Friday, June 03, 2011

Keep calm, carry on



Tämän kevät/kesäajan hoitosuunnitelmissa on ollut (taas) yksi päiväosastojakso. Huonoimpina, riipivinä hetkinä oon oikein toivonut ja odottanut sitä. Hetkinä kun kasvot ovat täynnä pieniä verenpurkautumia, kädet naarmuilla ja suussa maku itsensärankaisusta. Viime kerrasta oli aikaa, kunnes tänään. I fucked up. Ruoka kävi kimppuuni ja mä vastasin tuleen tulella. En himoitse tai mätä mitään herkkuja, en käy kaupassa vaan sponttaanisti kiskon jotain perusmoskaani että pääsen deletoimaan.

En tajua miksi tollainen itserankaisutilanne toimii ihan päälaellaan, epärationaalisesti: kun olen syönyt "liikaa" niin jatkan jotain suuhuni. Mikä vitun logiikka tossa on? No jotta saisin paremman motivaation poistaa itsestäni kaiken, isomman sotkun ja isomman loppumorkkiksen. Itsensä henkinen nöyryyttäminen, my treat! Vai tekeekö kukaan muu jotain näin ällöttävää ja hullua? Seuraavana aamuna paino on aina noussut, koska kaikki yökkäily sotkee nestetasapainon ja turvottaa. Mm, sweet. Mistähän tänkin päiväinen alko? En tiedä, oli ahdistunut olo, se vain kävi. ..Aa, totta, ja paino oli parisataa grammaa enemmän.

Myönnän tekoni aina terapiassa, mutta en oikein pääse kiinni ongelman poistamisesta. Terapeuttini on ihana ja painottaa, että mun pitäisi aina soittaa kun paska olo alkaa hiipimään päälle. En muista soittaneeni kertaakaan, ehkä kerran ja ihan eri syystä? En vain kehtaa, en voi, ei saa estää pahaa sattumasta, koska olen itse paha.

Päivikseltä soitettiin pari pvä sitten, hoitaja oli mukava ja parin viikon jakso tuntui "silleen" ihan turvalliselta idealta. Sain etukäteen vieläpä ajan rav.terapeutille, jotta safkailut sujuisi minulle mahdollisimman kivuttomasti. Mutta soitin ja peruin. Enkä katunut sitä edes tänään, vaikka näitä aamuja yhä tulee ja menee, sillä ryhdistyin ja käänsin loppupäivän edukseni. En tunne tarvitsevani tukea kahdeksasta puoli kuuteen, en tahdo antaa pois vastuuta ja kontrollia syömisistäni. En myöskään jaksaisi sairaalaympäristöä juuri koulun loputtua, en myötäelää toisia potilaita, en margariinia leivän päällä, enkä hieroa tautejani naamaani. Mä tahdon olla kevyt ja siihen ei sovi safka.

Nyt parhaalta tuelta tuntuu vapaus, auringonvalo ja "normaali" ihmisseura. Lähipäivät tätä lukuunottamatta ovatkin olleet kivoja: kesäloma alkoi, kävin hyvällä keikalla, istunut sekalaisen seuran kanssa puistossa, ja sattumalta tehnyt pari ihan älyttömän hyvää kirpparilöytöä. En tykkää sulloa montaa aihetta samaan viestiin, niin kirjoitan koulusta, fäshönistä ja muista mainittavista arjen tapahtumista sit ensi kerralla. Tahtoisin muutenkin kirjoittaa enemmän 'daily life':sta, enkä vain aukoa päätäni toistuvista ongelmista.. mut ketä kiinnostaa?

Muistakaa KILPAILU!
(huom. en vastaa kilpailu-kommentteihin vaikka haluaisin! pyhitän sen vain osallistujille)

6 comments:

  1. Miekin harrastan tuota. Kun on jo hirveä olo ruuasta, se täytyy saada muuttumaan -huonommaksi. "Itsensä henkinen nöyryyttäminen" -se kuvaa täydellisesti sitä, mitä se on. Tulee tunne, että nyt kun aloitin niin kaikki tai ei mitään, syön itseni kuoliaaksi. Kunnes tulee katumus, ja olen polvillani vessassa...

    ReplyDelete
  2. Uskon,. että tuo on tosi yleistä, että joko tai. Joko ruoka ihan minimissä tai sitten ihan yli..

    ReplyDelete
  3. No tiedän et moni syö kaikki tai ei mitään-tyylillä, mutta ainakaan omalla kohdalla se ei oo et tekis mieli syödä jotain. Ihan päinvastoin, ja ajattelen et tossa on kyse siitä et tahtoo teloa itseään henkisesti ja fyysisesti. :/

    ReplyDelete
  4. Silloin kun aloitin oksentamisen se oli sen takia että olin osastolla masennuksen takia ja yritin olla viiltämättä. Yritin samalla itse myös syödä enemmän, mutta muutaman päivän päästä se meni siihen että vedin hirveät överit kun olin syönyt ruokalassa murusen liikaa ja sitten menin oksentamaan sen takia että halusin tuhota ja satuttaa itseäni. Eli se oli suoraan sanottuna itsetuhoista ja tarkoitus oli satuttaa itseäni, kun en pystynyt viiltää tai ottaa liikaa lääkkeitä. :S Eli ymmärrän täysin.

    ReplyDelete
  5. Teen myös tuota, että kun kerran olen jo syönyt, niin syön sitten kunnolla. En niinkään rangaistakseni, vaan ihan vaan siksi että tuntuu tyhmältä jättää se ahmiminen puolitiehen. Jos ahmitaan, niin ahmitaan sitten kunnolla! Ja sen jälkeen tavallaan rankaisen, ja tavallaan voitan itseni, vessassa.

    ReplyDelete
  6. Voi luoja kun kuulostaa niin kovin tutulta, ruokaa ei edes tee mieli, mutta olo on vain saatava "pahemmaksi ja puhtaaksi". Olen seuraillut blogiasi, jo vuosia, koskaan aikaisemmin kommentoimatta. Kirjoitustyylisi iskee ja kovaa. Elämäsi (syömishäröilyn) osalta kuulostaa niin kovin tutulta. Itselläni samaa helvettiä takana kohta 11-vuotta, ensin puhtaan anoreksian, nyt kaiken bulimanoreortosekoiluhelvetin kanssa eläen. Krooninen häiriötapaus jolla ikää tällä hetkellä 24- vuotta. Loppuukohan tämä koskaan?

    - Minea

    ReplyDelete

HUOM ole kiltti ja käytä jotain nimimerkkiä anonymous-sijasta, että eri vastaajat erottuisivat. Vastaan kommentteihin tähän samaan boksiin. :) Ethän kommentoi vain mainostaaksesi omaa saittiasi. Kiits. Nyt haluan kuulla jokaisen ajatuksesi, hyvät ja pahat. Avautuminen on sallittua, ellei jopa suotavaa ♥