Wednesday, July 27, 2011

Raging and raving

Muistan vuosia sitten lukeneeni lääkärinlausunnostani sanan "ambivalentti". En ymmärtänyt niin hienoa sanaa, enkä todellakaan miten se minuun muka liittyi. En muista silloista asianyhteyttä, mutta nykyään ajattelen sanaa aina kun heittelen ääripäistä toisiin syömisteni kanssa.

Ahdistaa, hävettää ja vituttaa. Olen niin läski, niin iso ja vammainen. Kotona punnitsen kaiken, kirjoitan ruokapäiväkirjaa, huokailen ihastuksesta jääkaappini tyhjyyttä ja turvaruokia. Rehuja, kissanruokaa, maitorahkaa. Pompin va'alla pari kertaa päivässä, ja hymyilen tyytyväisenä talvesta tippuneille kiloilleni. Ei niitä tässä makkaramuodossa muut huomaa, mutta toinen samanlainen satsi vielä ja.. Mikään ei tuu estää, vittu mähän näytän teille vielä.

Paska päivä off/ON, ja herään ennen aamuaurinkoa, haparoin jääkaapille ja mussutan tieni YLE:n uutislähetysten alkuun. Sleep, repeat. Perun asioita kakomalla ja skippaamalla loppupäivän safkat. Illalla täytyy varoa ettei asiat toistu. Mutta päätin lopettavani sessioinnit, sillä a) tartten kipeästi siihen menevät rahat b) kehoni on niin kipeänä etten saa mitään ylös.

Paskin päivä ja meen stadiin pehmismaahan tai äidille, jossa nopeat hiilihydraatit valtaavat suuni, mahani, turvotuksena koko loppu ruumiini. Vihaan itseäni, en välitä, syön itseni niin pinkeän pulleaksi että voin kotona taas palata päiväkausiksi punnitsemaan mustikoita, viilatakseni mahni pienemmäksi. Nyt ollaan tässä hiilarimodessa, hyi vittu. Olen alkanut syömään asioita, mistä olen vuodet kieltäytynyt koska ne ovat niin vaarallisia. Leipä, karjalan- ja mustikkapiirakka. Syön ne vaikka toisten puolesta. Miten mä voin olla tällainen, miten mä voin olla näin PILALLA ihmisenä? Mä haluan saada peukalon ja keskisormen päät yhteen hauikseni kohdalta, nyt mä tarttisin siihen ylimääräisen sormen.

Haistan vahingonilon ilmassa, ja toivon että lakkaisin olemasta ennen kuin painan grammankin enemmän.

Tuesday, July 19, 2011

feel like I'm living a teenage dream

Poikaystäväni teki eilen illalla mahtavan löydön: "Hei 'Kafi', miksi sulla on porkkana sängyssä?" ... Oho. Vähänkö on noloo. Eikä mitään selityksiä tai porsaanreikää karata kiusallisesta tilanteesta (huomaa kielikuva: porsas.) Skeemani= oon herännyt aamuyöllä, suunnannut ensimmäisenä jääkaapille, ja kesken mussutustani päättänyt yrittää vielä nukahtaa. Olisny edes ollut kokonainen, eikä puoliksi syöty juures vttu..

Tänään on ollut ok, joka hetki ilman sessiointia tai muuta ruokailua helvetin esikartanossa, on hyvä syy olla tyytyväinen. Sain vähän helpotusta napsimalla enemmän lääkkeitä. Nukkumattomat yöt (porkkanoiden kera) asettaa huonon lähdön aamulle, mikä mulla aamuihmisenä usein määrää myös loppupäivän. Jos aamulla syö liikaa niin koko päiväksi on syönyt peruttamattomasti ihan liikaa. Päätin kokeilla ottaa hiukan lisää Ketipinoria aamuyöheräilyyn, ja ainakin viimeiset pari yötä on olleet lupailevia. Kaikki polin hoitoapuni ja Terapeuttini ovat kesälomilla, mutta sain kuin sainkin vinguttua reseptin rauhottaviin. Nyt myös koetan tajuta koska kannattaa ottaa bentso, eikä tyhjentää jääkaappia.

