Monday, November 15, 2010

Pelkoa, inhoa ja päiväosastolla

Olen syömävammaisten päiväosastolla, nyt toista viikkoa aloittelemassa. Mun piti kertoa asiasta jo viikkoja sitten, mutta en vain kehdannut, joten lykkäsin ja lykkäsin koko asiaa... Entäs jos en menisikään, mähän olen niin lihava. Oltuani aina niin kielteinen kaikkeen osastolle joutumiseen niin häpesin anelusoittoani sairaanhoitajalleni, joka välitti hätäviestin lekurille ja sitä kautta sain lähetteen päivikselle.

Mun piti kirjoittaa aiemmin paremmasta voinnistani päiväkodissa (hehe) "täsmäruokailua" harjoitellen, tietämättömille vähän paikan tarkoituksesta ja maneereista, sekä isosta takapakistani nyt yksin vietettynä viikonloppuna. Olen vain ollut niin uuvuksissa päivien jälkeen etten ole jaksanut kirjoittaa mitään... Se että repii itsensä kuudelta ylös päästäkseen parin tunnin päästä alkavalle aamiaiselle, mussuttaa puuronsa ja lounaansa ja välipalansa toisten vammaisten ja parin sairaanhoitajan seurassa on käynyt minulle työstä. Oikein syöminen ja sen tunteiden kanssa taisteleminen on raskainta mitä tiedän. Olen siis iltaisin ollut vain rikkirättipoikki, jota puoltaa infernaaliset likapyykki- ja tiskikasat.

Minua jatkuvasti vain pelottaa että kaikki ossalla inhoavat minua. Olen ahdistunut ja tuon sen haluamattani liikaa ilmi, olen liian suulas ja suurikokoinen, kömpelö, tökerö ja kaukana perhosten ja päivänkakkaroiden paskomisesta. Olen epäkohtelias toisille joilla on tsempit täysillä: kun en pysty samaan, kun möläytän pahasta olostani, kun oireilen salaa.. En vain tiedä miten olisin kun osastollakin pitää olla niin vieraskorea, eikä saisi levitellä tuskiaan kuin vain sairaanhoitajalle.. niin kuin sujuvasti muka uskaltaisin, pah..

Epävarmuus painaa myös kun sain vähän kommenttia oireilustani, joka on kiellettyä päiviksellä. En tiedä joudunko jo ennen 2 viikon minimiaikaa ennen jo ulos "rikottuani sääntöjä" olemalla "kipeä/oireileva/en tarpeeksi motivoitunut"... poistuin ahdistuneena itkua vääntäen, tunnen olevani maailman paha, synti ja paska, joka vetää myös lähellä olevat turmaan. Tai vahingossa loukkaan.

Haluaisin silti pysyä tuolla, vaikka ahdistus on valtava - kas kumma, koska en voi täyttää tuota aukkoani ruoalla. Kidun pahassa olossani, mutta on sekin parempi kuin mässätä itsensä hengiltä, ja turruttaa pahaa oloaan sapuskalla. Yksin kotona en jaksaisi enää selvitä. Vaikka en olisikaan yksi niistä raukka kärsineistä sieluista, jotka nyt reippaasti tsemppaavat parhaiten vaikkeuksiensa läpi, niin kyllä minäkin yritän. Hävettäähän minua helvetisti olla mestan isoin läski, lihavin, painoni yli normaalirajan (vittusaatana ja tämä parissa kk:ssa!!!!) ja en silti osaa syödä rasvaa leivän päällä.


ps. oh wow, +300 seuraajaa readerissa! Mutta miksi niin vähän aktiivisia kommentteja? Piristäkää iltojani ja jättäkää useammin puumerkkiä jos luette, kiitos!

17 comments:

  1. missä osastolla olet? tsemppiä! <3

    ReplyDelete
  2. Anteeksi, etten ole aiemmin kommentoinut, vaikka seuraan kyllä ahkerasti kirjoituksiasi - oon seurannut jo varmaan, mitä, kohta kaksi vuotta ja tykkään lukea sua. Jotenkin sitä vaan aina tulee painettua ruksia välilehden reunassa jättämättä mitään elonmerkkiä itsestä, kun "ei mulla ole mitään järkevää sanottavaa eikä sitä kiinnosta taijotainmuutayhtäsatunnaisiasyitämitänytkeksin". Voisin vaikkapa lopettaa sen tavan, jos tämmöisetkin minun läpätiläät sun iltoja piristäisi niin sehän olisi ilo. ♥

