, ja pakottavat juoksemaan karusellin kannoilla. Lujempaa ja lujempaa. Noi seinät litistäää läsnäolollaan, painuu niskaan ja murskaa. Silti mä aina sokeasti juoksen perään aina kun tilaisuus tulee. Tällaista on Entisessä Kodissani. Siksi saatuani uuden opiskelupaikan nostin kytkintä ja vähän äkkiä.

Mussa herää joku masokisti. Kai. Kuvittelen olevani itsetietoinen ja vahva kun käyn kaupassa ennen yökylää Äidin tykönä. Ravaan edestakaisin S-markettia, ja nielen mielessäni ahdistusta kun laskeskelen mihin rahankäyttöön itseisarvoni oikeuttaa.. onko euro liikaa yhdestä annoksesta? kymmenestä grammasta proteiinia? viisi piste seitsemän sorbetista?

Olen yököttävä, syön enemmän puolipakosta kuin mielihalustani. Himoni on ahdistuksen hallintaa, kaikkimullehetinyt -rituaalini ylläpitoa, kiellettyyn koskeminen, tulella leikkiminen.. Pakko maistaa ruokaa, jäätelöä, leipää, juustoa, muroja, jugurttia, kaikkea, edes vähän nuolaista, uudelleen raottaa pakastinta, kaataa loput roskakoriin, tökätä ylimakea sorbettipallo viemäriin, syödä loppuun toistenkin eväät - kunnes jään kiinni ja tulee sanomista. Houkuttelee, salaa..

En vaan tajua käyttäytymistäni.
Olen kuin uhmaikäinen kakara, hädissään ja peloissaan kun ei saa tarpeeksi haleja ja lohdutusta ja tikkareita kallonkutistajalta. Ihmekös väsynyt Äitilintuni on ruvella huomionhakuisesta pelleilystäni. En vaan osaa lopettaa tai pysäyttää näitä rattaita, joitten perässä kipitän. Näen ne edessäni, mutta en pysty joka kerta kasvattamaan tahdonvoimaani kohottamaan jakoavainta kiskojen väliin. Nielen unilääkkeeni pimeään ja jään odottamaan aamujen asfaltti-ihottumaa.

Äitilintu: Mitä sä TAAS SYÖT?
Kafi: Muroja.
Äitilintu: (...) Saanko mä ottaa vähän kokista?
Kafi: ..Eeisit ole enää.
Äitilintu: ?! Ootko sä juonut KOKO 1,5 illan aikana ?!
Kafi: Mm, joo?
(Can't see the weirdness in that... ?)

7 comments:

  1. Mä oon ihan samanlainen, ennen olin enemmänkin. Nykyään ei enää niin paljoa, kun oon oppinu hillitsee itseäni. On se noloa ku tulee sanomisia, kun on pitäny ahmia/maistella muidenkin ruokia =/

    ReplyDelete
  2. Syöminen on ihanaa. Ja masentavaa.

    Näin unta, että sulla oli synttärit.

    ReplyDelete
  3. niinhän se sali kyllä toimii juu. en tiedä miksi sitten sekin tuntuu ajatuksenkin tasolla niin ylitsepääsemättömältä, mutta pelkästään niiden ihmisten ajatteleminen häiritsee. hoohhoo, tiedän että on niin tyhmää ajatella, että ne minua kyyläisi ja vertaisi, koska minähän se olen joka vertaa itseään muihin, eivät ne ehkä huomaisi minua.

    niin, ja onhan se pienikin teko jo jotain.

    mielummin kääriydyn nyt viltteihin ja katson kun viimeisetkin lehdet tippuu, odotten pienten tähtien satelua.

    mmmn, olet kaunis ihminen.♥

    ReplyDelete
  4. Kauris, on vielä tänä vuonna, että läheltä liippasi :D!

    TIM, kiitos kohteliaisuuksista, mutta ulkoa päin, silmille, olen hyvin löysä, rujo ja ruma. *mussuttaa samalla sängyssä häagen-dazin jäätelöä*

    ReplyDelete
  5. Hassua, että henkisen tuskan määrälle ei ole mitään rajoja. Fyysisen kivun raja on olemassa, silloin kun taju menee niin kipu on liikaa. Tuntuu kuin kovaa henkistä kipua kokemattomat ihmiset uskottelevat tietävänsä mistä on kyse, vertaavat he sitä fyysiseen tuskaan ymmärtämättä, että rajattomuus on heidän ymmärryksensä takana mitä ahdistunut ja masentunut kokee.

    ReplyDelete
  6. Äh, jotenkin onnistuit tosi hyvin kuvaamaan sen, miltä mustakin tuntuu täällä näiden seinien sisällä tänään (tuo eka kappale). Ja muutenkin tosi kaunis teksti, niin kuin sun postaukset aina.

    olipas merkityksetön kommentti. olen pahoillani.

    ReplyDelete
  7. misstambourinman, ei MITENKÄÄN ole merkityksetön kommentti.

    Oikeasti, nyt vähän oon ällöimelä sanoessani tän, mut välitän joka kommentista mitä tulee ja erityisesti niistä jos joku on samaistunut ajatuksiini tai tykännyt tekstistä. Tässä pahassa olossa ja epävarmuudessa, sekä kirjoittamisen vaikeudessa, kaikista antavimpia on juuri tuollaiset kommentit. *halis*

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