Sitten jotain arkeen kuulumatonta! Olen kauan puoli-tosissani suunnitellut matkustavani Japaniin, jos ystäväni pääsee vaihtoon. Ilmiselvistä syistä koulu perui hänen lähtönsä viime keväänä, ja vaikkei olisi, minä pysyisin kotona kurkkuani myöten sairaalalaskuissa. Mutta onni kääntyi ja hän sai lähtöluvan syksyksi, ja totta helvetissä minä tahdon menen käymään! Ei että vieläkään olisi rahaa, mutta varmana menen! Pakko kun mahdollisuus päästä ystävän luo yöksi Tokiossa!!

Olen kerran aiemmin käynyt Japanissa, ja rakastin pelkkää olemista. Kummallinen, vapaa onnellisuuden tunne, kotoisuus ja rauha miljoonakaupunkien vilistäessä ympärillä. Olen päättänyt jo pääseväni takaisin. En tiedä miten voisin stressata yhtään enemmän rahasta, varsinkin ilman työkykyä ja ansiotuloja, mutta nyt on pakkopakkopakko. 

Löytyisikö kuvataiteelleni lisää kiinnostusta?
Olen pohtinut tuota jo ennen matkahaaveita, kuitenkin rakastan piirtää ja nyt jos ikinä joka jeni olisi avuksi hyvään tarkoitukseen.. Mistä te juuri nyt haaveilette?

Friday, July 15, 2011

Busy people going nowhere/ See me soak in the rain


(tikkari jos tunnistat otsikon lyriikat ilman googlea)

Ulkona oleva sadesää kuvaa hyvin mielialaani: itkuinen, väsynyt ja alakuloinen. Ulkomaailmasta tahdon pakoon sisälle, solmuun peiton alle, mutta kotona sama tyhjyys kummittelee huoneiden läpi. Tekisi mieli kääriytyä solmuun peiton alle, ja pistää kaikki pois päältä. Kuulostaa ehkä oudolta tai tyhmältä, mutta oloni on enemmän oma itseni, kun ympärillä velloo alakuloisuus (masennus) ja ajoittain kovaa iskevä pahaolo (ahdistus). Sen sisässä on jotain turvallista tuttua, stabiilia ja rauhallista. Tuona aikana ei tunteita tai niiden kaipausta paljoa olekaan.

Inhoan olla äkäinen tai riehakas, ne saa mut tuntemaan isolta ja itsekeskeiseltä. Inhoan sitä tunteetonta halua testata itseäni tunkemalla ruokaa in/out, ja kuinka pahalta sitten tuntuu. Vapiseeko jalat? Frogface ja turvonnut maha? Kurkku ja rystyset viittä vaille verillä? Kaduttaa, toki, mutta vielä nyt kerran vaikka ekan kerran kiksit loppui jo, samoin hallinta oman ruhon kurittamiseen. Tavoitteeni on ihan muualla kuin kiskan ja pöntön välillä, ja sessioinnit saa vaakanikin irvailemaan diginumerot rivissä, vaikka muuten se on yllätellyt parilla kadonneella desimaalilla.

Vien roskat ja jynssään kämppäni kukkaruukkuja myöten, toivoen sekoilujeni menneen biojätteen ja lavuaaritahrojen mukana. Sadekuuro ropisee ja tuoksuu ihanasti. Kääntelen romaanin sivuja suklaakahvin jäähtyessä, teen fatboylle kissan kanssa pesän. Mitä sinä teet? (Onhan leipäteksti nyt luettavampi?)

Tuesday, July 12, 2011

you're in and you're out/ you're up and you're down

Aamuyö, aamu, väsymys, mussutushimo ja aivan liian monta miniaamupalaa. Saman tien voisi vetää vituiksi, vaikka en ole koskaan tällä lailla sitä harrastanutkaan: poljin kauppaan hakemaan safkaa ja jaffaa. Likaisena, yöpaidassani, jotkut nuhjuiset verkkarit tungettuna jalkaan. Sitten jäätelöt ja karjalanpiirakat tarakallani takaisin oksentamaan. Kaikki pitää syödä, vaikka ei jaksaisi, sitten kaikki pitää saada ulos.

