Wednesday, June 15, 2011

"I've often seen a cat without a grin"

En ole ikinä lukenut kirjoja, ei ole ollut mun juttu. En yleensä lukenut lukiossakaan niitä kahta pakollista kirjaa per vuosi, vaan revin joltain tiivistelmän pistokoetta varten. Lenkkeily ja lukeminen, yök, niin monotonista ja pitkäveteistä. Sitten viime syystalvena luin jotain erinomaista, ja nyt olen rakastunut kirjoihin. Ehkä koska niitä lukiessa unohdan olevani yksinäinen.

Heti huomasin että elämänkerrat on suosikki kirjallisuuttani, sillä niihin uppoutuu ja samaistuu intensiivisemmin kuin fiktioon. Mielenterveyteen liittyvistä kirjoista olen saanut uusia ajatuksia, vertaistukea, itkua ja naurua. Ne eivät kiinnosta vain siksi että olen itse batshit crazy, vaan koska olen tosi utelias psykologiasta ja bilsasta. Vaikka lukiossa inhosinkin psykan tunteja.. joita silti kävin kai kuusi, ihan vapaaehtoisesti.

Koska muistini on reikäinen kuin polarjuusto niin teen tähän pienen kirjalistan itselleni, alkaen viime talvesta ja tosiaan - ne mitkä muistan. Ehkä tekin löydätte tästä jotain, suurin osan löytyy pääkaupunkiseudun kirjastoista ja osa suomeksi.


Elämänkerrat:

The Kiss, Kathryn Harrison
- Rakkaus ja vapaaehtoinen insesti aikuisen tytär ja isän välillä)

Madness, Marya Hornbacher.
- Pirun hyvä, aiheena bipolaari. Tätä lukee yhtä maanisesti kuin se on kirjoitettukin, antaa myös täydennystä kirjailijan nuoruuden syömishäiriölle. Paljon myös addiktiosta, itsensä vahingoittamisesta ja itsemurhasta.
Wasted, Marya Hornbacher
- Luen tätä uudelleen ja uudelleen, oma kappaleeni onkin hiirenkorvia ja alleviivauksia täynnä.

Girl, Interrupted, Susanna Kaysen
- Nopealukuinen kuvaus psyk.hoidosta ja potilaista 60-luvulla, tästä on Winona Ryderin, Angelina Jolien ja Brittany Murphyn tähdittämä elokuva. Leffan nähneenä minulla oli korkeat odotukset kirjalle, jolle leffa on kyllä uskollinen, mutta kirjassa tarina jää vähän ohueksi. Olisin kaivannut tältä enemmän jotain.

Today I'm Alice, Alice Jamieson
- Ehdottomasti suosikki kirjojani. Aliaksella kirjoittettu, raaka ja koskettava elämänkerta nuoresta naisesta, jolle vuosien seksuaalisen hyväksikäytön aiheuttamana syntyi +9 sivupersoonallisuutta. Tämän lukeneena ymmärtää paljon paremmin hyväksikätön kauheutta, sekä miten psykoottinen mieli toimii.

Kirja on erittäin graafinen myös aineiden käytöstä, itsensä satuttamisesta ja loputtomista itsemurhayrityksistä, joten EN suosittelisi tätä kellekään, ellei kirjan aihe olisi tärkeä tulla kuulluksi. Siitä huolimatta lukisin tätä erittäin varovaisesti, sillä kirjailija avaa raiskaamisen, psykoosin, viiltelyn ja kuoleman haavansa yhtä repivästi kuin avasi omat käsivartensakin. (Huom, enkä tod. kauhistele nyt provosoidakseni, mutta itkin lukiessani..)

Good girls do swallow, Rachel Oakes-Ash
- Ikuinen laihdutus ja huomionhaku, kirjavasti kaikki syömishäiriöt läpikäyden. Kirja on humoristinen, mutta tuo puoli ei oikein muhun iskenyt, ei huvittanut. Käsittelee kuitenkin häpeilemättä myös ahmimishäiriötä (vihdoin!), sekä tuo vähän feminististä näkökantaa laihduttamisen motiiveille. Uskoisin että moni muu pitää tästä.

