Tuesday, April 26, 2011

Funeral for a friend

(Lisää jotain omatekemää.. tykkään kovasti suhrata tunnilla ♥)

Kissa himoitsee keittiönpöydälle sulamaan nostettua pikkupussia, jossa on viime viikolla leipomiani chocolate chip cookieita. Ne on ystävälleni, joka on pian tulossa kotiini yökylään. Tämä samainen ystävä joka ~vuosi sitten sanoi minulle suoraan, että saisin olla kiitollinen hänen ystävyydestään. Nojoo, kyllähän sen ymmärtää kun en ole helpompia ihmisiä, mutta noi sanat on syöpyneet takaraivooni loppuelämäkseni. Nyt on oma vuoroni olla se "hyvä ystävä", joka kuuntelee, käy pyynnöstä ruokkimassa toisen kissoja ja majoittaa sohvalleen nukkumaan. Olen toki pahoillani ystäväni sydänsuruista, mutta kohottaa hiukan itsetuntoani kun kerrankin minä pystyn olemaan epäitsekäs ja avuksi hänelle.
Ystävä: ".. mä tuun sit sinne. Voitsä laittaa mulle jotain ruokaa?"
Kafi: "...??" (whaat.. ensin yöksi ja mikä kysymys toi nyt on?)
Kafi: "Öö.. joo okei, jos tuot omat eväät"

Jännittää ja tuntuu vähän epämukavalle, sillä kotonani ei ole taas pitkään aikaan käynyt ketään kylässä (lukuunottamatta Poikaystävääni). Varsinkaan yökylässä! Vaikka pidänkin kyläiliöistä, kahvinkeitosta ja rupattelusta niin tunnen itseni varautuneeksi kun joku tulee *mun* reviirille. Spekuloin ja jännitän "Mitähän toi ajattelee sotkuistani/kamoistani/kukkaruukkujeni järjestyksestä". Oma koti on kuitenkin niin iso peili omasta itsestä.. en kai vain luota tarpeeksi läheisiinkään ihmisiini, että pystyisin näyttämään jokaisen puoleni. En kuitenkaan viitsi jemmata kannustuslappujani etten oksentaisi/ahmisi/tekisi muuta älytöntä. Ne on mun arkea kuten on likapyykit tai tiskit, that's it, kummastelkoot sitten.. iik.

Eniten ehkä pelottaa miten pystyn olemaan seuraksi jollekin koko illan/yön/aamun, sillä sosiaalinen jaksamiseni on kortilla jos päivällä on ollut muuta ohjelmaa, esim. koulua. Vaikka lääkitys (ja ruoka, needles to say) ja terapia on lisänneet enduranssiani niin silti useampien asioiden kestäminen per pvä tuottaa vaikeuksia. Erityisen kamalia on kaikki yllätykset ja muutokset suunnitelmaan, tässä tilanteessa tyhjästä tullut pyyntö yökyläilystä. En halua näyttää uupumistani ettei toinen loukkaantuisi tai tuntisi itseään epä-halutuksi. Muualla ollessa mua rauhoittaa ajatus että pääsen aina pakoon omaan kotiin jos siltä tuntuu. Hassua, mutta takaovi-ajatuksen avulla jaksan ja uskallan paremmin.

Huoh. Otetaan tämä hyvänä sosiaalisen elämän harjoituksena. Aina voin vaikka kaivaa jonkun avaruuszombie-pelin rikkomaan jäätä. Oh wow, positive thinking! ..'n' shit. Ehkä tulen uskaltamaan ja jaksamaan lisää. Toivottavasti joku päivä saan luokkatovereistanikin hyviä kavereita. Hymiö vielä perään: ^__^

Miten teillä? Tuottaako monen asian jaksaminen ja yllätykset ahdistusta? Vaikka näkisi hyviä ystäviään, läheisiä tai sukulaisia..

6 comments:

  1. Kyllä tuottaa ja todella paljon tuottaakin. Aina kun äiti ilmoittaa "juu, meille tulee vieraita" saan kamalat sätkyt siis vaikka tulija olisi oma mummoni tai täti perheineen...Rasittavaa, mutta tuntuu että se rikkoo omat rutiinini. Ja jos on liikaa ohjelmaa/muistettavaa/epävakaata tulee myös kamala ahdistus, ymmärrän sinua <3

    ReplyDelete
  2. Ja ihana taideteos muuten :)

    ReplyDelete
  3. Mulla oli viime yönä vieras, ystävä kaukaa, ja stressasin hänen tuloaan koko päivän, vaikka rakas onkin. Meillä käy nykyisin todella harvoin yövieraita, mutta sitten kun joku tulee, se ajatus pyörii mielessä varmaan kuukausi aiemmin ja päässä pelko siitä miten kaikki sujuu. Mietin mitä tarjoan, mitä itse syön, miten petaan, minne mennään, mitä tehdään ja miten hallitsen sen, että joku rikkoo rutiinini ihan kybällä.

    Tänäkin aamuna homma meni ihan sekaisin siinä vaiheessa, kun jouduin syömään aamiaiseni niin, etten ollut "ehtinyt" pestä kasvojani ja hampaitani. Voi pienestä olla katastrofi kiinni!

    ReplyDelete
  4. Yllätykset ovat jotakuinkin pahinta mitä tiedän...

    ReplyDelete
  5. Minun on todella, todella vaikeaa tuoda kavereita tai tuttavia kotiini, ihan vain vaikka käymään omassa huoneessani. Kun kuitenkin tapahtuu niin, että vietän aikaani vaikka kaverin kanssa luonani, saatan alkaa ahdistumaan ja stressaamaan asiasta. En vain ole tottunut sellaiseen. Olen mielummin muiden luona tai jossain muualla kuin omassa asunnossani. On jotenkin vaikeaa olla tilanteessa, jossa sinun pitäisi olla kuin emäntänä ja pitää huolta vieraan viihtyvyydestä. Se tuottaa suuria paineita ja jännitystä.

    ReplyDelete
  6. Omaan kotiin on hankala päästää ketään, tällä hetkellä kyllä siellä on niin kaaos(kin), että se hävettää ihan valtavasti.

    Toisaalta, pidän siitä että saan leipoa tms vieraille, joten omaan kotiin pyytäminen on siinä mielessä hyvä, mutta nyt on alkanut tuntumaan, että se on se, jonne en halua ketään näkemään.

    Sinällään ei ole hankalaa nähdä ihmisiä, mulla tulee ihan luonnostaan hmy ja tekoiloisuus. Sen jälkeen vaan vaivun sitä pahemmin omaan maailomaani, mitä enemän päälläni on se toinen "julkinen minä". Mutta tähän vaikuttaa nimenomnaan voimakas dissossiaatio, että on se toinen minä, enkä koe joutuvani esittämään,

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