Wednesday, December 29, 2010

Ruokasalista kaikuu huutoa ja hiljaista itkua

Ruokasalin veto-ovet aukeavat, kello kilisee, ja sisältä leijuu painavaa lämpöä. Radio soi, mutta en kuule, stressi ja ahdistus jännittävät ilman hiljaiseksi. Ruokana on minestronea, paksuja vaaleita makaroneja kasvis- tai kinkkupalanesteessä. Kasvissoppa yllättää proteiinilla kun sopasta löytyy pari kikhernettä. Reissumiestä on kolmatta kertaa tänään: enemmän ruisleipää kuin koko viikkoon, ihanaa!

Leikin vaarallisilla vesillä, sillä en osaa ja pelkään syödä margariinia ihan kamalasti. Noloa ja häpeällistä, kun näin iso tyttö ei osaa niin yksinkertaista asiaa kuin leivän voitelu. Mutta minä vihaan tuota leivän päällä makaavaa turhaa näkyvää rasvaa, joka ei maistu miltään, mutta tarttuu veden kanssa kitalakeen. Hoitajat pitävät silmällä leivän voiteluani, mutta silti aina sotken rasvaa ympäri pöytää. Tahtomatta mutta puoli-tahallaan margariinia osuu leivän reunoihin, reunoilta sormiin (ei se ihon läpi imeydy), paidan helmaan (vaatteet on pestäviä), tuolille, pöytään, vesikannuun, jää veitsen alta lautaselle, teepussin alle, johonkin (muttei ruokaan).. Viikko sitten hoitaja huomautti voita olevan tukassanikin. (Eipäs!!)

Mutta hoitajat ovat ammattilaisia ja tietävät pöytätemput. Ahdistavassa tilanteessa ruoan järjestyksessä syöminen tai paloittelu helpottaa oloa, mutta sekin on kiellettyä. Eikö normaalitkin ihmiset syö järjestäen asioita? Esim. pahanmakuiset ensiksi/vikaksi tai tiettyä kaavaa ruoansulatuksen helpottamiseksi. Kaikkeen huomauttamisen arvoiseen pitää silti puuttua, sillä hullujen syömiskontrollien rikkominen on elintärkeätä paranemiselle - ei pelkkä kalorien saanti. Pahin itku, huuto ja draama on jos ja kun piilotettut kalorit keksitään, ja käsketään uudelleen annostelemaan ruoka tai voitelemaan leipä, mutta tuska on sama myös kaikilla kiltisti lautasensa tyhjäksi syövillä. Sitä ahdistusta ei voi aidosti ymmärtää ellei itse ole kokenut samankaltaista..

4 comments:

  1. Voi jessus! Pelkkä ajatuskin voista saa ahdistumaan, puhumattakaan mistään Florasta tai Keijusta joka mun kitalakeen tarttuu kuin rasva! Yöks! =( Jos joskus osastolle vielä tässä elämän pyörteessäni joudun, haen erikoisluvan oivariinille...Jos kerta jotain ällötystä joudun syömään niin olkoon se sitten ehkä pahinta, mutta maukkainta vaihtoehtoa mulle! Vai mitäs rasvoja siellä syödään?

    ReplyDelete
  2. kafi, sulta tulee niin ainutlaatuista ja karun kaunista kuvausta joka postauksessa, joista olen tainnut jokaisen lukea
    varsinkin nämä osasto-kuvaukset on koskettavia
    en voi käsittääkään sitä tuskaa mitä siellä saattais kokea (jos joskus sellaiselle joutuisin)

    ReplyDelete
  3. Se on tuskaa ja vaikka 5 vuotta rasvan kanssa on tapellut ei se vieläkään luonnistu...

    ReplyDelete
  4. Tuo jatkuva kyttäys osastolla... :/ Itse muistan ikuisesti sen kun yritin piilottaa palan lihaa hiuksiin nutturan sisälle. Sen jälkeen pitikin syödä hiukset auki tai hiukset tiukalle ponnarille, keskelle päätä viritettynä.

    Ja toi rasva. Hyi kun sitä pitää tunkea niin karseita määriä sern yhden leivän päälle!

    Tsemppiä hei kovasti!

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