Fiktio:
Wintergirls ja Second Star To The Right, kumpikin näitä hömppä sh-nuortenkirjoja. Paljon sälää, vähän asiaa, jeejee-en-osaa-syyä. Blah. Eka ihan kivasti kirjoitettu, mutta kumpikin menee samaan kastiin niitten suomenkielisten ana-teiniromaanien kanssa. Boring ja ei jää mieleen. Olisin jälkimmäisessä mieluummin lukenut kirjailijan omakohtaisista kokemuksista enemmän kuin epilogin, ja erehdyinkin lainaamaan kirjan elämänkertana. En koske tämän tyyppisiin kirjoihin enää ikinä.

Stalinin Lehmät, Sofi Oksanen
Olin lukenut tätä joskus kun kirja oli uusi, oikaisten muun tekstin bulimiasta kertoviin lukuihin. Lukiessani tätä uudelleen alusta loppuun huomasin kuitenkin Viron lähihistorian todella mielenkiintoiseksi, vaikka en ole yhtään hissafriikki. Itseasiassa parhaiksi paloiksi tuli kaikki muu kuin sh-kuvaukset! Tykkäsin erittäin paljon, ja jos joku on vältellyt Oksasta tämän suosion takia niin kehoitan ennakkoluulottamasti lukemaan. Suosio on ihan ansaittua.

Kesken:
Sybil, raamatunpaksuinen klassikko jako-persoonallisuuksista, ja toivon saavani tämän jostain takasin käsiini - mutta englanniksi. Eilen aloitin lukemaan The Center of Winter:iä, Hornbacherin ensimmäistä fiktiivistä romaania. Näiden jälkeen Alice's Adventures in Wonderland, Just my type (tarinoita typografiasta!) ja Jänis ulvoo (toinen raamatunpaksuinen jakopersoonallisuuksista), jonka lukemisen olen sivuuttanut koska en ole tätäkään saanut englanniksi. Ai niin, vielä pitää sanoa Zen and the Art of Motorcycle Maintenance ja jotain Jane Austenilta! En tiedä vain mistä aloittaa, mutta ehkä Pride and Prejudice, sillä tahdon lukea sen zombie-version, haha! Hyllyssä lymyää myös lisää..

Suositelkaa kommenttiboksiin lisälukemista! Saa olla mitä vain, mutta erityisesti makuni varmaan kävi ilmi yllä olevista: mielenterveys ja tositapahtumiin perustuvat. Onko teillä ehdotonta suosikkia, ja minkä tyyppisiä yleensä luette? Joku lukenut samoja kanssani?

ps. Kilpailuvoittajat, kuvat on hyvällä mallilla, ja pistän kaikki yhtäaikaa postiin - viimeistään ensi viikolla. Sori viive! :>

Monday, June 13, 2011

Ajatuskatkoja Ahminnasta

Ahminta. Terrrveen ja norrrmaalin lisäksi sana, jota vihaan. Inhoan, häpeän, vaikenen koska yörgh vain ällöt ihmiset sortuu tollaiseen! Sellaiset 200kg amerikkalaiset hamburgeri-addiktit ihmiset, joista netti on solvauskuvia pullollaan!!! Näinhän se ajatus kulkee. Syömishäiriöiselle on kauheaa olla läski, likainen, ahne. Suomeksi sanottuna tarvitseva, nälkäinen, hallitsematon.