    Itselläni on juurikin tuohon kirjoittamaasi aiheeseen liittyvä se mun yksi suurimmista harmaidenhiuksienaiheuttajistani. En uskalla/halua/kehtaa paljastaa oikeastaan kenellekään, että mulla ei ole ihan normaalia lähimaillakaan oleva suhde mihinkään mikä sisältää kaloreita, koska tunnen olevani ihan liian normaalipainoinen siihen. Ajatus kulkee kutakuinkin näin: No okei, myönnän, ettei ole ihan tervettä kumartaa joka ikinen päivä vessassa ja paastota ja ahmia ja vammailla >> tää salaisuus on aika raskas taakka piilottaa ja kantaa yksin >> pitäisiköhän kertoa jollekulle reaalimaailman henkilölle eikä vain jollekulle bittiavaruuden henkilölle x >> no ei tämmönen läski voi sanoa mistään syömisvammailustaan, ne vaan nauraisi päidensä sisällä että "hah no eikö se sitten osaa edes laihduttaa vai onko se keksinyt tuon päästään kun ei kuitenkaan mitään merkkejä syömishäiriöstä näy" >> vähänkö hävettäisi enkä mä halua pettymystä muutenkaan tuottaa >> ...ainakaan näillä ihroilla >> taidan kertoa vasta sitten kun myös näytän siltä että kehtaan myöntää oireiluni. Toisin sanoen pihtaan ongelmaani itselläni, eikä se ainakaan helpota sitä ongelmaa. :----)

    No johan tuli avautuminen, epäilemättä kiviäkin kiinnostaa. On mulla blogikin mutta jotenkin tuntuu turvallisemmalta avautua random "Tsiu"n takaa, ei mene energiaa sen miettimiseen että pitäisi olla uskottavaa ja kiinnostavaa tekstiä kun kerran blogiakin kehtaan kirjoittaa. Tosin se on tauolla juuri nyt. Muttaihansamajoo.

    Keep on writing, I'll keep on reading. ♥

    ReplyDelete
  3. pyydän anteeksi. en koskaan osaa kirjoittaa mitään. toisinaan tekee niin kipeää lukea. sinä olet ihana. ja olen seurannut sinun blogiasi jo niin kauan kuin muistan.

    minä pidän sinusta kovasti. yritän olla parempi kommentoija.

    näen sinussa paljon itseäni (asioita, jotka minä piilotan muualle). sinun blogiasi on lohduttavaa lukea kun tietää, että joku toinenkin kärsii ja toisinaan on onnellinen.

    ReplyDelete
  4. paljon jaksamista osastolle! olit sitten minkä kokoinen tahansa ansaitset olla siellä aivan kuten jokainen muukin siellä. sä saat haluta apua, uskalla vaan puhua hoitajilleki ihan suoraan. siellä on toivottavasti edes joku jolle tunnet voivasi helpommin avautua. sulla on oikeus olla osastolla ja hoitajilla velvollisuus kuunnella sua. monet varmasti myös välittävät siitä, mitä heille kerrot ja saattavat parantaa oloasi. koita vaan puhua rohkeasti kaikesta, tuntui asiasi kuinka kiusalliselta, tyhmältä, itsekkäältä tai lapselliselta tahansa. tsemppiä<3

    ReplyDelete
  5. Todella hienoa, että olet päässyt päivikselle!<3 Sinne on kai kohtuullisen vaikeaa päästä?
    Saanko kysyä, että oletko vielä alipainoinen vai normaalipainon rajoissa? ("normaaliraja" on usein niin subjektiivinen kokemus) Voiko päiväosastolle päästä, vaikka ei olisikaan enää laiha vaan vain "pelkästään" syömisvammainen?
    Jaksamista sinne(:

    ReplyDelete
  6. Heei, olis kiva jos kertoisit tosta päiväosaston toiminnasta enemmän, ku ite oon ollu vaan ympärivuorokautisesti osastolla niin en oikein tiedä. :o Muuten voimia sinne päin ♥

    ReplyDelete
  7. Olen lukenut pitkään myös.

    Toivon sinulle kaikkea hyvää. Omasta lyhyestä henk koht kokemuksta en ole koskaan kokenut laitostunutta hoitoa auttavaksi. Olen myöskin aina se, joka "rikkoo sääntöjä", joten olen ollut niiden mielestä ihan mahdoton tapaus. Vihaan osastohoidossa sitä, että jos olet iloinen, olet periaatteessa pinnallinen etkä avaudu tarpeeksi, mutta jos et ole iloinen, olet vain sairas. Siellä et vain koskaan voi hyvä. Ja ihmiset haluavat olla hyviä.
    En minä ole loppupeleissä niin mahdoton tapaus, minun pitää vain haluta itse parantua. Enkä ole ennen halunnut tarpeeksi niin kuin nyt. Todella monenmonituiset hoidot käyneenä olen ensimmäistä kertaa parantumista YKSIN ilman apua.

