Tuesday, November 02, 2010

Helkavirsiä hyräillen

Viime kuukausi oli päivitysten puolesta iso FAIL! Ei pidä käydä uudelleen. Tarvitseehan tarina aina jatkoa, ja olen kertaa aina valppaampi jos muotoilen ajatukseni joksikin puoliloogisiksi koosteiksi.. Mutta myönnän, musta on tullut tosi paljon eristyneempi netin suhteen. Tosi vähän liikun missään sosiaalisissa yhteisöissä, viestittimissä tai blogeissa. Joka päivitykseni jälkeen hirvittää aina tulla kurkkaamaan kommentteja, sillä olen aina satavarma jääneeni yksin.

Teen eristäytymistä myös silloin kun menee huonosti. Oikein huonosti, häröilymittapuullani. Olen koko syksyn syönyt, ahminut, rankaissut itseäni ruoalla, sekä tyydyttänyt tylsyyttäni ja pakkomielteitäni ruoalla. En yhä vieläkään uskalla tilata kahvilassa lattea koska maidossa on kaloreita, mutta saatan pinkoa alkuyöstä kiskalle ostamaan Reissumiestä viisinkertaisella hinnalla, ja tuputtaa paketin sokerittoman ketsupin kera kitusiini. Kun pentuna glamourisoin kaikkea bohemia rappioromantiikkaa niin en olisi ikinä kuvitellut itseäni tähän tilaan.

Rehellisesti sanoen en luottanut painoni koskaan uudelleen kohoavan normaalirajaan ja siitä näin reippaasti yli. Ja vähiten tällaisella itsetuhoisella ja epärationaalisella tavalla, sillä aina loppua kohdenhan anorektikon paisuminen kuvitellaan terveeksi, nätiksi ja elämäniloiseksi prosessiksi.. Ja kilinpersus mä olen elämäniloinen!

Läskieni lisäksi päivän kova sana on depressio. Tuntuu vaikealta ja vastemieliseltä okhdata arkirutiinit, koulu, oma ruoannälkäinen ahdistus, koulutyöt, asioiden muistaminen, ja konkreettisesti askeleiden nostaminen maasta. Lääkemuutokseni on kuitenkin vaikuttanut vähän positiivisesti tuntemiseeni, sillä nyt saan itkeä jos itkettää, sekä heittäytyä sponttaaniksi jos jaksan. Kiitos tuon pienen sponttaanin reippauden en ole vielä (ihan) tipahtanut koulusta, ja olen omaksunut uudeksi säännökseni pitää kiinni sovituista menoista. Wow!

Nyt on pakko mennä nukkumaan, jotta sponttaani itseni pakottaminen kouluun toimisi, mutta lupaan kirjoittaa huomenna lisää..!

4 comments:

  1. hei, et ole jäämässä yksin! <3
    oi, joku muukin harrastaa ruisleipää sokerittomalla ketsupilla. Luulin olevani ainoa, jolla voi lähteä käsistä niidenkin kanssa..

    ReplyDelete
  2. Itsekin olin juuri pienimmilläni, ja nyt olen jälleen suurimmillani ikinä. Olen kaikkea muuta kuin onnellinen tällä hetkellä, eivätkä pakkomielteiset ajatukseni jätä minua rauhaan sekunniksikaan. Et tosiaan ole yksin, olen jo pitkään odottanut seuraavaa postausta :D

    ReplyDelete
  3. Olen kans ite huomannut, et alan todella pahoina (ja väilillä hyvinäkin) ajanjaksoina eristäytymään kaikesta. Kuten muistan yhden hyvän esimerkin kun kävelin koulun pihalla. Näin ihmisiä tupakoimassa ja ajattelin; luojan kiitos mun ei tarvitse sosialisoitua tänään. Se ajatus pelotti.

    ReplyDelete
  4. Mun herkkua on kurkku-ketsuppi-hapankorppu, johon tulee myös juustoa(!).

    Minä en ole menemässä pois, luen lähestulkoon aina jokaisen tekstin alusta loppuun ahnehtien. Välillä naurahdan hauskoille sanoille (nyt tämä kilinpersus sai naaman virneeseen jostain syystä).

    Mutta se minua ei naurata yhtään, että sinun on paha olla. Tiedän miltä tuntuu, kun pää on hajalla edelleen, vaikka paino on noussut huikeasti normaaliin ja ulkopuolisille olet taas terve ja hyvinvoiva. Uskon kuitenkin, että edelleen olet hoikka, vaikka silmäs näkis mitä tahansa muuta.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