Ylensyöminen on aika subjektiivinen kokemus, jota tapahtuu myös normaaleilla ihmisillä (joulu, pippalot, sydänsurut) - ja useimmiten nestemmäisten kaloreiden muodossa (viikonloppubisset). Ruokavammaiselle ahminta voi olla toisinaan koko keittiön kaataminen ja lähikaupan ryöstäminen tai ylimääräinen annos valkuaisia ja salaattia. Hyvin usein mulle toi jälkimmäinen, mutta on se aika hillitön määrä mitä ihmiseen mahtuu jääsalaattia. Periaatteessa yhdestä päivästähän ei liho, ei ellei syö 15.09 kpl mäkkärin tuplajuustohampurilaista (tarkistin ja laskin! :--D), mikä vastaa yhtä kiloa. Mutta pahinta ei aina ole turvotus tai pelko painon nousemisesta vaan ne tunteet, mitä siitä seuraa. Läski, likainen, ahne! Niin ja kompensointi.

Looginen ajatushan on että jos syö liikaa niin päivä on pilalla, vittuun kaikki, ehkä syönkin sitten samantien *kaiken* koska olen läski, likainen ja ahne! Öö, siis millä logiikalla? Syödäänkö joulunakin ajatuksella "oho tulipas hotkittua kinkkua ja mahaan koskee niin syönpä samantien kerralla kaikki konvehdit ja laatikot!" Tietääkseni ei. Mutta olen varma että 99% ruokaongelmaista ajattelee ja toimii tolla lailla.

Mikä siis on syy ahmimiseen? Ts. trigger. Henkilökohtaisesti jos aamupaino on +400g, ahdistus, jokin tietty (trigger) ruoka-aine, väsymys liian aikaisena tai myöhäisenä iltana. Aa, niin, ja aliravitsemus! Jos syöt liian vähän niin todennäköisyys enemmän syömistä jälkikäteen kasvaa, mutta tätä vaihtoehtoa en yleensä ajattele. Koska siis, enhän mä ole aliravittu jos en ole huomattavasti alipainoinen ja jos silloinkaan. Terapiasta olen oppinut että obsessio johtuu turvattomuudesta. Kummallinen planeettojen välinen tasapaino ei katkeakaan vaan joudun tunnen jotain vaikeaa ja pelottavaa. Oh bummer.

Turvattomuuskin voi muodostua pahaksi tavaksi. Tästä esimerkkinä Äidilläni käynti. Viattomat aamut, kun Äiti on jättänyt suukon otsalle ja lähtenyt aamuvuoroon, ja heräilen yksin koulua varten. En tiedä enkä ymmärrä miksi tämä iskee shokkina: Ykskaks keittiö muuttuu helvetiksi, jossa piruina pomppivat voileivät kuin jäinen piparkakkutaikina. No hyi vittu, eihän noin toimi KUKAAN! Eikö? Anyone else? Jos ei kukaan muu, niin ainakin alleviivaamani kohta M.H:n elämänkerrasta lohduttaa (juu, mäkin yleensä skippaan lyriikat yms quotet blogeissa, mutta jos nyt kuitenkin lukisit loppuun):
"To this day, I cannot stand in my parents' kitchen without thinking about all of the possible foods I might eat. This doesn't happen in my house or anyone else's. /.../ I think that merely bein alone in my parents' kitchen flipped a switch in my head, and a glaring neon sign started to flash: BINGE"
(Wasted: p.222, 1998)

Thursday, June 09, 2011

400. lukijaa kisan tulokset!


Kiitos paljon osallistujille! ♥ Vaikka väkiryntäykseltä vältyttiin niin olin hiton iloinen ja otettu kaikista henkilökohtaisista tarinoista ja viesteistä, mikä teki 3. sijan valitsemisen oli tosi hankalaksi. Menin siis täysin intuituon mukaan, ja poimin sellaisen joka nyt tällä kertaa kolahti (+varasijan siltä varalta jos ko. kirjoittaja sijottuu arvonnassa). Kirjoittaja, viestin pituus, positiivisuus tai kritiikki eivät vaikuttaneet valintaan. Lopuksi pistin kaikki nimet random piste orgin listageneraattoriin, joka sattumanvaraisesti arpoi 1. & 2.-sijat:


Todiste-screenshot, obviously.


Ensimmäisen palkinnon voitti invisible,
toisella sijalla saijamoi,
ja yllärin (3.) myönnän Meerille! ♥ Paljon onnea!