Loppupäivä menee kevyesti, jopa aika lailla mukavasti, vain jugurtin, vesimelonia ja kahvia kitanneena. Ei ollut erityisen ahdistavaa, ei erityisen paha mieli, ei riitoja taustalla tai itseviha-ajatukset 200%. Mutta päätin toistaa saman illalla, astetta tuhdimmilla eväillä ja ties millä, mikä käteen osui. In n' out, one two three. Tällaisissa tapauksissa ei ole enää kiinni mussutushimoista, vaan itsemutiloinnista. Jos ei voi olla täysin syömättä niin ruumista pitää kurittaa ääripäitten vaihtelulla. Keksillä, jäätelöllä, juustolla, karjalanpiirakoilla, letuilla, pitsantäytteillä, pick'n'mix. Samantekevää miellyttääkö maku, kunhan se on kiellettyä ja pehmeää.

Vessa täyttyy kehoni tyhjäämästä paskasta, ja suoritan kaiken kuin bulimiaoppikirjasta tavattuna. Paitsi etten osaa oksentaa vain vatsalihaksillani. Jatkan kunnes olen mahdollisimman varma saaneeni virtuaalisesti kaiken ulos. Varmistan vielä kunnes vaahtoa alkaa tulla veden pinnalle, mutta en haluaisi lopettaa edes mahanesteitä köhiessä. Yleensä lopetan aiemmin, ettei yrjö ala haisemaan, suuhun tule hapanta makua ja hammaskiilteeni vedä vikaa hengenvetoaan.

Menen keskellä yötä suihkuun, tongin vähän aikaa tavaroitani, kunnes olen ykskaks tosi hikinen ja uuden kylmän suihkun tarpeessa. Päässä vähän heittää, ei pyörrytä, mutta jalat tuntuu löysiltä ja on heikontuntuinen olo. Kädet vapisee ja tavaroita on vaikeata pitää kädessä ilman rikkomisvaaraa. Oi pienet epätasaiset jälkioireet, tätähän mä vain kerjäsinkin, vähän fyysistä pahoinvointia; todistetta että hahaa! teinpäs jotain. Sanon vähän, koska mulla ei ole ikinä heitellyt vaarallisesti kalium/elektrolyyttiarvot, sillä olen teräsihminen. Himoan yli kaiken ostamaani vesimelonia, ja tuhoan ison palan vettä hörppien, kunnes sammun kolmen aikaa aamulla.


Mistä vitusta tämä tulee jos mä enimmäkseen tunnen vain tyhjää. Ohan niitä hetkittäisiä syömishimoja, mutten mä En kieri ja taistele lattialla pakkoajatustani vastaan, not a biggie deal. Yhtä hyvin voisin jättää kaiken tekemättä, en menettäisi mitään. Mutta en voi. Mieleeni istuu ajatus, inception, joka häiritsee, muistuttaa, suostuttelee ja kummittelee. Sessiointi on outo rituaali, joka välttelystä huolimatta vain vainoaa edessäpäin. Antauduttuani olen taas tyhjä, kuitenkin kummallisessa rauhassa.

Yllä olevasta tekstistä on jotain päiviä, mutta en halunnut päättää postittaisinko. Hävettää mitä muut ajattelee ja oon sekaisin, eihän mulla ole ollut oikeaa bulimiaa? Ei nykyläskeistäni ja satunnaislaatoista huolimatta! Mutta nyt olen käynyt ostamassa ruokaa vain tyhjentymistä varten. Ja uudelleen. Pelkään ajatuksen toistuvan, jos en pysty estää itseäni, toimia fiksusti, ja soittaa esim. Terapeutilleni. On vaan pakko tehdä itseään vastaan..

