Thursday, November 18, 2010

Itkupotkuhysteriat

Olin eilen ihan murskana. Kun aloitin päiviksen niin lääkäri puheli "entäs jos olen pidempään kuin 2 viikkoa", mutta maanantain hoitokokouksessa kävi ilmi ettei mulla olisikaan tämän viikon jälkeen edes tilaa koko paikassa. Ärsytti, on juuri alkanut menemään paremmin kun on säännölliset ruoka-ajat, en ole ollut itsetuhoinen tai ahminut, ja vaikeuksista huolimatta kammennut jokaikinen aamu paikalle.

Ei lyöty vielä lukkoon, ennen eilistä. Päiviksen hoitajat ja lääkäri olivat pitäneet palaverin etten mä sovi päiväosastolle. Mun pää lyö tyhjää niistä perusteluista, sillä aloin hirjasti ja lujaa itkemään kauhistuksesta. Henki ja ääni ei kulkenut, nenä täyttyi rä'ästä, kyyneleet samensivat silmät ja olisin halunnut huutaa ja hakata seiniä. Ihan aiheelliset syyt hoitohenkilökunnalla oli, jotain miten olen liian ahdistunut ottaakseni vastaan ohjausta tai leikkiäkseni ryhmässä. Seliseli, epäreilua. Kuulin kaiken vain torumisena: miten paska ihminen ole, ilkeyttään kieroileva, päälle puhuva, toisia huomioimaton, ja pahanolon katkua ympärilleen levittävä kusipää.

Itkin lohduttomasti päiväossan vessassa ja etsin rajusti lohtua pienestä teräystävästäni. Salaa, totta kai. Hoitoporukka koetti ehdotella minulle "alakertaa" eli kokovuorokausiosastoa. Olisi enemmän yksilötukea ja sen sellaista. Mitä läppää! Ai mä. Tällainen normaalipainonen lardiläjä pahimpien luurankojen sekaan, eristymään enemmän koulusta, selittelemään turhaan läheisilleni tilannettani. Mähän kun oon jo ihan normaali kaikkien mielestä, niin hyvän kokoinen sun muuta. Miksi mä siis yhtään mitään ossaa tarttisin? Ja jos selittäisin, saisin ehdotuksen läpi läheisiini, niin todennäköisesti viimeisimmätkin rakkaani nostaisivat kyllästyneinä kytkintä. Ei kukaan vaan jaksa tätä pelleilyäni, koulun vaarantamista ja harmaitten hiusten tuottamista.

Olen paha paha pahin riippumatta miltä kantilta asiaa katsoo..

13 comments:

  1. Voi, tiedän miltä susta tuntuu kun yhtäkkiä hoitokuviot menee ihan ruttuun. Tuntuu tosi hylätyltä olo.

    Mutta voisitko olla ajattelematta niitä, jotka pitävät sua "normaalina ja terveenä"? Ihan sama niille, jos sulla on vaikeaa syömisen kanssa ja tarvit apua! Ja luulisi niiden ymmärtävän. Ota hoito vastaan ja yritä olla vertailematta senttejä ja kiloja potilaiden kesken. Päät siellä on kaikilla sekaisin, heh. (tuo oli siis huumorilla sanottu, pää on sekaisin myös mulla :D)

    Anteeksi tyhmä kommentti, ei varmaan ollut apua. En usein uskalla kommentoida sulle sen takia, että pidät mua jotenkin tyhmänä. Ja tuntuu ettei sanoistani ole mitään hyötyä. Nyt kumminkin päätin uskaltaa. Kunpa voisin jotenkin helpottaa oloasi.

    ReplyDelete
  2. Tai siis, musta tuntuu, että pidät mua tyhmänä jos kommentoin jotain omaa höpötystäni ja ajatuksiani.

    ReplyDelete
  3. Teetä ja sympatiaa tyttö! Kaukohalaus.

    Mitä jos yrittäisit ajatella hoidon vastaanottamisen olevan juurikin sitä "pelleilystä" eroon pääsemistä, aktiivista vastustamista ja sen takia täysin hyväksyttävää, oikeutettua. Kun tuntuu että kukaan, itsensä mukaanlukien, ei jaksa, voi edes lohduttautua sitten sillä että on siirtänyt osan vastuusta muille. Puolustautua omilta ajatuksiltaan sillä, että on edes yrittänyt.

    ReplyDelete
  4. Voi nyt jumalauta tyttö. GET A GRIP. Tarkoitus ei ole haukkua sua tai kyseenalaistaa sun pahaa oloa, mutta totuus on, että asiat muuttuu muuttumalla itse. En todellakaan tiedä sinusta yhtään mitään, mistä sinut on rakennettu ja millaiselta pohjalta ponnistat, mutta toivon sulle kaikkea hyvää ja tsemppiä päästä johonkin suuntaan tuosta tilanteesta. Kuinka monta vuotta, kuinka monta postausta samasta aiheesta? Eikö tule jo sellainen olo, että tästä voi olla suunta vain ylöspäin?

    Oma tyylini rohkaista ihmisiä on vähän potkia heitä perseelle. Usein se auttaa itsellenikin, kun on vähän bitch itteään kohtaan. "Perkele nainen, toimi" ja sillon toimitaan!

    ReplyDelete
  5. Samaa sanoisin kuin ylla oleva anonyymi paitsi kivemmin: usko enemman omiin kykyihisi. Ei osasto automaattisesti sua paranna. Halua parantua, oikeasti. Kaikki on kiinni susta, sulla on kuitenkin terapiaa jne joka voi tukea sua siina jos vain haluat. Mieti, oletko oikeasti missaan vaiheessa halunnut todella parantua, vaiko vain laihtua..

    ReplyDelete
  6. Voi herranjumala kun kuulostaa tutulta! Viimeksi ollessani osastolla motivoiduin hoitoon ensimmäistä kertaa oikeasti niin täysillä, että olin valmis kärsimään sielä vaikka vuoden putkeen. Noh, olin siellä viikon ja heti kun motivoitumiseni huomattiin, minut potkaistiin pihalle osastolta, koska olin heidän mielestään hyvässä kunnossa. Tarviiko tässä maailmassa jumalauta olla aina itsemurhan partaalla että saa tarvitsemaansa apua?
    Ja tuo kun sanoit, että 'läheiset nostaisivat kytkintä'. Mulla on sama tilanne. Jos edes ajattelen takaisin ossalle palaamista, uskon, että vanhempanikin nostaisivat jo kädet pystyyn siinä tapauksessa. Olen muutenkin luokiteltu jo rajatilatapaukseksi ja viimeksi äitini siitä minua eilen muistutti sanomalla minua siksi.
    Voimia♥

    ReplyDelete
  7. Ei sillä painolla ole väliä sinne osastolle mennessä, kyllä sä sen tiiät. Musta on hienoa, että ne ehdotti sitä sulle. Ota se apu vastaan, ainakin kokeile. Osastojaksonhan ei tarvitse olla edes kovin pitkä ja sitten voit siirtyä takaisin päiväosastolle. Kokeile.

    ReplyDelete
  8. En tiedä, mutta vituttaa sun puolesta.

    ReplyDelete
  9. En osaa sanoa mitään erityisen lohduttavaa mut ehkä pitäis ottaa se mitä annetaan ja uskoo siihen mitä tekee. Eli siis itseensä. Harmittaa kyl sun puolest niin että *halaus*

    ReplyDelete
  10. voi rakas, menisit sinne osastolle vaan :--(
    jos oot kerran jo venyttänyt itsesi ihan hajalle, mikset kurottaisi vähän pidemmälle vielä.
    saatat ylettää taivaaseen.

    ReplyDelete
  11. Kuten joku muukin jo mainitsi, mikään ei muutu jos ei itse sitä jotain muuta. Sulla ei selvästikkään ole tarpeeksi (lainkaan??) halua parantua ja on turha syyttää siitä muita. Tiedän sut etäisesti ja oon hoitajien ja lääkärien kanssa samaa mieltä siitä, että päiväosasto ei oo sun paikka. Anteeksi, en halua olla inhottava, mutta kannattaa katsoa peiliin ja miettiä mitä elämältään haluaa ja alkaa tekemään asialle jotain. Itse!

    ReplyDelete
  12. Anonyymi, olen nyt myös kitkerästi samaa mieltä ettei päivis ollut mun paikka. En haluakaan syyttää, jälkikäteen palautteet olivat aivan fiksuja ja asiallisia, mutta oma pääni tulkkaa helposti palautteen: "Tällainen ryhmätoiminta ei ole sulle ajankohtainen" -> "APUA OLEN PASKA KAIKKI VIHAA MUA".

    Et ollut inhottava, perseelle saa aina potkia ;>

    ReplyDelete
  13. Hyvä, että ymmärrät. Ja ennenkun opit muuttamaan tuon tavan reagoida palautteeseen, et pääse puusta pitkälle.
    Tsemppiä siis myös sen harjoittelemiseen, että sun pitää alkaa edes ihan vähän arvostaa itseäs..

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