–> Voittajille: Tarkistakaa ohjeet, ja kommentoikaa tähän viestiin:
1. yhteystietonne (nimi, osoite tai email jos et halua fyysistä kuvaa) huom! ei julkaista, so no worries
2. toivomasi aihe piirrokselle (esim. tunnelma/teema/fiktiohahmo/lemmikki/ taiteilijan vapaus, ei mitään superteknistä tai explicittiä). Jos on kysyttävää tai useampi idea tms. kuvaan liittyen niin laita se eri viestiin, jonka voin julkaista vastauksen kanssa. ;>

♥♥♥

Tuesday, June 07, 2011

Slam your body down and wind it all around /

Viikonloppuni oli varmaan aktiivisempi kuin viime kuukausi yhteensä. Olen rätti-poikki-väsynyt ja koetan yhä palautua, koska normaalisti jaksan ehkä yhden-kahden asian/menon/tapaamisen per päivä. Hyvinä hetkinä kuvittelen niin vahvasti että jaksan ja pystyn kaikkeen, enkä ole ollenkaan sairas tai muissa ongelmisssa ongelmissa.. mutta kompastelen jokaisella askeleellani, kun henkinen kapasiteettini ei vain riitä. Välillä kokonaisvaltainen uupumus ja ahdistus veti polville ja ruville, mutta itkut ja vastoinkäymiset on niin arkipäivää, etten huomioi niitä poikkeuksina arkeeni.




Oon tässä pannut merkille, että syömiseen liittyvät rangaistushetket ovat usein sattuneet niinä aamuina, kun painoni on ollut huomattavasti edellispäivää isompi. Vaikken tapahtumahetkellä koe ajattelevani asioiden syy-seuraus -suhdetta sitten yhtään. Myös tosi aikaisin/myöhään syöminen saattaa alkaa painamaan omaatuntoa, ja siitä seuraava turvattomuus häröilemään. Tahdon niin näistä eroon, mutten yhä uskalla soittaa Terapeutilleni tai tajua napata bentsoa ajoissa.

Pari kertaa lähipäivinä oloni oli tosi sietämätön (let's not go into detail), mutta niistä huolimatta sain raahauduttua paikasta toiseen, ja vieläpä sosiaalisiin tilanteisiin. Puistossa istumista, anoppilassa käyntiä, lautapeli-iltaa, ulkona geocatchingiä, sekä yhdet villit syntymäpäiväjuhlat, jossa oikeasti jaksoin ja viihdyin! Ihan alkuillasta pikkutunneille saakka, vaikka olin cocislinjalla toisten tuhotessa 3-4 maljallista boolia. Ainoa mitä en tehnyt oli alusvaatteisilleen riisuminen, koska öö.. läskit ja arvet, mutta tanssin ja lauloin joukossa ysäribiisejä. Parasta oli etten tuntenut itseäni enää niin kamalan ulkopuoliseksi Poikkikseni kaveriporukan kanssa.. ehkä minäkin voin alkaa joitain kutsua omiksikin kavereikseni? Pikkuhiljaa?

Pahin ja syvin kolhu sattui kuitenkin samoissa synttäribileissä. Ex-kämppikseni oli myös kutsuvieraslistalla, ja vaikka olimme netissä keskustelleet erimielisyytemme ja minä pyydellyt anteeksi kaikkea käytöstäni (noh.. olin yhdessä asumisen ajan aika aivoporkkana), niin silti en olisi saanut edes kysyä 'mitä kuuluu'. Hän ei voinut edes istua samalla sohvalla kanssani, joten menin kysymään emmekö voisi olla edes puheväleissä, sillä olimme olleet lukiosta asti kavereita, enkä mielestäni ollut tappanut, valehdellut, pöllinyt tai pettänyt toista ts. tehnyt jotain anteeksiantamatonta. Plus niinä aikoina kun asuimme yhdessä olin tosi pahassa kunnossa, enkä todellakaan tarkoittanut mitään aiheuttamaani pahaa. Tuskin edes tajusin. Hän ei silti halunnut katsoa silmiin ja totesi niin kylmästi "onko hänen pakko (puhua/hengittää/katsoa samaa ilmaa kuin minä) ja eikö hän saa valita itse seuransa". Loppuvihjeen, ts. painu vittuun mun elämästä, ymmärsin sanomattakin ja vetäydyin.