Sunday, July 10, 2011

Kesätuotoksia

400.-lukijaa kisasta on aikaa, mutta kuten lupasin niin julkaisen voittajien palkinnot. Olen utelias, että ainakin minua kiinnostaisi, vaikka arpaonni ei olisi osunut itselleni. Erityisesti taiteessa ärsyttää jos joku jatkuvasti puhuu duuneistaan, muttei suostukaan näyttämään niitä ('mulla on salaisuus, mutta ähä enpäs kerro!'). Mielellään kuulisin mitä muutkin näistä tykkäävät! ;>


(A5/tussikynät, klikkaa isommaksi)

1. Toivomuksena oli joutsenia kimaltavassa vedessä, hiukan siirappisen valokuvan innoittamana. Googlasin sitten monta kuvaa joutsenista koska en halua tehdä suoraan mallista, ja loin omaan versiooni vielä aamuruskaisemman värimaailman.
(A5/geelikynä & musta tussi, klikkaa isommaksi)

2. Mustavalkokuva, jonka aiheeksi toivottiin jotain tatuointeihin liittyvää. Tussattuani huomasin mokanneen ruhtinaalisesti anatomian kanssa, mutta sain toivomani tunnelman & tekniikan onnistumaan.

3. Yllätyspalkinto sisälsi Objectin huulivoiderasian, muistivihon, kahvi+kaakao annospussit Jenkeistä.

Friday, July 08, 2011

I Have Friends In Holy Spaces


Ystävä: Mä olen Kafi susta niin ylpeä!
Kafi: ..Ai miks?
Ystävä: Sä tulet [nykyään] mukaan, käyt koulussa ja oot tollanen reippaampi!

Oli juhannus, ja yksi parhaista ystävistäni yllätti noilla sanoilla ja halausten keralauseella. Aiemmat ikävät kommentit on tatuoitu muistoihini, että oli kysyttävä hänen varmasti huomanneen eroa. En voinut iloita vain kehusta, vaan että joku huomasi miten valtavasti olen tsempannut. Tietenkin itse laittaisin ton vikan sanan lainausmerkkeihin, ja väistelisin norrrmaalin ja terrrve liittämistä muhun. Ihan väärinkäsityksestä ei kuitenkaan ole kyse; olenhan mä tsempannut, ja totta munassa pienestäkin on syytä olla ylpeä.

En suinkaan viihdy joka kerralla ollessani sosiaalinen, vaan teen sen nimenomaan sos. tekemisen vuoksi. Pääasia on mennä ulos! Jaksan jo kuitenkin istua kauemmin toisten seurassa, ja kesäaurinko tuo ennen kuulumatonta energiaa. Ilman koulua voi rauhassa henkisesti valmistautua menoihin. Poikaystävästä on suunnaton apu. ♥ Yleensä pyörin side kickinä hänen kaveriporukoissaan, jolloin minulla on myös psyykkinen lupa olla mukana. Hän on turvapeittoni ja mallini small talkille. Toisarvoinen läsnäoloni takaa kanssa luvan tulla/kadota jos siltä tuntuu, eikä huomiota jätettynä tarvitse pelätä arvostelevia katseita. Ja joskus minullakin on ihan kivaa.



Haluaisin olla myös muuta kuin avec, ja omia ystäviä. Mutten halua ketään kylään, koti on niin henkilökohtainen ja uskoakseni se kertoisi minusta liikaa. Puhelimessa on rivi numeroita, mutta selatessani ei löydy ketään, jolle voisin soittaa. Tuttuja on vähän, ja pelkään yhteydenotoissa että tungettelen. Verkkokarvoilleni porautuu kuvia sanomattomista kirouksista 'kuinka edes kehtaan'.. Inhoan kuinka kännykäni contact list vain muistuttaa yksinäisyydestäni.

