Wednesday, December 08, 2010

Pretty girls in pretty boxes

"Suosikki" tapani aloittaa aamu: punnitus. Hoovee, äh, yh, saatanan läskini ja puntarit! Punnitukset tulee yllätyksenä ja sattumanvaraitsesti, jottei ala etukäteen stressaamaan tai huijaamaan. Vanhanaikaiset huijauskeinot on kyllä vähissä, sillä pienessä näytehuoneessa pitää riisuutua vain alushousuisilleen - edes rintaliivejä ei saa pitää päällä. Hoitaja, yleensä opiskelija, merkkaa painon post-it lapulle, jonka jälkeen saat luvan astua pois elektroniselta va'alta pukeutumaan. En tarkkaan tiedä miksi, mutta kaikki sh-polin ja -osaston va'at ovat virtajohto kiinni seinässä, ja ulkonäöltään aika kaukana kotipuntareista. Varmaan jotta tulos on mahd. virheetön.

Kauhukseni painoni oli laskenut vain parisataa grammaa, vaikka turvotus onkin vähentynyt. Halusin sen olevan vähemmän. Tunnen itseni epänonnistujaksi, ahneeksi paskaksi ja ryhävalaaksi koska söin eilen iltapalalla viilin 2dl maidon sijasta ja 1/2 päivän hedelmäannoksestani. 3 hedelmän syöminen per pvä on jokaisen omalla vastuulla, ja itse en ollut tähän asti koskenutkaan pieniin mandariineihin tai royal gala-omeniin. Samoin jos olen voinut valita esim. maitotuotteiden välillä niin olen itsepintaisesti valinnut aina keveimmän vaihtoehdon. Ei viiliä vaan maitoa, ei muroja vaan vähän mysliä, ei real-leipää vaan kaksi näkkäriä. Ehkä en ole silti tehnyt tarpeeksi ja olenkin vain lihonut täällä, jos paino kerta oli lähes sama kuin kotona ahmintapäivien jälkeen! Voi helvetti.

Olen tullut riippuvaiseksi sairaalan numeroleikistä: kellonajoista, punnituksesta, 15 min ulkoiluista,  sovituista ruoka-annoksista ja silmissäni juoksevista kaloreista. En (enää) jaksa olla joittenkin anorektikoiden tavoin kova nipottamaan ("Tää ON ENEMMÄN kuin mun annos!", "Me EI OLLA oltu vielä varttia ulkona!"), mutta kyllä tekee pahaa levittää kiltisti margariinia leivän päälle. Kaikkea tökitään, mitataan, verrataan ja kyylätään. Kotona pahaa oloa ja ahdistusta hallitaan kontroloimalla ruokaa, mutta täällä ikioma turvastruktuuri hajotetaan ja opetellaan leikkimään normaalia. Pahaaoloa ei myöskään pääse kompensoimaan, joten siihen vastataan lääkkeillä tai henkilökohtaisilla keskusteluilla.

Mutta oman keittiöva'an tuoma turvan on mulla siirtynyt sairaalan sääntöihin, ja miten koetan tasapainoilla niitten ja oman kontrollikipeyteni kanssa. Tahdon ulos tiettyinä aikoina, voidessani valitsen aina keveimmät vaihtoehdot ja teen kyykkyjä hampaita harjatessani. Pakkomielteistä? Tyhmää? Vain mikrotasolla vaikuttamista? Ehkä...  Mutta täytyy, mun vaan täytyy. Sentään koetan pitää vähän low-profilea ja olla inisemättä kaikesta. Esim. eilen nousi kova haloo potilaissa kun ruokakuski ajoi hankeen, mutta muihin ruoka-aikoihin ei suhteutettu lounaan myöhästymistä. Kaikesta täällä yleensä tapellaan ja väännetään kättä, sillä ruoka on (ollut) potilaille koko elämä.



Pelkään jo tulevia lomia, sillä edellinen poikkeusaikaisin viettämäni yö Äidillä ei mennyt hyvin. Kävin eilen koulussa, mutta ahdistumisen takia karkasin kesken kaiken takaisin osaston turviin. Luulin jo kaikkien vastoinkäymisten olevan jo mennyttä, olin niin itsevarma kaiken sujuvuudesta, mutta mokasin. Täällä aikataulut ja yleensä säännöstelyt vain tapahtuvat niin pelkään helvetisti kotia ja täyttä vapautta. Kukaan ei ole tökkimässä, mittaamassa ja kyyläämässä puolestani, vaan joudun sen kamalimman: itseni ja päätöstenteon eteen. Vaikka en tod. rakasta osastolla oloa, vaan ikävöin kotia, kisuja ja ruokavaakaani niin täällä tylsyydessä, kuin koe-eläin laatikossa, on kieronlaista turvaa...

11 comments:

  1. onko tuo painon putoaminen tarkoituksellista (muidenkin kuin sinun mielestäsi)?

    ReplyDelete
  2. Ai tarkoitus ts. tavoite hoitohenkilökunnan mielestä?

    No... ei. Mutta "ei välii" koska paino "normaalistikin liikkuu pari kg ylösalas". Täällä mun pitäisi pitää samaa kg... mutta haluan laihtua..