Vetäydyin juhlista synttärisankarin huoneeseen, ja sain pitkästä aikaa ahdistuskohtauksen, jolloin itkua ei voinut hellitä tai kunnolla vetää henkeä. Yllätyksekseni tämä puolituttu päivänsankari tuli luokseni, sulki oven, ja lohdutti. Vaikka tiesinkin hänen jostain mt-ongelmista niin yllätyin miten hyvin hän ymmärsi pahoinvointiani, sovinnon yritystäni ja yksinäisyyttä. Lämmitti kuulla että hän ainakin on ystäväni(!?), vaikka emme kovin läheisesti toistaiseksi edes tunne.. ja sainpa häneltä yhden taikatabletin, kun omani eivät riittäneet.

Kai mun täytyy hyväksyä se että on myös ihmisiä, jotka avoimesti inhoavat minua, enkä vain kuvittele sitä. Totta kai harmittaa, mutta vastapainoksi oon tuhannesti onnellisempi niistä parista tärkeästä ihmisestä elämässäni, joiden kanssa riitoja seuraa aina sovinto. Etten ole ihan 110% yksin.

KILPAILU! Vielä huomisen ajan, piristäkää päiväni ja osallistukaa! <3

Friday, June 03, 2011

Keep calm, carry on



Tämän kevät/kesäajan hoitosuunnitelmissa on ollut (taas) yksi päiväosastojakso. Huonoimpina, riipivinä hetkinä oon oikein toivonut ja odottanut sitä. Hetkinä kun kasvot ovat täynnä pieniä verenpurkautumia, kädet naarmuilla ja suussa maku itsensärankaisusta. Viime kerrasta oli aikaa, kunnes tänään. I fucked up. Ruoka kävi kimppuuni ja mä vastasin tuleen tulella. En himoitse tai mätä mitään herkkuja, en käy kaupassa vaan sponttaanisti kiskon jotain perusmoskaani että pääsen deletoimaan.

En tajua miksi tollainen itserankaisutilanne toimii ihan päälaellaan, epärationaalisesti: kun olen syönyt "liikaa" niin jatkan jotain suuhuni. Mikä vitun logiikka tossa on? No jotta saisin paremman motivaation poistaa itsestäni kaiken, isomman sotkun ja isomman loppumorkkiksen. Itsensä henkinen nöyryyttäminen, my treat! Vai tekeekö kukaan muu jotain näin ällöttävää ja hullua? Seuraavana aamuna paino on aina noussut, koska kaikki yökkäily sotkee nestetasapainon ja turvottaa. Mm, sweet. Mistähän tänkin päiväinen alko? En tiedä, oli ahdistunut olo, se vain kävi. ..Aa, totta, ja paino oli parisataa grammaa enemmän.

Myönnän tekoni aina terapiassa, mutta en oikein pääse kiinni ongelman poistamisesta. Terapeuttini on ihana ja painottaa, että mun pitäisi aina soittaa kun paska olo alkaa hiipimään päälle. En muista soittaneeni kertaakaan, ehkä kerran ja ihan eri syystä? En vain kehtaa, en voi, ei saa estää pahaa sattumasta, koska olen itse paha.