Kaipaan yhä lohdutusta ja rohkaisuja, lupaa olla kelvoton oma itseni, vaikka kuollakseni pelkään tulla hyvin tunnetuksi. On vain liikaa salaisuuksia, liikaa pahaa auraa ympärillä. Mutta ulos kannattaa yrittää, vaikka suoritusasenteella. Ärsytän ja vedän vähemmän huomiota, jos raahaudun kiltisti kissanristiäisiin normaalien ihmisten lailla. Miellytän (eipä oo uutta). Ennen kuin taas mokaan tekemällä virheliikkeen, ja oon nolo, tyhmä, läski, ruma, tilaa vievä ja antakaaollaälkääkattokomua!! Onneksi lyijytäytekynät ja kirjot ei lopu, mielikuvituksessa ja keskittyessä ei koskaan tunnu yksinäiseltä..

Miten teidän fiilikset & ystäväpiirinne? Mitä kautta tunnette? Samoja ennakkoluuloja? Saa kertoa & lukisin mielläni, kesällä on ollut niin hiljaista..

Tuesday, July 05, 2011

And Tumblr killed Livejournal

Öh, mitenköhän mokasin, että pari Formspringiin tullutta kysymystä karkasi tänne. Anteeksi joku "meikkaatko bla bla" sekoilu.



Jaetaanpa pieni teaser-foto kisavoittajien kirjakuorista. Sisällöt paljastuu piirrosten kera vähän myöhemmin. ;> Samoin kunnon entry, mm. yksinäisyydestä ja syömispeloista.

Sunday, July 03, 2011

Salted wounds

En ole päivittänyt, koska ei ole ollut mitään järkevää sanottavaa. Kaksi viimeistä viikkoa on ollut ihan paskaa syömisten osalta, b/p, hiilaridarraa ja pehmisjäätelön yliannostuksia kaksin käsin. Painoni on salee noussut ja turvotustakin on kuumailmapallon verran, just kun taas sain va'an numerot laskemaan.


En ole vain välittänyt itsestäni. Jos päässä alkaa soimaan neonvalot ahmimukselle ja ruoka-aine X:lle niin olen juossut sen perään. Obsessiot ensin, muu vasta sitten. Päivisin valitsen kaapista samat virttyneet ja kissankarvaiset vaatteet, sillä ihansama miltä näytän, ja mihinkään en mahtuisi kuitenkaan. Ei siis hätää jos päivänä-parina ei käy suihkussa tai pese hampaita. Juoksen kaupassa, sotken ympärilläni, mussuttanut mussuttanut, torkun pitkään aamuisin ja istun valveilla aamuyöhön asti. Tsik, not good.

Onhan kaikki omatekemäni myös oma vikani, mutta tulin ajatelleeksi etten ole päässyt kesäloman takia terapiaankaan pariin viikkoon. Ehkä osasyy henkiseen epäjärjestykseeni, vaikka en tullut aiemmin edes ajatelleeksi tota.. Muuten en keksi miksi päivät ovat välillä menneet paskasti. Kunhan olen väsy ja välinpitämätön? Ruokasotkujen lisäksi inhottavaa on ollut äkäinen tapani reagoida ahdistukseen tai vaikeuksiin. Sisäisesti en pysty hyväksymään tunteitani ja pahaa käytöstä, sillä eihän mulla ennen pinna koskaan katkeillut. Vihaan tunnistaa kun olen äkäinen ja en pysty tahdonvoimalla tukahduttamaan sitä. Satutan toisia ja ärsytän itse itseäni, voi miten ihanaa teinikäytöstä reilusti parikymppiseltä. ^__^

Jos jotain mukavaa sanottavaa pitäisi keksiä niin nautin kesästä. Äkkilämpimistä ja aurinkoisista päivistä, ja mahdollisuuksien mukaan mökin rannasta ja järvessä vilvoittelusta. Jos en ole nukkunut päivääni niin oon lukenut (Wikipediaa tai kirjoja tai blogeja kirjoista), sillä mässy- tai kuumina päivinä piirtäminen ei vaan luonnistu. Huomenna on tarkoitus vihdoin ja viimein postittaa kisavoittajien palkinnot! Pahoittelen että on kestänyt niin kauan, en vaan meinannut saada värittämistä ja skannausta aikaansa. En halua pilata yllätystä niin kuvat tulee blogiin vähän myöhemmin!