    ReplyDelete
  3. Anteeksi, mutta mitä vi**ua sä teet osastolla, jos sun asenne on toi "mä haluun laihtua"????? Sinne olis monta ihmistä tulossa sillä mielellä, että "mä haluun eroon tästä ruokahelvetistä" ja samaan aikaan sellaselta vie paikan tyttö, jolla ei näytä olevan aikomustakaan toipua/ hyötyä osastojaksostaan mitään. Musta toi on törkeetä!

    ReplyDelete
  4. HOOH anonyymi, johan iskit suorastaan paskan kommentin. Eikö niin, että sairas mieli tahtoo laihtua? Eikä moni ihminen todellakaan lähde osastolle omasta päätöksestään, ja jos tekee niin, onnea sille ihmiselle... Uskon, että Kafi _haluaa_ parantua ja parantaa ruokatottumuksiaan ja juuri siksi hän on nyt osastohoidossa. Käytä aivoja, pahvi... toi kommentti vasta törkeä ja loukkaava olikin.

    ReplyDelete
  5. No sori aamukävelijä, mutta itse ainakin osastolle menin tasan omasta halusta parantua vuosia kestäneestä syömishäiriöstäni ja otin sen ajan tosissani. Mitä hemmetin järkeä on mennä sinne ahdistumaan (syömään), jos haluaa laihtua??? En vaan ymmärrä ja mielestäni kommenttini oli täysin aiheellinen.

    ReplyDelete
  6. Olen samalla linjalla tuosta "omasta halusta" anonyymin kanssa! Kommenttisi oli täysin aiheellinen. Kaikillahan sinne menijöillä ON vielä SAIRAITA ajatuksia, mutta niiden yläpuolella tulee olla sitoutuminen hoitoon.

    Kirjoittaja ei ilmeisestikään ole tuohon valmis. Hoitoa kyllä, eri paikka.
    Osastolle neljä ei mennä laihduttamaan ja huijailemaan!!!!

    t. osasto 4 entinen potilas

    ReplyDelete
  7. Mä en ole osastolla ollessani tavannut ketään joka haluaisi nostaa painoaan. Oikeasti ja rehellisesti. Olisihan se kivaa olla terve, mutta ei parantumisesta kukaan tykkää. Ei ihmisellä olisi syömishäiriötä jos syöminen ei olisi ongelma. :----) Ite en oo kuin katkaisemassa ahdistusta ja opettelemassa täsmäsyöntiä etten esim. tapa itteäni kotiin vaan palaisin takaisin kouluun, mitä oikeasti haluan.

    PS. Miksiköhän valtaosa ihmisistä ei mee ossalle (itse mukaanlukien), kun pelkää ettei "ansaitse" paikkaansa? Mutta saatte olla eri mieltä! Kaikki kommentit on sallittuja, enkä ala haukkumaan tai sensuroimaan ketään vaikken samalla lehdellä olisikaan. :P ♥

    Mutta täällä on kyl hyvin just nyt tilaa, huoneita tyhjällään, eli tervetuloo vaan! ;>

    ReplyDelete
  8. Kiva kun viljelette noita epäkypsiä horinoitanne tänne. Muuttuuko ajatusmaailma sormia napsauttamalla? Onko teillä käynyt niin, että kun astutte osaston kynnyksen yli niin puh pah, kaikki sairaat ajatukset (kuten halu laihtua) lähtee samalla sekunnilla.

    Sinne on menty parantumaan. Ei siellä viedä kenenkään paikkaa. Yhtälailla Kafi tarvii sitä hoitoa kuin joku toinenkin syömishäiriöinen. Ja osastollahan pyritään vahvistamaan sitä tervettä puolta, sitä joka tahtoo parantua ja päästä eroon laihtumisajatuksista. Tiedättehän sen ristiriitaisen tunteen, kun haluaa parantua ja silti laihtua. Siihen syömishäiriöinen tarvitsee tukea. Eikä kenenkään tarvitse omaa hoitopaikkaa "ansaita".

    ReplyDelete
  9. Heips! Tulin pitkästä aikaa lukemaan blogiasi ja tekstisi kuullostaa hyvin tutulta...Pelottavan tutulta, mutta niin kai se menee.Oma elämä on tuollaista kotonakin. Sitä en vaan tiedä tahdonko edes parantua. Tämä on niin tuttua..

    ReplyDelete
  10. Mäkin ihmettelen, että miksi sun kaltaisia otetaan osastolle. Oma siskoni HALUAA parantua, ja surkean paikkatilanteen takia hän on jonottanut JO 6kk osastolle. Painu v**** sieltä osastolta kitisemästä, ja anna niille potilaille tilaa, jotka tosiaan haluu parantuu.

    ReplyDelete
  11. Koska osastolle otetaan potilaita myös paranemismotivaation löytämiseksi, ja syömiskäyttäytymisen korjaamiseksi.

    Ikävää jos systerisi on ollut kauan jonossa, minä jonotin 12kk aikoinani pelkästään polille. HKI sh-osastolla ei ole tällä hetkellä jonoa.

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