Päivikseltä soitettiin pari pvä sitten, hoitaja oli mukava ja parin viikon jakso tuntui "silleen" ihan turvalliselta idealta. Sain etukäteen vieläpä ajan rav.terapeutille, jotta safkailut sujuisi minulle mahdollisimman kivuttomasti. Mutta soitin ja peruin. Enkä katunut sitä edes tänään, vaikka näitä aamuja yhä tulee ja menee, sillä ryhdistyin ja käänsin loppupäivän edukseni. En tunne tarvitsevani tukea kahdeksasta puoli kuuteen, en tahdo antaa pois vastuuta ja kontrollia syömisistäni. En myöskään jaksaisi sairaalaympäristöä juuri koulun loputtua, en myötäelää toisia potilaita, en margariinia leivän päällä, enkä hieroa tautejani naamaani. Mä tahdon olla kevyt ja siihen ei sovi safka.

Nyt parhaalta tuelta tuntuu vapaus, auringonvalo ja "normaali" ihmisseura. Lähipäivät tätä lukuunottamatta ovatkin olleet kivoja: kesäloma alkoi, kävin hyvällä keikalla, istunut sekalaisen seuran kanssa puistossa, ja sattumalta tehnyt pari ihan älyttömän hyvää kirpparilöytöä. En tykkää sulloa montaa aihetta samaan viestiin, niin kirjoitan koulusta, fäshönistä ja muista mainittavista arjen tapahtumista sit ensi kerralla. Tahtoisin muutenkin kirjoittaa enemmän 'daily life':sta, enkä vain aukoa päätäni toistuvista ongelmista.. mut ketä kiinnostaa?

Muistakaa KILPAILU!
(huom. en vastaa kilpailu-kommentteihin vaikka haluaisin! pyhitän sen vain osallistujille)

Wednesday, June 01, 2011

Kilpailu!

Sori olen tosi huono kirjoittamaan ilmoituksia, ja kaikkia ihku-imeliä kiitoksia olen tunkenut jo varmaan korvistanne ulos. Mutta eilisen aiheeni innoittamana tahdon kuitenkin ekaa kertaa tuulettaa blogini puolesta: Kahvia mustana 3 1/2 vuodesta, 423 postauksesta, 400:sta GR-tilaajasta ja 2389 kommentistani. Joista jokainen hetki on ollut mulle arvoskas - ja toivottavasti tavoittanut muutaman muunkin. ♥ sit hiljalleen asiaan..

Palkinnot
  1. Värillinen A5 / b&w A4 piirrokseni, toivomallasi aiheella
  2. B&W A5 piirrokseni, aihe vapaavalintainen
  3. pieni yllätys
Kuvapalkinnot on siis huom! originaaleja, ts. otan siitä itselleni kopion ja pidän tekiänoikeudet, mutta voittajille postitan alkuperäiset työt. Sinä teetät, allekirjoittanut tekee, ja saat ilmaiseksi uniikin, fyysisen & ehdottomasti henkilökohtaisen taideteoksen itsellesi. (obs! artwork)

Osallistumisohjeet: 
  1. Vastaa tähän viestiin nimellä tai nimimerkillä
  2. Kerro vähän miksi luet blogiani?
  3. (+valinnainen: mistä kiinnostaisi lukea lisää  tai muita terveisiä)
  •  Muita yhteystietoja ei tarvitse luovuttaa! Vasta voittajat selvillä kinuan asianomaisilta kuvatoiveet ja osoitetiedot, eivätkä ne tule julkisesti näkyviin. Jos voitat ja et silti halua luovuttaa henkilö/osoitetietojasi niin voin lähettää palkintokuvan painolaatuisena sähköpostiisi (esim. printiksi).
  • Ainoastaan ohjeiden mukaiset viestit hyväksytään
  • Voittajat ilmoitan blogissa, ja jos yhteydenottoa asianomaiselta ei kuulu 1vko niin arvon varasijan
  • Kysymykset tänne! Tähän viestiin vain osallistumiset.

Osallistumisaika 1.6 – 8.6.2011 (keskiviikko klo: 00 asti)

Kuvapalkintojen voittajat suoritetaan arpomalla, mutta yllätyksen saajan valkkaan mielivaltaisesti kohdan 2. vastauksen perusteella! ;> ♥  

Ole ihana ja osallistu!