    Toivottavasti pääset tuosta helvetistä irti ja saat apua päiväosastosta. Usko myös oikeasti enemmän itseesi ja kykyihisi päästä tästä helvetistä eroon.

    ReplyDelete
  8. oot ihana, enkä mä edes tunne sinua.
    mieti kuinka moni ihminen tykkää susta ja sun teksteistä pelkän blogin perusteella, saatika sitten luonnossa. :) oot ihana, tässä oli tää mun puumerkki.

    ReplyDelete
  9. Luen aina postauksesi mutten ikinä tiedä mitä kommentoisin.

    Tsemppiä!

    ReplyDelete
  10. Olen lukenut blogiasi jo melkein kaksi vuotta, ja aina yhtä malttamattomana odotan päivityksiäsi.
    Sinulla on taito kiteyttää kirpeän kipeällä tavalla päivittäistä itseinhoa, ahdistusta ja ruokavammailua yhteen. Tyylikkäästi. Mustalla huumorilla höystettynä. Rehellisesti ja turhia kaunistelematta, mutta onnistuen kuitenkin välttämään "katsokaa kun kärsin!!1" mentaliteettia.
    Pidän todella tyylistäsi, ja aion lukea jatkossakin! Voin oman säälittävän räpiköintini elämässä ja kokemuksieni kautta samaistua elämäntilanteeseesi, ja tekstiesi lukeminen auttaa itseäkin jäsentelemään ajatuksiaan ja herättelee kysymyksiä.
    Kiitos siitä ♥

    ReplyDelete
  11. Voi elämänkevät en voi uskoa näin monia kauniita sanoja!

    Kiitos!
    Kiitos!

    ja vielä kerran kovasti kiitoksia teille. Mulle kommenteilla on oikeasti väliä, samalla lailla kuin blogin lukijoille niin mäkin saan tunteen etten ole ja tunne yksin.

    Totta kai jokaisen mielipide, elämä ja tilanne on erilainen, mutta kokonaiskuvassa oon yhtälailla vinosti onnellinen kun jossain on ventovieraita ihmisiä, jotka välittää tarpeeksi lukeakseen. Se on mulle iso juttu, sen verran yksinäistä kun on elämä.

    Kysymyksiin: päivä/kokovuorokausi osastolle pääsee jos sellaista hoitoa tarvii. Ei ole kyse mistään meriitistä että pääsisi "vaikeasti tavoiteltavaan" mestaan. Vaikea kuvaa lähinnä vain jonoja, jotka vaihtelee kaiken aikaa!

    Ja joo.. oon normaalipainonen, psykiatriakeskuksessa hoidetaan kaikkia ruokavamoja grammoista huolimatta. Munkin papereissani lukee yhä anoreksia, vaikka kaikkea muutakin örvellystä on, joten repikää siitä johtopäätöksiä..

    ReplyDelete
  12. Pakko tulla tähän tekstiin kommentoimaan. Huomenna joudun psykiatriselle osastolle käymään...siellä psykologi/psykiatri (en tiedä) ja hoitaja, jotka kuulemma haluavat kartoittaa hoidon tarvettani...mua pelottaa ihan saatanasti mennä sinne, mitä jos en kelpaa joukkoon, saa hoitoa...olen huono syömishäiriöinen jos edes ollenkaan sellainen olen!? Miten ihmeessä mä mahdan selvitä...läski siellä tikkulaihojen keskellä???
    Anteeksi tää vuodatus, sun blogi vaan kosketta ja tuo jonkinlaista tukea ja turvaa...jollain edes hieman samanlaisia asioita pyörii elämässä ja mielessä yleensäkkin!

    ReplyDelete
  13. xoxo, et ole ikinä huono. Et ikinä sellainen ettet "kelpaa", "huono", "läski laihojen keskellä". Ne tunteet on kyl mulla samoja, mut niin ne on _kaikilla_. Kaikille sh tuntuu joltain meriitiltä, vaikka oikeesti se on s-a-i-r-a-u-s ja osastotarve on aina henkilökohtainen, riippuen aina omasta tilanteesta ja tilannekohtaisesti.

    ReplyDelete
  14. Kiitos, kiitos että vaivauduit kommentoimaan...tuntuu niin yksinäiseltä kun ei ole yksinkertaisesti KETÄÄN kelle puhua saatikka sitten kertoa!

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